lauantai 10. tammikuuta 2015

Talven ihmemaassa

Bloggailu on selkeästi harventunu viime aikoina, eikä ihme. Isäni sanoja lainaten, Aarno on minun työpaikka, ja se tosissaan vaatii saman ajan, tai jopa enemmän, ko töissä käyminen! Mitenhän sitä pärjäis, jos näitä olis useampi??


Lomailtiin joulun ja uuden vuoden aikoihin Lapin kotona, jossa tuli vietettyä yheensä 3 viikkoa; koko perhe, kissaki mukaan lukien! Vanhemmille tämä lomailu oli mukava, koska pojalle löyty lämpimiä sylejä ja nauravia naamoja ihmeteltäväksi, mutta oli se myös aika raskasta aikaa. Ennen pohjosen junaan astumista Aarno nukku jo parhaimmillaan 8 tuntia ennen ensimmäistä yösyöttöä, mutta loman aikana alko ilmavaivat vaivata aina vain enemmän, ja nyt on viimiset pari viikkoa varmaan menty taas parilla yösyötöllä + parilla-kolmella paukuttelun aiheuttamalla yöherätykseltä. Alan varmaan muistuttaa päivä päivältä enemmän zombia, vaikka tuntuuki, että päivisinki jaksaa silti touhuta jollain ihme-energialla.


Vauvan ensimmäinen joulu meni kotiporukan kanssa, iso-pappaki kävi jouluruualla. Aattona käytiin tietysti joulusaunassa, ja se oliki Aarnon ensimmäinen kerta! Hyvin tuntu viihtyvän, joi tissimaitoa ja kakki mulle käteen... Joulun pyhien jälkeen koitti arki, ja kotiporukoitten töihin lähtö. Isä ehti olla töissä 2,5 tuntia, ko sattuki sitte rysäyttään tukkirekkansa nurin, ja irronneen solisluun takia sai pikasen leikkauskutsun ja parin kuukauden sairasloman. Hyvä puoli tässä oli tietysti se, että vaari ehti nähä Aarnoa paljon enemmän ko muuten ois ollu mahollista! Pakkaset oli hurjia, eikä mummolaan ostettuja hienoja vaunuja ehitty montaa kertaa sen takia käyttää, mutta minun ja miesolennon tehdessä lumitöitä sai vaariki pitkästä aikaa kokeilla vaunuttelua.


Vuosi vaihtu pienellä porukalla; Aarno nukutettiin tietysti nukkumaanmenoaikaan, ja sen jälkeen tämäki mamma uskalsi korkata pari olutta. Raketteja ammuttiin, mutta kaikkiaan tuo mystinen 00:00 tais mennä ohi melkein huomaamatta. Poika ei ammuskeluun heränny, ja ilmeisesti muutekki meidän "melukoulutus" on onnistunu, koska se herää päikkäreiltäki sitte, jos tuleeki hiljasta... Isä sen sijaan vietti uuden vuoden keskussairaalan heräämössä!


Lomailuun kuulu tietysti myös kylästely, vaikka enimmäkseen pyydettiinki, että tapaamishaluset ihmiset tulis käymään meillä kotona. On se aina helpompaa niin päin, ko kuluttaa kaikki lomapäivät eri paikoissa vieraillen pienen vauvan kans. Näin pitkästä aikaa lukioaikasia kavereitaki, tais olla koko porukka koolla! Harmikseni se päivä oli just tämmösen vähemmän nukutun yön jälkeinen, joten olin varmaan puolikuolleen olonen. Mutta kiva oli nähä taas!


Matka takasi kotia koitti ihan liian pian, vaikka alkuun tuntuki, että siihen on ikuisuus. Junalle saattamaan tuli iso porukka, joka ei olis millään halunnu päästää pikkumiestä lähteen. Kotimatka suju paremmin ko menomatka, jolloin Aarno ei meinannu millään nukahtaa junaan, vaan taistelin sen kans 1,5 tuntia... Lähtö pohjoseen sattu just typerästi puolen yön maille, jolloin yöunet olis tietysti normaalisti ollu jo käynnissä. Kotiin päin lähtiessä juna starttas puoli seittemän aikaan, joten saatiin poika hyvin väsytettyä ennen nukkumaanmenoa. Käytiin myös Railerissa pullakaffeilla, jotka saatiin korvauksena siitä, ettei hytin alapedissä ollukaan turvaverkkoa lupauksesta huolimatta. Kuulemma sellasta ei ees pitäs saada vanhan mallisissa vaunuissa, vaikka meillä menomatkalla sellanen oliki! Outoa... Siitä huolimatta matkattiin turvallisesti, vanhemmat enimmäkseen vähemmän nukkuen, ja tänään Aarno täytti neljä kuukautta!