Talven ihmemaassa

Bloggailu on selkeästi harventunu viime aikoina, eikä ihme. Isäni sanoja lainaten, Aarno on minun työpaikka, ja se tosissaan vaatii saman ajan, tai jopa enemmän, ko töissä käyminen! Mitenhän sitä pärjäis, jos näitä olis useampi??

Lomailtiin joulun ja uuden vuoden aikoihin Lapin kotona, jossa tuli vietettyä yheensä 3 viikkoa; koko perhe, kissaki mukaan lukien! Vanhemmille tämä lomailu oli mukava, koska pojalle löyty lämpimiä sylejä ja nauravia naamoja ihmeteltäväksi, mutta oli se myös aika raskasta aikaa. Ennen pohjosen junaan astumista Aarno nukku jo parhaimmillaan 8 tuntia ennen ensimmäistä yösyöttöä, mutta loman aikana alko ilmavaivat vaivata aina vain enemmän, ja nyt on viimiset pari viikkoa varmaan menty taas parilla yösyötöllä + parilla-kolmella paukuttelun aiheuttamalla yöherätykseltä. Alan varmaan muistuttaa päivä päivältä enemmän zombia, vaikka tuntuuki, että päivisinki jaksaa silti touhuta jollain ihme-energialla.

Vauvan ensimmäinen joulu meni kotiporukan kanssa, iso-pappaki kävi jouluruualla. Aattona käytiin tietysti joulusaunassa, ja se oliki Aarnon ensimmäinen kerta! Hyvin tuntu viihtyvän, joi tissimaitoa ja kakki mulle käteen... Joulun pyhien jälkeen koitti arki, ja kotiporukoitten töihin lähtö. Isä ehti olla töissä 2,5 tuntia, ko sattuki sitte rysäyttään tukkirekkansa nurin, ja irronneen solisluun takia sai pikasen leikkauskutsun ja parin kuukauden sairasloman. Hyvä puoli tässä oli tietysti se, että vaari ehti nähä Aarnoa paljon enemmän ko muuten ois ollu mahollista! Pakkaset oli hurjia, eikä mummolaan ostettuja hienoja vaunuja ehitty montaa kertaa sen takia käyttää, mutta minun ja miesolennon tehdessä lumitöitä sai vaariki pitkästä aikaa kokeilla vaunuttelua.

Vuosi vaihtu pienellä porukalla; Aarno nukutettiin tietysti nukkumaanmenoaikaan, ja sen jälkeen tämäki mamma uskalsi korkata pari olutta. Raketteja ammuttiin, mutta kaikkiaan tuo mystinen 00:00 tais mennä ohi melkein huomaamatta. Poika ei ammuskeluun heränny, ja ilmeisesti muutekki meidän "melukoulutus" on onnistunu, koska se herää päikkäreiltäki sitte, jos tuleeki hiljasta... Isä sen sijaan vietti uuden vuoden keskussairaalan heräämössä!

Lomailuun kuulu tietysti myös kylästely, vaikka enimmäkseen pyydettiinki, että tapaamishaluset ihmiset tulis käymään meillä kotona. On se aina helpompaa niin päin, ko kuluttaa kaikki lomapäivät eri paikoissa vieraillen pienen vauvan kans. Näin pitkästä aikaa lukioaikasia kavereitaki, tais olla koko porukka koolla! Harmikseni se päivä oli just tämmösen vähemmän nukutun yön jälkeinen, joten olin varmaan puolikuolleen olonen. Mutta kiva oli nähä taas!

Matka takasi kotia koitti ihan liian pian, vaikka alkuun tuntuki, että siihen on ikuisuus. Junalle saattamaan tuli iso porukka, joka ei olis millään halunnu päästää pikkumiestä lähteen. Kotimatka suju paremmin ko menomatka, jolloin Aarno ei meinannu millään nukahtaa junaan, vaan taistelin sen kans 1,5 tuntia... Lähtö pohjoseen sattu just typerästi puolen yön maille, jolloin yöunet olis tietysti normaalisti ollu jo käynnissä. Kotiin päin lähtiessä juna starttas puoli seittemän aikaan, joten saatiin poika hyvin väsytettyä ennen nukkumaanmenoa. Käytiin myös Railerissa pullakaffeilla, jotka saatiin korvauksena siitä, ettei hytin alapedissä ollukaan turvaverkkoa lupauksesta huolimatta. Kuulemma sellasta ei ees pitäs saada vanhan mallisissa vaunuissa, vaikka meillä menomatkalla sellanen oliki! Outoa... Siitä huolimatta matkattiin turvallisesti, vanhemmat enimmäkseen vähemmän nukkuen, ja tänään Aarno täytti neljä kuukautta!

Lomailua osa 2

Lomakuulumisten toinen osa, vain viikkoa myöhässä!

Toinen lomaviikko kulu kieliä opetellessa, ko isän avopuolison veli puolisoineen tuli viikon ajaksi Tukholmasta asti vierailulle meän Lapin kotiin. Tämä puoliso ei ymmärtäny eikä puhunu sanaakaan suomea, joten ruottin ja enkun taidoille tuli siis käyttöä. Ei sillä, että olisin kummallakaan sujuvasti saanu sanottavani sanotuksi... Oli myös kiva kuunnella ja huomata pysyvänsä perässä siitä, mitä puhutaan.

 

Käytiin viimein kastamassa ne talviturkit omassa kotijärvessä, ja olihan se virkistävää Lapin parhaimmillaan lähes 30 asteen helteessä. Masuasukki ei pahemmin reagoinu järviveden viileyteen, päin vastoin se tais uinua koko episodin ajan...

Rannalla meidän seurueseen liitty yllättäen erittäin ihmisrakas kissa, jonka turkki oli niin pehmeä, että sitä olis voinu silitellä koko päivän. Se puski kaikkea, mikä liikku ja ei liikkunu, ja silittelyn loputtua meni terassin alle uinumaan. Tästä otuksesta oli tosi hankala ottaa lähikuvaa, koska se tuli niin lähelle heti ko huomas pienenki rapsutuksen mahdollisuuden.

Seuraava uintireissu tehtiin sedän mettämökille, jossa lähin naapuri on varmaan 10 kilsan päässä. Vieressä virtaa joki, johon en kuitenkaan itte uskaltanu mennä - jos järvivesiki oli vilposaa, niin mitenhän ois ollu joen laita? Muitten uidessa ja saunoessa napsin kuvia ja koitin pitää silmällä Pipsa-koiraa, joka myös kävi uimassa - tosin ei ihan täysin omasta vapaasta tahdostaan, vaan isän viemänä. Hyvin se kuitekki polski, ja tykkäs juosta pitkin mettiä vapaana.

Grillikoppi oli uusi tulokas, kuulemma viime kesänä rakennettu, ja sielä istuttiin sitte makkaroiden ja lihapullien kera tiiviissä kimpassa kaikki kuus. Koira sentään jätettiin ulos...

Olishan ne eväät voinu tässäki paistella - idyllisesti joen soljuessa taustalla... Mutta onko kelhään muula ko lappilaisela käsitystä siitä, miten paljon tuola korvessa on itikoita, mäkäräisiä ja paarmoja?!?! Ulkona ei todellakaan tehny mieli olla yhtään sen kauempaa, ko oli ihan pakko... Kotona oliki sitte nilkat ja pää ihan purtuna, mutta pakkohan se on myöntää, että kivaa silti oli.

Kolmas uintireissu tehtiin lauttaillen. Meän kylälä on talkoovoimin rakennettu, ponttoonien päälä kelluva lautta, jota saa käyttää kaikki, kunhan oma perämoottori löytyy. Mentiin sillä keskelle järveä (jossa tuuleskeli kyllä aika tavalla) ja sieltä rohkeammat hyppi uimaan. Mulla paleli jo vähän muutenki, joten jätin (taas) kastumisen väliin. Maisemat oli silti komeat, ja taivas ihan pilvetön.

 

Käytiin myös toiseen kertaan grillaamassa samalla viljelyskämpällä, jossa edellisviikollaki kävästiin, ja tällä kertaa kamera sai tallennettua poroemän ja vasan juoksun pois hämärien ihmisten lähettyviltä. Nähtiin enemmänki poroja, mikä nyt ei sinänsä ihmeellistä ole, mutta onhan se kiva vaihteeksi nähä näitä otuksia tuulilasin ulkopuoleltaki.

Tuolta palatessa pysähyttiin vielä sillan lähettyville, koska isä ja veli halus käydä pulahtamassa joessa. Enpä olis taaskaan menny sinne mistään hinnasta - sääskien määrä ynnättynä kylmään ja mutaseen veteen ei ole minun pala kakkua - mutta sainpa jälleen hienoja kuvia.

Viikkoon kuulu myös vanhan ystävän valmistujaisten juhliminen sekä yökyläily äitin luona, jossa katteltiin porukalla elokuva ja seuraavana päivänä syötiin hyvin. Hyvin tuli tietysti syötyä koko ajan muutenki, varmasi jo liianki hyvin. Äitin ihanasta koirasta en tietenkään tajunnu ottaa kuvia, mutta se oli sellanen jämtlanninpystykorva, joka oli niiiiin rauhallinen ja sulonen, että olisin ottanu sen kotia vaikka heti. Aamulla käytin sitä kävelylläki, eikä se kiskonu melkein ollenkaan, toisin ko isän Pipsa, joka muistuttaa lähinnä isoa jänistä, ko sen kans yrittää käydä lenkillä...

Aivan liian pian nämä kaks viikkoa kuitekki loppu, ja sunnuntain-maanantain välisenä yönä hurautettiin se reilu 800 kilsaa takasi kotiin. Ennen lähtöä moikattiin vielä pappaa, joka pitää mummolaa pystyssä reippaasti, sekä mummoa, joka on ollu kotikylän hautuumaalla jo pian vuoden. Ikävä jäi kotiin, mutta toivottavasti sinne päästään uudestaan jo pian, uuden matkalaisen kans!

Auringonlasku matkalla värjäsi taivaanrannan jopa minun makuun kauniin vaaleanpunaseksi, ja melkein täysi kuu valaisi sen jälkeen matkantekoa.

Kotona arki astu takas kuvioihin lepopäivän jälkeen tiistaina, ko miesolento lähti uusiin töihin. Mie olen ahkerasti virkkaillu mattoa, vaikka tämä helteinen keli onki väsyttäny ja ahistanu ihan liikaa. Nyt se on kuitekki viimein valmis, ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen!

Virheitä siitä löytyy, ja vaikkei niitä muut huomais, niin ittehän ne näkee aina. Purin kuitekki tuota jo niin monta kertaa muutekki, että noiden vähäpätösempien virheiden korjaamisen jälkeen olisin varmasti virkannu tämän jo kahteen kertaan. Purkamista tuli esimerkiksi epäsopivien raitavärien takia ja loppupuolella kupruun vetämisen takia.

Pelkäsin, että tästä tulis liian levoton näin monenkirjavana, mutta hyvin nuo värit pysyy kuosissa. En sentään mitään punasta ees yrittäny sotkea mukaan. Musta reunus tuntuu sitovan kirjavuuden hyvin samaan pakettiin, ja antaa jotenki viimeistellyn ilmeen tälle.

Tämä malli oli siitä hyvä, että noiden pylväsryhmien väliin tuli aina pari ketjusilmukkaa. Nämä "reikärivit" tasottaa ihmeen hyvin pientä kupruamista, mitä varmasti ei olis voinu estää, jos koko matto olis ollu pelkillä pylväillä virkattava. Kuteenahan mulla on ihan tavallista trikoomatonkudetta, eikä tuota onteloa, niinku ohjeessa on käytetty (linkki pdf-ohjeeseen tästä). Halkasijaks tälle tuli hulppeat 220 cm - mikä tosin saattaa pesussa kutistua jonku verran.

Lomailua

Kesä tuli, ko tultiin tänne pohjoseen, jossa viime viikolla oli monta paljon lämpimämpää päivää, ko "etelässä". Hiukan ehkä jo tuskasen kuuma on toisinaan, varsinki öisin, mutta eipä parane valittaa noiden tosi kylmien jaksojen jälkeen. Ehkä sitä sinne uimaanki vielä päästään...

Matka meni yllättävän hyvin, vaikka se reilut kymmenen tuntia kesti, ja pystyin itte ajamaan vain pari tuntia ennen ko selkäkipu ylty niin kovaksi, että ärsytti. Harmillisesti saavuttiin juuri ottaan kuvia Suomen keskipisteeseen tuon pahimman selkäsäryn aikoihin, ja näytän juuri niin ärsyyntyneeltä ko olen...

Perille päästiin illalla, jolloin porukat oli vielä synttärijuhlissa, ja me saatiin levähtää hetki niitä ootellessa. Tähän mennessä ollaan saatu aikaseksi kävelyllä käyntiä, lehmien ensiulkoilun seuraamista, kämpällä grillaamista, markkinoilla käyntiä, ja kissan ja koiran tutustumisen yrittämistä.

Elukat tulee melko hyvin jo toimeen, mutta kissa kyllä pitää etäisyyden tarpeeksi suurena. Koira tahtois kovasti leikkiä, mutta eipä tuo Mörkö ole kovin kiinnostunu siitä, paljolti koiran kovan innon takia. Koirale on vaan niin vaikea ymmärtää, että kissa kokee sen hyppimisen aika provosoivana ja pelottavana...

Aurinko saapu lauantaina, ko kävästiin Ruotsin puolella Pajalan markkinoilla, ja on paistellu nyt siitä asti. Noita siivekkäitä kavereitaki on löytyny vähän liianki kanssa, myös sisätiloista mukavasti keskelä yötä...

Tässä vielä katselmusta viime aikojen käsitöihin. Noita koreja virkkailin matonkudejämistä muutamanki, viemisiksi lähinnä, ko en niille itte tarkotusta keksiny. Tämä kori ootti kukkien kastelijaa parin kissakavein kans, jotka varmasti sai hyvän kodin miehen siskon lasten luota.

Matto suureni kerros kerrokselta virkaten aina lähtöpäivään asti. Tämän otoksen jälkeen ehti tulla vielä muutama kerros, mutta kovin hitaasti se tuntuu kasvavan... Homma jatkuu taas lomailun jälkeen, ehkä sitte saan jo pian virkata viimisen pitsisen kerroksen tuon pitkäveteisen mallin sijaan.

Mallina Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu, jonka ohjeeseen löytyy pdf-linkki täältä. Suurennan mattoa jatkamalla samanlaisia levennyksiä, ko ohjeessa, noin joka toinen tai joka kolmas kerros. Aika hyvin vielä on pysyny litteänä.

Yhet tämmöset vaavin tossut meni tuliaisina muutaman kuukauden ikäselle tyttöselle, jota nähtiin vanhempiensa kans Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kesäkuun viimisenä perjantaina. Sieltä ostin kolmiosasen Grimmin satukirjasarjan, jossa onki just hyviä satuja meidän pojalle... Eipä turhia pelkäile sitte!

Neuloin valmiiksi ne poitsun haalarihousutki, mutta niistä laitan kuvia myöhemmin, kunhan saan kotopuolessa napitki kiinnitettyä. Sen jälkeen olen virkannu veskiin rullatelineen Novitan ohjeen mukaan. Ohje vain on siitä huono, että siinä ei ole tuon kukkasen ohjetta ollenkaan, vaan se löyty erillisestä patalapun ohjeesta, joka puolestaan ei näy muille kuin Novitan klubijäsenille... Pitääpä laittaa siitä noottia eteenpäin.

Loppulangasta (jonka piti loppua jo tähän) tein vielä patalapun. Nämä menee jollekki onnekkaalle (tai onnettomalle) tuliaisina, koska värit ei todellakaan ole sellaset, joista mie tykkäisin.

Seuraavaksi olis työn alle otettava se uus versio rinnanlämmittimestä, mutta katotaan sitä sitte, jos sää viilenee...

26 kuntaa ja kaupunkia

Kotiuduttiin sitte eilen, vaikka enemmän kodilta se Lapin koti tuntuki! Kuvissa näkyy outo valoilmiö, joka ilmeni muutamana päivänä tässä loppu"loman" aikana.

Eilisellä kymmenen tunnin ajomatkalla nähtiin myös erilaisia valoilmiöitä, kuten jonkunäkönen saateenkaaren tapanen keskipäivän auringon molemmin puolin ja täysikuu. Näistä en ikävä kyllä saanu kuvia, ekasta siksi että ite ajoin, ja tokasta siksi, että lasit oli niin jäässä. Auringonlasku kuitenki vangittiin tabletin kameralla. Eihän se tosin niin upealta kuvissa näytä...

Ensi viikko meneeki sitte muissa maisemissa, ja sitä varten ostin tämmösen uuden pyöröpuikon Knit Prolta. Ei nuo muoviset kovin kestävän tuntuset ole, mutta pakko mikä pakko!

Pakkaselta suojaa taas uudet sukat!

Brrr! Ehin jo mukavasti tottua näihin pikkupakkasiin ja olla tyytyväinen, ko en tuhlannu rahojani talvitakkiin, mutta näköjään luontoäiti osaa muistuttaa itsestään karusti... Kuudentoista asteen hujakoilla nyt vasta mennään, mutta mietin silti jo, olenko vielä liian nuori käyttämään kahta villatakkia päällekkäin?

Kauniista talvikuvista ei nyt kyllä ole pulaa; ensin on kolme päivää satanu lunta niin, ettei tiä mihin sen kaiken kolais, ja nyt kirpsakka pakkanen saa jotenki kaiken näyttämään terävämmältä. Kylmästä viimasta nyt puhumattakaan... Harmi, etten viihdy sitte ollenkaan tuossa säässä, muutenhan tästä vois vaikka nauttia!

Toisaalta tulee jo nyt ikävä Lappia, ko alle viikon päästä istutaan taas autossa matkalla kohti synkeää vuokrakaksiota keskellä lumetonta kaupunkia. Täällä tämä tämmönen joutenolo - tai no, kotihengettärenä toimiminen - on jotenki suotavampaa, ja tuntuu ihanalta istahtaa neulomaan pikkuaskareiden jälkeen sohvalle. Kotona - siinä, josta me maksetaan - taas kaikki tuntuu jotenki syyllistävältä, ja pitää miettiä, miksen tee mitään järkevää ja tarpeellista. Ihan ko käsityöt ei olis järkevää ja tarpeellista! (Jopa ne kymmenennet sukat itselleni...)

Sukista puheenollen, sain juuri eilen valmiiksi toisen täälä alotetun parin, kolmannen, jos kotona alotetut Salaiset sukat lasketaan. Olen tähän asti karsastanu noita Novitan Nalle Taika -lankoja, jotka on kaikissa kuvissa näyttäny kamalan sekavilta väritykseltään, mutta nähtyäni Puikkokuumetta -blogin sukat kyseisestä langasta ihastuinki siihen värikirjoon.

Näissä sukissa siis varret on neulottu Taikalangan "kirkas monivärinen"-sävytyksellä, ainaoikealla ja poikittain. Tein kuten bloginpitäjä Mollie, ja loin 60 silmukkaa vartta varten, puikoille nro 3. Koska olen kuitenkin paksupohkeisempi, tein varteen lyhennettyjä kerroksia, eli ne levenevät hiukan ylöspäin. Lyhennetyt kerrokset tehdään siten, että neulotaan varren oletetusta yläreunasta tietty määrä silmukoita, esim. puoliväliin asti, käännetään työ kesken kerroksen, nostetaan 1 s neulomatta ja neulotaankin takaisin. Sitten jatketaan normaalisti. Näin puoleen varresta tulee ikään kuin ylimääräinen kerros.

 Ensimmäisen lyhennetyn kerroksen tein krs:n 6 jälkeen, loput 12 krs:n välein. Tein vuorotellen 30 ja 20 silmukan lyhennyksin. Varsien lopullinen leveys on alareunasta laskettuna noin 116 kerrosta, jonka laskin ainaoikean muodostamista "raidoista": niitä on 58. Varsien valmistuttua ompelin sivusaumat yhteen piilopistoin ja poimin alareunoista silmukat sukkaosia varten: 56 s mustalla Nallella. Alkuun neuloin pari kerrosta sileää oikeaa ennen kantalapun aloitusta. Tein sukkaosat pyöröpuikolla, mutta ihan samalla tavalla kuin perinteiset sukat tehdään. Näistä tuli koon 38/39 sukat; Novitan taulokosta näkee, miten tehdä muun kokoiset.