Kantorepun ompeluprojekti

Olen joskus vannonut, etten ole mikään ompeluihminen ollenkaan. Noh, nyt on pakko myöntää, että ehkä siihen on jonkinmoinen kipinä syttynyt, ja tuloksena ahkeroinnista on tällä kertaa ihka oikea kantoreppu! Enpä olisi ikinä uskonut moiseen projektiin lähteväni, mutta Siksaksis-blogissa oli niin pirun hyvä ohje, ja haluan tehdä eräästä kauniista kantoliinasta The Repun.

Tämä ensimmäinen reppu, jota en nyt kehtaa pelkästään harjoitukseksi kutsua, on tehty Haikarankehdon Inka-liinasta, joka osoittautui liian lyhyeksi tarpeisiimme.

Kakki alkoi tietenkin kaavoista. Ohjeessa on suurpiirteinen kaavakuva noin-mittoineen, mutta halusin onnistua kerralla. Siksipä pyysin ystävältäni kahvittelun lomassa taaperokoon Tulaa hyppysiini, ja otin siitä kriittiset mitat ylös. Tulaa olin kokeillut aiemmin kantoväline-esittelyssä, ja se oli tuntunut mukavalta. Lisäksi sitä kehuttiin pitkäikäisemmäksi, jos ottaisin moisen käyttöön nyt, kun taaperoni on reilun vuoden iässä.

Näillä mitoilla piirsin ensin mittakaavassa pienoiskaavat, ja sitten ne ihan oikeat. Kantoliinan saksiminen hirvitti alkuun, mutta pakkohan siitä oli aloittaa!

Vanhoista lehdistä saa teippailemalla kierrätyskaavapaperia - harmi vain, että tähän sattui kuva teurastamolta...

Olkaimiin tarvitsisin pehmikkeet, lantiovyöhön tukevamman sisuksen. Sain Facebook-ryhmästä vinkin, että olkaimiin voi käyttää puolitettua äitiyspakkauksen patjaa, jollainen tietysti löytyi meiltä kaapista. Vyön sisukseksi kävisi retkipatja, joka on vaahtomuovia tukevampi, ja sellainen löytyi edullisesti Tokmannista. Olkaimiin ei lisäksi tarvitsisi vanulevyä, sillä patjan paksuus puolitettunakin on pari senttiä.
















Leikkasin olkainpehmusteet yläpäästä parikymmentä senttiä lyhyemmiksi kuin kankaat, alapäästä noin 5 cm lyhyemmiksi. Yläpäähän halusin samantyyppisen lisäkiristysmahdollisuuden kuin monissa kaupallisissa repuissa, joten yläpäähän jäisi valmiina noin 10 cm pehmikkeetöntä olkainta.

Ompelin yhteen kankaiset olkainkappaleet jättäen yläreunan avonaiseksi. Hankalin vaihe taisi olla vaahtomuovikappaleiden lisääminen olkaimia kääntäessä, ja raidallisen kankaan kanssa asettelu edes suunnilleen suoraan tuntui mahdottomalta.

Seuraavaksi oli aika ommella olkaimen päälle remmi solkineen. Molempia näistä voi kierrättää loppuunkuluneista repuista, mutta koin helpommaksi ja nopeammaksi ostaa ne uutena Shelbyn verkkokaupasta. Se on muuten suomalainen! Ainoa, mitä en sieltä löytänyt, oli kaksoisliukusolki, jollaisen ansiosta esimerksiksi Tulassa on pitempi rintaremmin korkeuden säätömahdollisuus, joten päätin kokeilla tuolla kolmireikäisellä versiolla. Ja koska olen aina kaikessa lista-ihminen, tein havainnollisen kuvan siitä, kuinka remmin ompelisin, miten pitkä sen tulisi olla ja mihin kohtaan pitää muistaa mikäkin solki lisätä. Kaikki remmien päät poltin, myös ne, jotka jäivät piiloon.

Remmin ompeluun, kuten muihin päällitikkauksiin, käytin karhulankaa. Vanha ompelukoneraukkani kärsi kovasti tästä projektista, ja lensipä käyttäjältäkin useampi ärräpää ommellessa. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että hallitus on antanut luvan uuden koneen hankintaan, sillä markettikone ei toista reppua taida suostua ompelemaan.

Orava-pehmolelu suostui keskeneräiseen reppuun, jotta sain sovitettua olkainten solkien ja ompeleiden kohdat.

Aloitin ompelemalla rintaremmin lukot kapeampaan remmiin ja edelleen liukusolkiin. Sitten ompelin tikapuusoljen leveämmän remmin yläpäähän, neulasin remmin olkaimeen, lisäilin liukusoljen lisäksi nyörinpidikkeen unihuppua varten, ja ompelin merkitsemistäni kohdista kiinni siten, että tikapuusolki jäi pehmikkeen yläreunan kohdille.

Urhea pikku-koneeni!

Seuraavaksi kävin paneelikappaleiden kimppuun. Ompelin ensiksi peppupussia varten laskokset, joista taisi tulla hiukan leveämmät, kuin taapero-Tulassa. Sain vinkin, että siinä pussukka voisi olla syvempikin. Tikkasin nämä kohdat vielä karhulangalla päältä siten, että saumavarat kääntyivät vastakkaisiin suuntiin etu- ja takakappaleissa.

Paneelin jalanteille tein pehmikkeet myös vaahtomuovipatjasta. Tällä kertaa huomasin, että sitähän voi leikata ihan hyvin saksilla; olkainpehmikkeet nirhasin miltei tylsällä mattopuukolla... Leikkasin taas patjakappaleen puoliksi, eli myös näiden pehmikkeiden paksuudeksi tuli pari senttiä. Harsin pehmikkeet paneelin takakappaleeseen, saumavarojen kulmaan. Sivusaumaan olisi voinut olla pitempikin matka, kuten myöhemmässä vaiheessa huomasin.

Ompelin leveämmästä remmistä pienet vastakappaleet olkahihnoille, näihin kiinnitin tikapuusoljet. Kiristäminen tässä repussa tapahtuisi siis päinvastaiseen suuntaan kuin Tulassa - jälleen sain vinkin, että kiristäminen lapsi selkäkyydissä olisi helpompaa, kun saisi vetää kainalon alta poispäin, eikä olkahihnoista alaspäin.

Neulasin paneelikappaleet oikeat puolet vastakkain, lisäsin väliin olkaimet ja olkahihnojen vastakappaleet, ja ompelin sivusaumat sekä olkainten kohdat yhteen. Yläreunan jätin auki, jotta voisin myöhemmin kokeilla unituen kokoa, mutta olisihan sen tässäkin vaiheessa jo voinut väliin lisätä.

Käänsin paneelin, sitä varten alaosa jätettiin ompelematta, ja tein tikkaukset pehmikkeiden viereen sekä olkahihnan vastakappaleiden kohdalle.

Seuraavaksi oli lantiovyön vuoro. Neulasin kankaiset kappaleet yhteen siten, että levein remmi oli välissä molemmissa päissä, reilulla saumavaralla. Merkitsin yläreunan keskikohtaan paneelin leveyden, ja ompelin lantiovyökappaleet siten, että aloitin ja lopetin siitä, mihin paneeli tulisi. Tälle kohtaa jäi kääntöaukko. Käännettyäni kappaleen tikkasin remminkohdat molemmilta puolilta, ja lisäsin lantiovyön lukon, vaikkei sitä olisi tarvinnut vielä, sillä lukossa oli molemmin puolin säätömahdollisuus, eikä sitä siis tarvinnut ommella kiinni.

Retkipatjasta leikkasin kaavan mukaan molemmista päistä noin 7 cm lyhyemmän lantiovyökappaleen, jonka vielä päätin vuorata molemmin puolin vanulevyllä. Vanulevyn harsin kaarevaan sivuun kiinni, jotta pakettia olisi helpompi käsitellä.

Laitoin retkipatjakappaleen lantiovyön sisälle ja asettelin paneelin sille tarkoitettuun aukkoon. Harsin senkin kiinni, koska ompelukone todennäköisesti nikottelisi muuten aikatavalla. Sain kokeilla vielä uudestaan, sillä ensimmäisellä ompelulla paneeli jäi liian ylös. Kun se viimein onnistui, ompelin samantien kaksi tikkiä, ettei mitään menisi enää vikaan.

Seuraavaksi leikkelin sopivan unitukikappaleen, joka oli yksinkertaisena samaa kangasta. Tähän kappaleeseem ompelin sivuihin nauhakujat nyöriä varten, ja nyöri tulisi siis paneelin yläreunasta asti kiinni, jottei tukea kiskoessa sen yläreuna kärsisi. Asettelin tuen paneelin yläreunojen väliin ja tikkasin samalla paneelin yläosan reunat jalanteiltä alkaen.

Tikkasin myös olkahihnojen kiinnityskohdat, joissa oli reilusti saumavaraa juuri tätä varten.

Ja arvatkaa mitä - sitten reppu oli valmis! Tässä teksti soljuu nätisti ja työvaiheet etenevät ripeästi, mutta olihan niitä mutkiakin matkassa... Pysähdytään sitä ennen vielä ihailemaan tuotosta!

Ompelukoneeni siis ei todellakaan tykännyt näin paksuista materiaaleista ja langasta, ja vaikka tikkaukset päälle päin näyttävät näteiltä (ne, jotka ovat suorassa), niin nurjalta jälki on aika karmeaa katseltavaa. Onneksi nurjaa nyt ei tarvitse katsella, eikä tikin rumuudella nyt käyttöönkään ole haittoja... Tässä nurjia ja oikeita. Lopulta päätin jättää peruuttelut sikseen, ja päätellä langat solmien. Niitä päitä kyllä kertyikin!

Sitten käyttökokemuksiin. Nappasin pojan heti reppuun kun hän heräsi, ja hän rauhoittui kyllä heti siihen - liinaa sitoessa hän alkuun kiukuttelee enemmän tai vähemmän. Sisävaatteissa ollessamme sain kiristellä kaikki säädöt tiukimmilleen, ja silti olisi voinut olla kireämmällä. Totesinkin, että seuraavaan reppuun teen lyhyemmät olkaimet. Ei tässäkään versiossa vikaa ole, sitä vain ei voi käyttää kukaan minua pienempi ihminen!

Sitten oli aika todelliselle koitokselle. Matka postille viemään isompaa kirjettä (vaippakauppoja tietenkin), mikä tarkoitti yhteen suuntaan noin puolen tunnin kävelyä. Koitos osoittautui kuitenkin kovaksi ainoastaan tottumattomille reisilleni; reppu tuntui mukavalta eikä hartioita ruvennut särkemään ollenkaan, kuten halpis-kantoliinani kanssa käy. Ainoa korjauksen aihe tähän reppuun oli rintaremmin korkeus; se oli nyt aivan liian korkealla, ja jouduin lisäämään irtonaisen kiristysremmin, jotta sain kiristyksen mieluisaan kohtaan. Onneksi tämä on pieni homma korjata.

Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen jo tähän ensimmäiseen versioon, ja reppu 2.0:aan tulevat muutokset ovat melko pieniä; olkainten pituus oli tärkein, kenties teen niistä myös kaarevat. Lisäksi päätin, että tilaan ulkomailta niitä kaksoisliukusolkia, jotta saan rintaremmin korkeussäätöön enemmän varaa. Olkoonkin, että toimitus maksaa enemmän kuin itse tuote!

Flanelletista yövaippa

Aiemmin kerroin käyttäväni vauvan yövaippana lisäimuilla terästettyä vaippaharsoa, mutta sellaiset alkoivat jo jokin aika sitten käydä liian pieniksi tuhtien imulärpäkkeiden kanssa varustettuna. Niinpä oli aika joko ruveta ostamaan ihan oikeita yövaippoja, tai sitten tehdä niitä itse. Valitsin näiden välimuodon, ja tuunasin valmiista vaipoista hieman tuhdimmat paketit. Tässä vinkit, kuinka tein Imse Vimsen isoista flanelleteista taskulliset yövaipat - ompelukoneella. Saumurilla jälki olisi varmasti parempaa, mutta sellaista en omista! Samalla periaatteella voi tuunata myös pienemmät, vastasyntyneen flanelletit.

Omat flanellettini olivat käytettynä ostettuja, joten ne olivat moneen kertaan pestyjä, ja siksi kutistuneita. Aloitin ottamalla kaavat vaipasta isolle paperille, venytellen kunnolla kuminauhojen kohdalta. Näin sain selville, että vaipan päälle ja sisälle tarvitsisin kangasta noin 46 x 46 cm kokoisen palan saumavaroineen.

Vaipan päälle halusin kuviollisen joustofroteen, sisäpuolelle coolmaxin, josta tulisi myös samalla tasku. Sisimmäiseksi ajattelin vielä ommella kiinteän imun, joka olisi kaksinkertaista bambujoustofroteeta ja ihoa vasten coolmaxpintainen. Kankaat ostin uutena, joten ne kävivät ensin pesukoneessa vauvapyykin kanssa kutistumisen takia.

Kankaita leikatessa lisäsin summassa sentin saumavarat. Vaipan muotoiset palat leikkasin siis kuviofroteesta ja coolmaxista.

Ihan ensimmäiseksi leikkasin pesulapun takaa irti ja ompelin pätkän kuminauhaa flanelletin taakse keskelle. Myöhemmin huomasin, että tuhtien kankaiden takia tämä kuminauha ei pääse joistamaan kovin paljoa, mutta onpahan sekin mukana!

Koska flanelletissa on kiinni kiinteä imu edessä, olisi taskun suun oltava etupuolella - näin imun saa vedettyä ulos kuivattaessa. Leikkasin coolmaxista edestä saumavaran, eli noin sentin suiron pois hiukan imua leveämmältä alueelta. Tämän pätkän huolittelin tiheällä siksakilla - vaikkei coolmax purkaannukaan.

Coolmaxin ompelin kiinni flanelletin sisäpuolelle nurja puoli (sileämpi) flanellettia vasten. Ompelin flanelletin saumurireunan päältä - tämän vaiheen olisi voinut tehdä myös harsien, jos ei halua ylimääräistä saumaa valmiiseen vaippaan. Aloitin ja lopetin taskun suulle.

Halusin vaippaan tarrakiinnityksen, jota varten ostin Aplix-tarranauhaa 50 mm leveänä. Pehmeästä nauhasta leikkasin hieman flanelletin etuläppää lyhyemmän palan ja ompelin sen joustofroteiseen kappaleeseen.

Sitten ompelin joustofroteen coolmaxiin, joka siis oli jo kiinnitettynä flanellettiin. Ompelin nämä oikeat puolet vastakkain, aloittaen ja lopettaen taas taskun suulle. Ompelin siten, että sauma tuli ihan flanelletin reunan viereen, varoen kuitenkaan ompelemasta flanelletin päältä.

Käänsin vaipan ympäri taskun kautta niin, että flanelletti jäi kankaiden väliin.

Saumasin koko vaipan reunan vielä, jotta kankaat pysyvät nätisti.

Taskun kohdalta ompelin joustofroteen flanelletin reunaan kiinni.

Jotta joustofrotee ei venyisi käytössä piloille, ompelin vielä tarranauhan ylä- ja alareunan kiinni flanellettiin niin pitkältä matkalta kuin vapaavarrella mahtui ompelemaan - tässä kohtaa pitää muistaa vetää imu pois taskusta ja katsoa, ettei coolmax tartu mukaan myös!

Tarranauhan vastakappaleille katsoin sopivat kohdat vaipan takaläpistä, ja leikkasin nauhan kovapintaisesta puolesta sopivan muotoiset kappaleet. Pesun ajaksi tarrat on hyvä kiinnittää, joten leikkasin vielä pehmeästä nauhasta samanmuotoiset vastakappaleet.

Ompelin tarrat paikalleen - tässä ei haittaa, vaikka ompelee kaikkien kankaiden läpi.

Seuraavaksi hahmottelin paperille sisälle tulevan lisäimun. Tähän voi käyttää vaikka mainoslehtistä... Lisäimun mitoitin siten, että se on hiukan kapeampi ja lyhyempi kuin vaippa lainkaan vaippaa venyttämättä. Leikkasin imun osat kaksinkertaisesta bambujoustofroteesta ja coolmaxista lisäten noin sentin saumavarat.

Kappaleet ompelin yhteen siten, että coolmaxin ja froteen oikeat puolet tulivat vastakkain. Jätin suoran reunan ompelematta...

... ja käänsin imukappaleen sen kautta ympäri.

Tikkasin imun reunan muutaman millin päästä, jotta coolmax pysyisi aina ihoa vasten - kankaat rupesivat hiukan vetämään (saumuri olisi ollut tässä täydellinen!), mutta ei se ole käyttöä haitannut.

Ompelin imun suoran reunan vaipan takaosaan hiukan sinne lisätyn kuminauhan alapuolelle, noin puolen sentin päästä imun reunasta ja coolmax coolmaxia vasten, kuten yläkuvassa. Tässä vaiheessa huomasin, että tarrat olisivat voineet olla hiukan lyhyemmät - nyt imu tulee melkein niiden kohdalle jo.

Käänsin imun ja tikkasin yläreunan kahdesta kohtaa - parin millin ja noin sentin päästä reunasta. Näin saumavara jäi tikkien sisäpuolelle.

Vastaavia vaippoja tein yhteensä neljä, kaikki eri kuoseilla! Käytössä nämä ovat hiukan jäykkiä ja läpät ovat leveämmät kuin käyttämissäni "oikeissa" yövaipoissa, mutta toimivat hyvin. Taskuun lisään yleensä imun tai pari, ja vaipat ovat pitäneet loistavasti jopa 12 tuntia kestävien yöunien ajan. Harkitsin myös tuon flanelletin oman imun tuunaamista tuhdimmaksi, mutta toisaalta vaippa kuivuu nopeammin, kun siinä ei ole montaa kerrosta kangasta, vaan lisäimut ovat irrallisia.

Coolmaxista jääneistä tilkuista ompelin Tuttimaakarilta ostettuihin märkäpintaisiin liivinsuojiini sisukset, ja froteetilkuista voisi vielä tehdä vaikkapa pesulappuja...