Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. joulukuuta 2014

Flanelletista yövaippa


Aiemmin kerroin käyttäväni vauvan yövaippana lisäimuilla terästettyä vaippaharsoa, mutta sellaiset alkoivat jo jokin aika sitten käydä liian pieniksi tuhtien imulärpäkkeiden kanssa varustettuna. Niinpä oli aika joko ruveta ostamaan ihan oikeita yövaippoja, tai sitten tehdä niitä itse. Valitsin näiden välimuodon, ja tuunasin valmiista vaipoista hieman tuhdimmat paketit. Tässä vinkit, kuinka tein Imse Vimsen isoista flanelleteista taskulliset yövaipat - ompelukoneella. Saumurilla jälki olisi varmasti parempaa, mutta sellaista en omista! Samalla periaatteella voi tuunata myös pienemmät, vastasyntyneen flanelletit.


Omat flanellettini olivat käytettynä ostettuja, joten ne olivat moneen kertaan pestyjä, ja siksi kutistuneita. Aloitin ottamalla kaavat vaipasta isolle paperille, venytellen kunnolla kuminauhojen kohdalta. Näin sain selville, että vaipan päälle ja sisälle tarvitsisin kangasta noin 46 x 46 cm kokoisen palan saumavaroineen.

Vaipan päälle halusin kuviollisen joustofroteen, sisäpuolelle coolmaxin, josta tulisi myös samalla tasku. Sisimmäiseksi ajattelin vielä ommella kiinteän imun, joka olisi kaksinkertaista bambujoustofroteeta ja ihoa vasten coolmaxpintainen. Kankaat ostin uutena, joten ne kävivät ensin pesukoneessa vauvapyykin kanssa kutistumisen takia.


Kankaita leikatessa lisäsin summassa sentin saumavarat. Vaipan muotoiset palat leikkasin siis kuviofroteesta ja coolmaxista.



Ihan ensimmäiseksi leikkasin pesulapun takaa irti ja ompelin pätkän kuminauhaa flanelletin taakse keskelle. Myöhemmin huomasin, että tuhtien kankaiden takia tämä kuminauha ei pääse joistamaan kovin paljoa, mutta onpahan sekin mukana!


Koska flanelletissa on kiinni kiinteä imu edessä, olisi taskun suun oltava etupuolella - näin imun saa vedettyä ulos kuivattaessa. Leikkasin coolmaxista edestä saumavaran, eli noin sentin suiron pois hiukan imua leveämmältä alueelta. Tämän pätkän huolittelin tiheällä siksakilla - vaikkei coolmax purkaannukaan.



Coolmaxin ompelin kiinni flanelletin sisäpuolelle nurja puoli (sileämpi) flanellettia vasten. Ompelin flanelletin saumurireunan päältä - tämän vaiheen olisi voinut tehdä myös harsien, jos ei halua ylimääräistä saumaa valmiiseen vaippaan. Aloitin ja lopetin taskun suulle.


Halusin vaippaan tarrakiinnityksen, jota varten ostin Aplix-tarranauhaa 50 mm leveänä. Pehmeästä nauhasta leikkasin hieman flanelletin etuläppää lyhyemmän palan ja ompelin sen joustofroteiseen kappaleeseen.


Sitten ompelin joustofroteen coolmaxiin, joka siis oli jo kiinnitettynä flanellettiin. Ompelin nämä oikeat puolet vastakkain, aloittaen ja lopettaen taas taskun suulle. Ompelin siten, että sauma tuli ihan flanelletin reunan viereen, varoen kuitenkaan ompelemasta flanelletin päältä.


Käänsin vaipan ympäri taskun kautta niin, että flanelletti jäi kankaiden väliin.


Saumasin koko vaipan reunan vielä, jotta kankaat pysyvät nätisti.


Taskun kohdalta ompelin joustofroteen flanelletin reunaan kiinni.


Jotta joustofrotee ei venyisi käytössä piloille, ompelin vielä tarranauhan ylä- ja alareunan kiinni flanellettiin niin pitkältä matkalta kuin vapaavarrella mahtui ompelemaan - tässä kohtaa pitää muistaa vetää imu pois taskusta ja katsoa, ettei coolmax tartu mukaan myös!


Tarranauhan vastakappaleille katsoin sopivat kohdat vaipan takaläpistä, ja leikkasin nauhan kovapintaisesta puolesta sopivan muotoiset kappaleet. Pesun ajaksi tarrat on hyvä kiinnittää, joten leikkasin vielä pehmeästä nauhasta samanmuotoiset vastakappaleet.


Ompelin tarrat paikalleen - tässä ei haittaa, vaikka ompelee kaikkien kankaiden läpi.


Seuraavaksi hahmottelin paperille sisälle tulevan lisäimun. Tähän voi käyttää vaikka mainoslehtistä... Lisäimun mitoitin siten, että se on hiukan kapeampi ja lyhyempi kuin vaippa lainkaan vaippaa venyttämättä. Leikkasin imun osat kaksinkertaisesta bambujoustofroteesta ja coolmaxista lisäten noin sentin saumavarat.


Kappaleet ompelin yhteen siten, että coolmaxin ja froteen oikeat puolet tulivat vastakkain. Jätin suoran reunan ompelematta...


... ja käänsin imukappaleen sen kautta ympäri.


Tikkasin imun reunan muutaman millin päästä, jotta coolmax pysyisi aina ihoa vasten - kankaat rupesivat hiukan vetämään (saumuri olisi ollut tässä täydellinen!), mutta ei se ole käyttöä haitannut.


Ompelin imun suoran reunan vaipan takaosaan hiukan sinne lisätyn kuminauhan alapuolelle, noin puolen sentin päästä imun reunasta ja coolmax coolmaxia vasten, kuten yläkuvassa. Tässä vaiheessa huomasin, että tarrat olisivat voineet olla hiukan lyhyemmät - nyt imu tulee melkein niiden kohdalle jo.


Käänsin imun ja tikkasin yläreunan kahdesta kohtaa - parin millin ja noin sentin päästä reunasta. Näin saumavara jäi tikkien sisäpuolelle.


Vastaavia vaippoja tein yhteensä neljä, kaikki eri kuoseilla! Käytössä nämä ovat hiukan jäykkiä ja läpät ovat leveämmät kuin käyttämissäni "oikeissa" yövaipoissa, mutta toimivat hyvin. Taskuun lisään yleensä imun tai pari, ja vaipat ovat pitäneet loistavasti jopa 12 tuntia kestävien yöunien ajan. Harkitsin myös tuon flanelletin oman imun tuunaamista tuhdimmaksi, mutta toisaalta vaippa kuivuu nopeammin, kun siinä ei ole montaa kerrosta kangasta, vaan lisäimut ovat irrallisia.


Coolmaxista jääneistä tilkuista ompelin Tuttimaakarilta ostettuihin märkäpintaisiin liivinsuojiini sisukset, ja froteetilkuista voisi vielä tehdä vaikkapa pesulappuja...

tiistai 2. joulukuuta 2014

Pässinpökkimät vaippahousut eli PeePeet

Tämä vaippahousuohje on oikeastaan muunnoksen muunnos - alunperin Ruskovillan ohjekirjasesta löytyvään malliin on tehty jonkinmoinen muunnosversio Kestovaippayhdistyksen infosivustolle, ja minä tein oman versioni vielä tuosta versiosta! Nämä ovat siis tuota mallia hiukan isommat, ja ehkä vähän tukevammalle vauvalle paremmin sopivat. Itse tarvitsen villiksiä lähinnä yövaipan päälle varmuudeksi, joten tämmöiset reilunkokoisetkin menee, vaikka ovatkin vielä 6 kiloselle liian isot. Ohjehan on muuten sen verta helppo, että aloittelijakin varmasti osaa!


PeePeet


Koko: noin M
Valmiin työn mitat hiukan venyttäen ja pestynä: korkeus vyötärö-lahje 31 cm, korkeus vyötärö-haara 23 cm, lahkeen korkeus 8 cm, vyötärön ympärys 45 cm, lantion ympärys 55 cm, lahkeen ympärys 21 cm
Tarvikkeet: Novita Joki-lankaa mustaa ja valkoista 50 g kumpaakin
Puikot nro 5 tai käsialan mukaan (joko pitkät tai pyöröpuikot)
Mallineule: Ainaoikea: Neulo kaikki krs:t oikein.
Tiheys: 18 s ja 32 krs ainaoikeaa = 10 cm

Ohje: Luo valkoisella langalla 55 s ja neulo ainaoikeaa tasona, eli edestakaisin. Neulo 4 krs ja ota työhön musta lanka. Älä katkaise lankoja reunassa. Neulo mustalla 4 krs ja toista näitä kahta raitaa, kunnes raitoja on yhteensä 8.

Neulo vielä valkoisella 3 krs ja päättele seuraavan krs:n alussa 13 s (=42 s). Neulo päättelyn jälkeen 7 s, käännä työ, nosta 1 s neulomatta, neulo 6 s. Neulo krs:n alusta 14 s, käännä työ, nosta 1 s neulomatta, neulo 13 s. Jatka lyhennettyjä kerroksia näin, neuloen seuraavilla krs:illa aina 7 s pidemmälle: 21, 28 ja 35 s. Neulo sitten kaikilla 42 s:lla 1 krs ja vaihda mustaan lankaan. Neulo 1 krs kaikilla s:illa. Neulo lyhennetyt kerrokset nyt päinvastaisessa järjestyksessä: neulo 35 s, käännä työ, nosta 1 s neulomatta, neulo 34 s. Neulo seuraavilla kerroilla aina 7 s vähemmän: 28, 21, 14 ja 7 s.

Luo nyt krs:n päätteeksi haaraan 13 silmukkaa lisää ja jatka raidoituksia kuten alussa. Neulo ensin mustalla 3 krs luomisen jälkeen ja sitten 4 krs per väri, kunnes raitoja on keskikohdassa yhteensä 17.

Neulo vielä valkoisella 3 krs ja päättele seuraavan krs:n alussa 13 s. Toista sitten lyhennetyt kerrokset kuten aiemmin, ensin valkoisella, sitten mustalla langalla.

Luo haaraan taas 13 s lisää, neulo mustalla 3 krs ja sitten 4 krs per väri, kunnes raitoja on toisen lahkeen puolikkaassa yhteensä 9. Päättele kaikki s:t mustalla.

Vinkki: Neulo lopuista langoista villainen lisäimu. Luo esim. 18 s ja neulo ainaoikeaa niin pitkälle kuin lanka riittää. Päättele.

Viimeistely: Ompele sivusauma ja haarasauma kääntäen kappale keskeltä kahtia.


Pese valmiit housut ja lisäimu villalle sopivalla pesuaineella mieluiten käsin, haaleassa vedessä, ja huuhdo pesuaine hyvin pois. Veden voi puristella housuista varovasti rutistellen, mutta ei väännellen ja venyttäen. Mustasta langasta irtosi pesussa väriä, mutta ei tarttunut valkoisiin raitoihin.

Viimeistele housut vaikka heti pesun jälkeen lanoliinilla. Liota 1-2 rkl lanoliinia pieneen määrään kuumaa vettä. Kaada seos edelleen noin 1 litraan haaleaa vettä ja laita valmiiksi kastellut villahousut siihen. Anna lanoliinin imeytyä noin ½-1 tuntia ja huuhtele sitten housut hyvin. Rutistele enimmät vedet pois ja kuivaa ensin kiertämällä pyyherullan sisään ja sitten ilmavasti tasossa.





maanantai 7. huhtikuuta 2014

Vauvan tossut - ohje


Ihastuin näihin vauvantossuihin Facebookin neuleryhmissä, ja ohjeena käytin Puikkojen polut-blogista löytyvää, joltain toiselta sivulta ilmeisesti käännettyä ohjetta. Lisäsin kuitenkin muutamien "konkarien" vinkkien mukaan tossuihin erilliset pohjat, jolloin kärjistä tuli pyöreämmät. Tuon alkuperäisen ohjeen avulla kun kärki jäi helposti pitkulaiseksi, ja epäilin myös tossun sopivuutta (sitä kun ei vielä voi testata).

Rustailen nyt selkeämmän ohjeen noiden pohjien kanssa tehtynä, niin kuin itse olen parhaaksi kokenut.


Tarvikkeet: Novita Wool-lankaa pohjaväriä noin 25 g, raitaväriä noin 10 g
Puikot: sukkapuikot (2 kpl) kokoa 3,5, tai käsialan mukaan
Virkkuukoukku 3-3,5
Esim. nappeja tai helmiä koristeeksi

Tee näin:


Luo 20 silmukkaa pohjavärillä ja neulo ainaoikeaa 12 cm. Päättele sitten reunasta alkaen 8 s. Päättelin itse seuraavalla tavalla: Neulo 1 s oikein löysähköksi silmukaksi, siirrä silmukka takaisin vasemmalle puikolle, neulo 2 s oikein yhteen, jälleen löysähköksi s:ksi, siirrä s vasemmalle puikolle, 2 s oikein yhteen, siirrä s vasemmalle, jne. Päättelystä tulee minusta nätimpi kuin ketjupäättelystä. Neulo krs loppuun.


Vaihda raitaväriin ja jatka neulomista 12 silmukalla.

Neulo raitavärillä: 1 krs oikein, 1 krs nurin, 1 krs oikein, 1 krs nurin.
Neulo pohjavärillä: 2 krs oikein, 1 krs nurin, 1 krs oikein

Toista nämä kaksi raitaa yhteensä 7 kertaa ja neulo vielä raitavärillä yksi raita, päättele työ sen viimeisellä krs:lla nurin ketjupäättelyllä.


Käännä raidoitettu osuus ainaoikean osuuden päälle alemman kuvan mukaisesti nurjat puolet vastakkain, ja ompele lyhyt sauma reunasta piilopistoin. Voit ommella myös oikeat puolet vastakkain muulla tavoin, jos haluat.


Neulo sitten pohjakappale. Luo pohjavärillä 6 s ja neulo 2 krs ainaoikeaa. Seuraavalla krs:lla lisää molemmissa reunoissa 1 s neulomalla s:iden välinen lankalenkki kiertäen oikein. Neulo 1 välikrs ja toista lisäykset. Jatka näillä 10 silmukalla, kunnes kappaleen korkeus on 7 cm. Kavenna sitten molemmissa reunoissa 1 silmukan päässä reunasta 1 s, alussa ylivetokavennuksella, lopussa 2 oikein yhteen. Neulo välikrs, toista kavennukset, neulo välikrs, päättele kappale.

Merkkaa pohjakappaleeseen kärjen ja kantapään rajakohta pujottamalla lanka tai lisäämällä jokin muu merkki 3 sentin päähän kärjestä (ei ole väliä, kumpi pää).


Käännä reunakappale nurinpäin ja ompele pohja kiinni oikeat puolet vastakkain (hox: kuvassa tossu oikeinpäin). Itse ompelin tikkipistoin n. 1 silmukan "saumavaralla", jotta tossu pyöristyy nätisti pohjasta. Ompele ensin kantapään puoli, alkaen reunakappaleessa raidoituksen päättymiskohdasta ja pohjassa merkkaamastasi kohdasta (kantapää on leveämpi puolisko).

Kärjessä raitaosuus on pitempi kuin pohjakappaleen reuna. Kiinnitä keskimmäinen raita pohjan kärjen keskelle nuppineulalla, jotta raidoitus tulee tasaisesti. Ompele edelleen tikkipistoin, mutta seuraavasti: Raitavärin raidan kohdalla laskosta raita reunasta neulalle ja pistä pohjassa lyhyen tikkipiston päähän edellisestä pistosta. Pohjavärin raidan kohdalla neulo pari tikkipistoa normaalisti. Näin raitavärin raidat menevät "sumpumpaan", ja kärki pyöristyy nätisti.





















Käännä tossu oikein päin. Ota erillinen pohjavärin langanpätkä, ja kiinnitä sen pää raidoituksen alkamiskohtaan tossun päällipuolella. Kerää neulalle kaikki pohjavärin raidat reunoistaan ja kiristä sekä kiinnitä tiukalle.


Koristeeksi keskikohtaan voit laittaa napin tai helmiä, tai virkata kukkasen. Tähän pariin tein seuraavanlaiset kukkaset:

Kiedo lankaa sormen ympäri renkaaksi ja virkkaa siihen:
1. krs: 1 kjs, *1 ks renkaaseen, 4 kjs*, toista *-* yhteensä 6 krt, ps 1. ks:aan.
2. krs: ps 1:seen kjs-kaareen, 1 kjs, *1 ks, 1 pp, 2 kjs, 1 pp, 1 ks*, toista *-* jokaiseen kjs-kaareen, ps 1. ks:aan. Päättele.


Kiinnitä kukkaset vaikkapa napin tai helmen avulla tossuun.

Alkuperäisessä ohjeessa oli erilaiset kukkaset:

Kiedo lankaa sormen ympäri renkaaksi ja virkkaa siihen 10 ks. Kiinnitä krs lopussa ps:lla. Virkkaa 1 kjs, *1 ks ensimmäiseen ks:aan, (1 p, 1 kaksoisp, 1 p) seuraavaan ks:aan*, toista *-* yhteensä 5 kertaa, ps ensimmäiseen ks:aan. Päättele.

Kuvista ensimmäisessä on yksi tällainen kukkanen, toisessa kaksi kukaa päällekäin.


Ja näin söpöjä niistä tulee!




perjantai 7. helmikuuta 2014

Salaiset sukat Osa 7

Seitsemäs osa


Jatka neulomista isommilla puikoilla ja sileää neuletta kirjoneuleena. Neulo valkoisella 1 krs. Ota mukaan musta ja neulo *2 m, 2 v*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 v, 2 m, 1 v*, toista *-* krs loppuun. Neulo *2 v, 2 m*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 v, 2 m, 1 v*, toista *-* krs loppuun. Neulo *2 m, 2 v*, toista *-* krs loppuun. Neulo 1 krs valkoisella.

Neulo vaaleanharmaalla 1 krs oikein ja toista 1 krs:n ajan seuraavaa: *langankierto, 2 oikein yhteen*.

Neulo roosalla 2 krs. Ota mukaan grafiitinharmaa ja jatka kirjoneuleena. Neulo *2 r, 1 g, 1 r*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 r, 1 g*, toista *-* krs loppuun. Neulo *2 r, 1 g, 1 r*, toista *-* krs loppuun. Neulo 2 krs roosalla.

Toista sitten seuraavia kahta kerrosta turkoosilla ja vihreällä, kunnes sukan pohjan pituus on 19,5 cm:

1. krs: *1 v, 1 t*, toista *-* krs loppuun.
2. krs: *1 t, 1 v*, toista *-* krs loppuun.


Vaihda puikot pienempiin ja neulo turkoosilla 1 krs oikein, lisää sukan päällipuolelle samalla 1 s. Aloita sitten kärkikavennukset. Neulo sukan pohjassa sileää oikeaa.
Kavennuskerroksilla neulo puikon I lopussa kolmella viimeisellä s:lla 2 oikein yhteen, 1 o, ja puikon IV alussa neulo 1 o, ylivetokavennus.

Sukan päällipuoella toista seuraavaa mallikertaa (puikot II ja III):

1. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, *2 o, lk, yliv. kav*, toista *-* vielä kerran, 7 o, *2 o yht, lk, 2 o*, toista *-* vielä kerran, 2 o yht, 1 o.
2. krs: Välikrs, neulo oikein.
3. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, *2 o, lk, yliv. kav*, toista *-* vielä kerran, 5 o, *2 o yht, lk, 2 o*, toista *-* vielä kerran, 2 o yht, 1 o.
4. krs: Välikrs, neulo oikein.
5. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, *2 o, lk, yliv. kav*, toista *-* vielä kerran, 3 o, *2 o yht, lk, 2 o*, toista *-* vielä kerran, 2 o yht, 1 o.
6. krs: Välikrs, neulo oikein.
7. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, *2 o, lk, yliv. kav*, toista *-* vielä kerran, 1 o, *2 o yht, lk, 2 o*, toista *-* vielä kerran, 2 o yht, 1 o.
8. krs: Välikrs, neulo oikein.
9. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 2 o, lk, yliv. kav, 2 o, lk, kaksoisyliv. kav, lk, 2 o, 2 o yht, lk, 2 o, 2 o yht, 1 o.
10. krs: Välikrs, neulo oikein.
11. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 2 o, lk, yliv. kav, 5 o, 2 o yht, lk, 2 o, 2 o yht, 1 o.
12. krs: Välikrs, neulo oikein.
13. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 2 o, lk, yliv. kav, 3 o, 2 o yht, lk, 2 o, 2 o yht, 1 o.
14. krs: Välikrs, neulo oikein.
15. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 2 o, lk, yliv. kav, 1 o, 2 o yht, lk, 2 o, 2 o yht, 1 o.
16. krs: Välikrs, neulo oikein.
17. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 2 o, lk, kaksoisyliv. kav, lk, 2 o, 2 o yht, 1 o.
18. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 5 o, 2 o yht, 1 o.
19. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 3 o, 2 o yht, 1 o.
20. krs: (kavennuskrs) 1 o, yliv. kav, 1 o, 2 o yht, 1 o. Älä neulo krs:sta loppuun, vaan katso seuraava ohje.

Kun olet neulonut puikoilla II ja III viimeisen krs:n mallikerran, neulo pohjassa viimeisillä 5 s:lla *1 o, kaksoisyliv. kav, 1 o*, toista *-* vielä päällipuolen s:illa, katkaise sitten lanka ja vedä loppujen 6 s:n läpi. Kiristä ja päättele.

Salaiset sukat ovat paljastuneet!

Huom!

Moni on toivonut, ettei valmiista sukista julkisteta kuvia, ennen kuin kaikilla on mahdollisuus saada omansa valmiiksi. Julkaistaanhan siis valmiiden sukkaparien kuvat blogeissa tai somessa keskiviikosta 12.2 alkaen. Kiitoksia kärsivällisyydestä!

 

Ensimmäinen osa julkaistu 1.1.2014
Toinen osa julkaistu 5.1.2014
Kolmas osa julkaistu 12.1.2014
Neljäs osa julkaistu 17.1.2014
Viides osa julkaistu 24.1.2014
Kuudes osa julkaistu 1.2.2014

lauantai 1. helmikuuta 2014

Salaiset sukat Osa 6

Kuudes osa


Kantapään s:t on jaettu kahdelle puikolle. Jatka neulomista puikoilla nro 3,5, aloita roosalla langalla kantapään silmukoiden keskeltä. Ensimmäisellä krs:lla poimi kantalapun molemmista reunoista 14 + 1 s. Työssä on nyt 68 silmukkaa.

Neulo toinen krs vielä roosalla siten, että teet ensimmäiset kiilakavennukset kaventamalla puikon I lopussa 2 oikein yhteen, ja puikon IV alussa tee ylivetokavennus.

Neulo valkoisella 1 krs oikein. Ota mukaan musta ja jatka kirjoneuleena. Kerrosten vaihtumiskohta on sukan pohjassa.

1. krs: I-puikko: Toista *1 v, 1 m* ja tee puikon lopussa kiilakavennus kuten edellä.
II-III-puikot: Toista *-*.
IV-puikko: Tee kiilakavennus mustalla, 1 v, 1 m, 1 v, neulo sitten *1 v, 1 m* puikko loppuun (väliin tulee 2 valkoista silmukkaa peräkkäin).

2. krs: 2 m, *1 v, 3 m*, toista *-* puikon III loppuun asti, 1 m, 1 v, 2 m, toista *-* yht 3 kertaa, 1 v, 1 m.

3. krs: Mustalla.

Jatka kirjoneuletta mustalla ja turkoosilla.

4. krs: I-puikko: *1 t, 3 m*, toista *-* yht 3 krt, 1 t, 2 m, 1 t, kiilakavennus mustalla.
II-III-puikot: 2 m, *1 t, 3 m*, toista *-* yht 6 krt, 1 t, 1 m.
IV-puikko: kiilakav mustalla, *1 t, 3 m*, toista *-* puikko loppuun.

5. krs: I-puikko: 1 t, 1 m, 1 t, *3 m, 1 t, 1 m, 1 t, 1 m, 1 t*, 4 m, 1 t, 1 m.
II-III-puikot: 1 t, 1 m, 1 t, 1 m, 1 t, toista *-* 2 kertaa, 3 m, 1 t, 1 m, 1 t, 1 m.
IV-puikko: 1 m, 1 t, 1 m, 1 t, toista *-* kerran, 3 m, 1 t, 1 m.

6. krs: I-puikko: 2 t, 1 m, *4 m, 3 t, 1 m*, 4 m, 1 t, 1 m.
II-III-puikot: 1 m, 3 t, 1 m, toista *-* 2 kertaa, 4 m, 3 t.
IV-puikko: 1 m, 1 t, 2 m, toista *-* kerran, 4 m, 1 t.

7. krs: I-puikko: 1 m, 2 t, *1 t, 1 m, 3 t, 1 m, 2 t*, 1 t, 1 m, 1 t, 1 m, 1 t, 1 m.
II-III-puikot: 2 t, 1 m, 2 t, toista *-* 2 kertaa, 1 t, 1 m, 3 t, 1 m, 1 t.
IV-puikko: 1 m, 1 t, 1 m, 1 t, toista *-* kerran, 1 t, 1 m, 3 t.

8. krs: I-puikko: 2 t, 1 m *4 m, 3 t, 1 m*, 4 m, kiilakavennus mustalla.
II-III-puikot: 1 m, 3 t, 1 m, toista *-* 2 kertaa, 4 m, 3 t.
IV-puikko: Kiilakavennus mustalla, 2 m, toista *-* kerran, 4 m, 1 t.

9. krs: I-puikko: 1 t, 1 m, 1 t, *3 m, 1 t, 1 m, 1 t, 1 m, 1 t*, 5 m.
II-III-puikot: 1 t, 1 m, 1 t, 1 m, 1 t, toista *-* 2 kertaa, 3 m, 1 t, 1 m, 1 t, 1 m.
IV-puikko: 2 m, 1 t, toista *-* kerran, 3 m, 1 t, 1 m.

10. krs: I-puikko: *1 t, 3 m*, toista *-* puikko loppuun.
II-III-puikot: 2 m, toista *-* 6 kertaa, 1 t, 1 m.
IV-puikko: 4 m,  toista *-* puikko loppuun.

11. krs: Mustalla.

Jatka kirjoneuletta mustalla ja valkoisella.

12. krs: I-puikko: 2 m, *1 v, 3 m*, toista *-* yht 3 krt, kiilakav. mustalla.
II-III-puikot: toista *-* yht 7 krt.
IV-puikko: Kiilakavennus, toista *-* 3 krt, 1 v, 1 m.

13. krs: I-puikko: *1 v, 1 m*, toista *-*, vielä 1 s mustalla.
II-III-puikot: Toista *-*.
IV-puikko: 1 m, toista *-* puikko loppuun.

Neulo 1 krs valkoisella ja 1 krs roosalla. Neulo vielä 1 krs roosalla ja tee kiilakavennukset puikon I lopussa ja puikon IV alussa. Työssä on nyt 56 s.

Jatka kirjoneuletta keltaisella ja vaaleanharmaalla. Neulo 2 kerrosta toistaen *2 k, 2 h*. Vaihda keltainen pinkkiin ja neulo 2 kerrosta toistaen *2 h, 2 p*.

Neulo vihreällä 1 krs. Ota mukaan pinkki ja toista *1 v, 1 p* 1 krs:n ajan. Neulo 1 krs pinkillä ja 1 krs keltaisella.

Toista vihreällä seuraava mallikerta, vaihda halutessasi pienemmät puikot (pitsineuleraidan ajaksi):
1. ja 3. krs: Oikein.
2. krs: *1 o, langankierto, ylivetokavennus, 3 o, 2 o yhteen, lk*. Toista *-* yhteensä 7 kertaa.
4. krs: *2 o, lk, yliv. kav, 1 o, 2 o yht, lk, 1 o*. Toista *-* yhteensä 7 kertaa.


Ensimmäinen osa julkaistu 1.1.2014
Toinen osa julkaistu 5.1.2014
Kolmas osa julkaistu 12.1.2014
Neljäs osa julkaistu 17.1.2014
Viides osa julkaistu 24.1.2014

perjantai 24. tammikuuta 2014

Salaiset sukat Osa 5

Viides osa


Ota työhön keltainen ja vaaleanharmaa lanka ja neulo seuraava mallikerta kirjoneuleena:

1. krs ja kaikki parittomat: [1 h, *1 k, 1 h*, toista *-* yht 3 kertaa, 7 k]. Toista [-] yht 4 krt.
2. krs: [1 k, *1 h, 1 k*, toista *-* yht 3 krt, neulo keltaisella: 3 o, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 o]. Toista [-] yht 4 krt.
4. krs: [1 k, *1 h, 1 k*, toista *-* yht 3 krt, neulo keltaisella: 2 o, lk, ylivetokavennus, lk, 2 o yht, 1 o]. Toista [-] yht 4 krt.
6. krs: Neulo kuten 2. krs.
Neulo vielä 1 krs kuten ensimmäinen krs.

Neulo 2 krs vihreällä.

Aloita kantalapun neulominen, vaihda puikkoihin nro 3 ja neulo vuorotellen pinkillä ja mustalla. Neulo pinkillä langalla puikon IV alusta alkaen kaikki IV ja I puikkojen silmukat samalle puikolle. Jatka näillä 28 silmukalla edestakaisneuleena seuraavasti:

2. krs: (np) pinkillä 1 o, 26 n, 1 o.
3. krs: mustalla 10 o, nosta 1 s neulomatta, 5 o, nosta 1 s neulomatta, 11 o.
4. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
5. krs: pinkillä oikein.
6. krs: pinkillä 1 o, 26 nurin, 1 o.
7. krs: mustalla 9 o, nosta 1, 1 o, nosta 1, 3 o, nosta 1, 1 o, nosta 1, 10 o.
8. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
9. ja 10. krs: pinkillä kuten 5. ja 6. krs.
11. krs: mustalla 8 o, *nosta 1, 1 o*, toista *-* yhteensä 6 krt, 8 o.
12. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
13. ja 14. krs: pinkillä kuten 5. ja 6. krs.
15. krs: mustalla 9 o, *nosta 1, 1 o*, toista *-* yhteensä 5 krt, 9 o.
16. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
17. ja 18. krs: pinkillä kuten 5. ja 6. krs.
19. krs: mustalla 10 o, *nosta 1, 1 o*, toista *-* yhteensä 4 krt, 10 o.
20. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
21. ja 22. krs: pinkillä kuten 5. ja 6. krs.
23. krs: mustalla 11 o, *nosta 1, 1 o*, toista *-* yhteensä 3 krt, 11 o.
24. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
25. ja 26. krs: pinkillä kuten 5. ja 6. krs.
27. krs: mustalla 12 o, *nosta 1, 1 o*, toista *-* vielä kerran, 12 o.
28. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.
29. ja 30 krs: pinkillä kuten 5. ja 6. krs.
31. krs: mustalla 13 o, nosta 1, 14 o.
32. krs: mustalla: neulo oikeaa muuten, mutta nosta samat silmukat nurin neulomatta kuin edelliskrs:lla (pinkit), lanka kulkee työn nurjalla puolella.

Aloita kantapään kavennukset mustalla, neulo vahvistettua neuletta (Neulo työn oikealla puolella *nosta 1, neulo 1 s oikein*, nurjalla nosta 1. s nurin neulomatta ja neulo loput nurin).

Neulo kantalapun oikeasta reunasta vahvistettua neuletta, kunnes jäljellä on 10 s, tee ylivetokavennus. Käännä työ, nosta 1 s nurin neulomatta, neulo, kunnes jäljellä on 10 s, kavenna 2 nurin yhteen. Käännä työ. Nosta ensimmäinen s neulomatta, neulo vahvistettua neuletta, kunnes jäljellä on 9 s, tee ylivetokavennus. Käännä työ. Jatka samaan tapaan siten, että kesimmäiset 10 s pysyvät samana, mutta reunojen silmukat vähenevät. Kun kantapäässä on jäljellä 10 s, jaa ne kahdelle numeron 3,5 puikolle.


Ensimmäinen osa julkaistu 1.1.2014
Toinen osa julkaistu 5.1.2014
Kolmas osa julkaistu 12.1.2014
Neljäs osa julkaistu 17.1.2014

perjantai 17. tammikuuta 2014

Salaiset sukat Osa 4

Neljäs osa


Neulo seuraava mallikerta vihreällä ja mustalla kirjoneuleena.

1. krs: Vihreällä. Kavenna kerroksen aikana joka puikolta 1 s (= 56 s, lopullinen silmukkamäärä).
2. krs: *2 v, 1 m, 7 v, 1 m, 3 v*. Toista *-* yhteensä 4 kertaa.
3. krs: *1 v, 2 m, 7 v, 2 m, 2 v*. Toista *-* yht 4 krt.
4. krs: *3 v, 1 m, 1 v, 3 m, 1 v, 1 m, 4 v*. Toista *-* yht 4 krt.
5. krs: *1 m, 3 v, 5 m, 3 v, 1 m, 1 v*. Toista *-* yht 4 krt.
6. krs: *2 m, 2 v, 1 m, 1 v, 1 m, 1 v, 1 m, 2 v, 2 m, 1 v*. Toista *-* yht 4 krt.
7. krs: *4 v, 1 m, 1 v, 1 m, 1 v, 1 m, 4 v, 1 m*. Toista *-* yht 4 krt.
8. krs: *2 m, 2 v, 5 m, 2 v, 2 m, 1 v*. Toista *-* yht 4 krt.
9. krs: *1 m, 3 v, 5 m, 3 v, 1 m, 1 v*. Toista *-* yht 4 krt.
10. krs: *3 v, 1 m, 5 v, 1 m, 4 v*. Toista *-* yht 4 krt.
11. krs: *1 v, 2 m, 2 v, 3 m, 2 v, 2 m, 2 v*. Toista *-* yht 4 krt.
12. krs: *2 v, 1 m, 2 v, 3 m, 2 v, 1 m, 3 v*. Toista *-* yht 4 krt.
13. krs: Vihreällä.

Jatka kirjoneuleella ja vaihda langat grafiitinharmaaseen ja turkoosiin. Neulo 1. krs grafiitilla. Neulo *2 g, 1 t, 1 g*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 g, 3 t*, toista *-* krs loppuun. Neulo *2 t, 1 g, 1 t*, toista *-* krs loppuun. Neulo 1 krs grafiitilla.

Jatka vaihtamalla grafiitti lanka valkoiseen. Neulo 1 krs valkoisella. Neulo *2 turkoosilla, 1 valkoisella, 1 t*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 v, 3 t*, toista *-* krs loppuun. Neulo *2 v, 1 t, 1 v*, toista *-* krs loppuun. Neulo 1 krs valkoisella.

Neulo 1 krs mustalla.


Ensimmäinen osa julkaistu 1.1.2014
Toinen osa julkaistu 5.1.2014
Kolmas osa julkaistu 12.1.2014

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Salaiset sukat Osa 3

Kolmas osa


Jatka turkoosilla (350) langalla, ja vaihda halutetssasi pienempiin puikkoihin (nro 3) pitsineuleen ajaksi. Toista seuraava mallikerta:

1. krs ja kaikki parittomat: Neulo oikeaa.
2. krs: *1 o, lk, yliv. kav, 3 o, 2 o yht, lk*. Toista *-* yht 8 krt.
4. krs: *2 o, lk, yliv. kav, 1 o, 2 o yht, lk, 1 o*. Toista *-* yht 8 krt.
6. krs: *3 o, lk, kaksoisyliv. kav, lk, 2 o*. Toista *-* yht 8 krt.

Jatka sileää oikeaa kirjoneuleena isommilla puikoilla (nro 3,5), ja kavenna seuraavalla krs:lla joka puikolta 1 s (=60 s.). Neulo grafiitinharmaalla 1 krs. Neulo 2 kerrosta seuraavasti: 2 grafiitilla, 2 keltaisella. Neulo 1 krs keltaisella.

Neulo valkoisella 1 krs. Ota mukaan roosa ja neulo *1 valkoisella, 3 roosalla*. Toista *-* krs loppuun. Neulo *1 v, 1 r*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 v, 3 r* ja toista *-* krs loppuun. Neulo valkoisella 1 krs.

Neulo 1 krs vaaleanharmaalla. Ota mukaan pinkki ja neulo *3 pinkillä, 1 harmaalla*, toista *-* krs loppuun. Neulo *1 p, 1 h*, toista *-* krs loppuun. Neulo *3 p, 1 h*, toista krs loppuun. Neulo harmaalla 1 krs.


Ensimmäinen osa julkaistu 1.1.2014
Toinen osa julkaistu 5.1.2014

perjantai 10. tammikuuta 2014

Pakkaselta suojaa taas uudet sukat!


Brrr! Ehin jo mukavasti tottua näihin pikkupakkasiin ja olla tyytyväinen, ko en tuhlannu rahojani talvitakkiin, mutta näköjään luontoäiti osaa muistuttaa itsestään karusti... Kuudentoista asteen hujakoilla nyt vasta mennään, mutta mietin silti jo, olenko vielä liian nuori käyttämään kahta villatakkia päällekkäin?


Kauniista talvikuvista ei nyt kyllä ole pulaa; ensin on kolme päivää satanu lunta niin, ettei tiä mihin sen kaiken kolais, ja nyt kirpsakka pakkanen saa jotenki kaiken näyttämään terävämmältä. Kylmästä viimasta nyt puhumattakaan... Harmi, etten viihdy sitte ollenkaan tuossa säässä, muutenhan tästä vois vaikka nauttia!


Toisaalta tulee jo nyt ikävä Lappia, ko alle viikon päästä istutaan taas autossa matkalla kohti synkeää vuokrakaksiota keskellä lumetonta kaupunkia. Täällä tämä tämmönen joutenolo - tai no, kotihengettärenä toimiminen - on jotenki suotavampaa, ja tuntuu ihanalta istahtaa neulomaan pikkuaskareiden jälkeen sohvalle. Kotona - siinä, josta me maksetaan - taas kaikki tuntuu jotenki syyllistävältä, ja pitää miettiä, miksen tee mitään järkevää ja tarpeellista. Ihan ko käsityöt ei olis järkevää ja tarpeellista! (Jopa ne kymmenennet sukat itselleni...)


Sukista puheenollen, sain juuri eilen valmiiksi toisen täälä alotetun parin, kolmannen, jos kotona alotetut Salaiset sukat lasketaan. Olen tähän asti karsastanu noita Novitan Nalle Taika -lankoja, jotka on kaikissa kuvissa näyttäny kamalan sekavilta väritykseltään, mutta nähtyäni Puikkokuumetta -blogin sukat kyseisestä langasta ihastuinki siihen värikirjoon.


Näissä sukissa siis varret on neulottu Taikalangan "kirkas monivärinen"-sävytyksellä, ainaoikealla ja poikittain. Tein kuten bloginpitäjä Mollie, ja loin 60 silmukkaa vartta varten, puikoille nro 3. Koska olen kuitenkin paksupohkeisempi, tein varteen lyhennettyjä kerroksia, eli ne levenevät hiukan ylöspäin. Lyhennetyt kerrokset tehdään siten, että neulotaan varren oletetusta yläreunasta tietty määrä silmukoita, esim. puoliväliin asti, käännetään työ kesken kerroksen, nostetaan 1 s neulomatta ja neulotaankin takaisin. Sitten jatketaan normaalisti. Näin puoleen varresta tulee ikään kuin ylimääräinen kerros.


 Ensimmäisen lyhennetyn kerroksen tein krs:n 6 jälkeen, loput 12 krs:n välein. Tein vuorotellen 30 ja 20 silmukan lyhennyksin. Varsien lopullinen leveys on alareunasta laskettuna noin 116 kerrosta, jonka laskin ainaoikean muodostamista "raidoista": niitä on 58. Varsien valmistuttua ompelin sivusaumat yhteen piilopistoin ja poimin alareunoista silmukat sukkaosia varten: 56 s mustalla Nallella. Alkuun neuloin pari kerrosta sileää oikeaa ennen kantalapun aloitusta. Tein sukkaosat pyöröpuikolla, mutta ihan samalla tavalla kuin perinteiset sukat tehdään. Näistä tuli koon 38/39 sukat; Novitan taulokosta näkee, miten tehdä muun kokoiset.