Viimisiä viikkoja viedään

Aika menee niin pirun nopeasti, etten vieläkään voi uskoa, että jo seuraavien viikkojen aikana on ihan mahollista koska vaan päätyä synnyttämään tämä pieni potkupallo! Valmistelut alkaa kyllä olla jo tehtynä, mut silti on sellanen olo, että ne on vaan sitä kaukasta tulevaisuutta varten...

IKEA-reissusta selvitiin lopulta, vaikka aika karseaa sielä minustaki on käydä niiden sokkeloiden takia. Saatiin, mitä lähettiin hakeen, tosin kissa omasi heti miesolennon hyllyn päällisen omaan käyttöönsä...

Viime viikonloppuna vietettiin anopin 50-vuotis-juhlia, joihin tuo yläkuvan viehkeä neitonen opasti. Oli mukavaa, ko minun isä tyttöystävineen pääsi kans käymään, ja vietti muutaman yön täälä päin. Tämä oli nyt eka kerta, ko meidän vanhemmat tapas toisensa, mutta ilmeisesti sain luvan jäädä asuun tänne etelään vielä!

Noita "pakollisia" mahakuvia en ole hirveästi muistanu ottaa, vaikka varmaan tarttis tässä loppuvaiheessa koittaa sitä harrastaa, että jäis sitte muisto siitä ihan viimisestä masusta ennen synnytystä. Tässä on noissa juhlissa napattu peiliselfie kuitekki, aika korkealla tuo "MacGyver" sillon oleili! Nyt tuntuu, että masu on ehkä hiukan laskeutunu tuon kuvan jälkeen, eli ei tässä varmaan enää kauaa mene... Silti varasin vielä hieroja-ajan ens torstaille, katotaan, pääseekö sinne ikinä!

Hieronta tosiaan olis tässä vaiheessa tarpeeseen, koska tuo iskias-vaiva paukahti uudestaan pääle pari viikkoa sitte, oltuaan aikalaila hyvässä kunnossa jo jonku aikaa. Ekan viikon ajan olin ihan tuskanen jo pienen lepäilyn jälkeen, ja edelleen yöllä on hankala löytää sopiva asento nukkua. Nyt pystyn jo kyljellään nukkuun noin 3-4 tuntia, mutta sitte on pakko siirtyä sängystä sohvalle, johon olen tehny "masukolon". Tarkottaa siis, että otan yhen sohvatyynyn pois ja muotoilen pehmeämmistä tyynyistä siihen raon, johon saatan pistää mahan, ko nukun "mahallani".  Tämä on aiheuttanu sen, että niska-hartia seutu on jumittunu, ja sen lisäks myös "takajalat" on kipeät, koska pyrin seisomaan ja kävelemään, ettei selkään sattuis. Hommasin myös jumppapallon, jonka päälä vietän oikeastaan kaiken istuma-ajan kotona. Se auttaa selkään, mutta tuntuu, että takareidet kipeytyy siinä istuessa. Noh, toivottavasti nämä vaivat ainaki vähenis synnytyksen myötä...

 Novitan ja Pirkan karkkineulekisa julkistettiin, mutta en tiä, ehtiikö siihen osallistua, ko koko ajan on väsy. Tällä viikolla olen nimittäin ollu kaiken lisäks kipeänä, ja hemoglobiinin laskemisen takia varmaan entistä väsyneempi. Noh, jotain olen kuitekki suunnitellu; en tosin tiä, pitäskö kisakutsu ottaa ihan kirjaimellisesti, ko siinä haettiin Fazerin karkkipaperien innoittamaa neuletta...

Käsitöissä olen saanu aikaseks tuomosen taskusysteemin kylppäriin, tosin jouduin vaihtamaan sen paikan pois kaapin ovesta, koska ovea ei saanu tarpeeks auki... Nyt se on täyttyny kestositeistä ja kestoliivinsuojista, joita "pääsen" käyttämään tuon jännittävän karmivan synnytysepisodin jälkeen... Jee!

Hoitopöydälle tein ite parit korit, muuten olen hommannu valmiita koreja, lähinnä kestovaippoja varten, koska ne ei mahu kaappiin. Tokmannissa myytiin niinki laadukkaita koreja, että yhessä oli tekstit väärin päin... Noh, ehkä siitä tulee joku nurkkaan heitettävä koppa sitte...

Kirpparilta ostettu Mörkö-kortti oottaa pinnasängyn paikan yläpuolella tulokasta. Pitäähän se muksu opettaa tykkäämään Muumeista heti alkuunsa! Sängyn paikka tosin varmaan vielä muuttuu nyt, ko saatiin se kotiin ja mittailtua: tulee liian ahdas siinä mihin sitä alunperin suunniteltiin. Huomenna ollaan luvattu siivota viimein makkari, ja sen jälkeen kaikki onki ihan valmista.

Kaikki tekemäni kestovaippavillikset. Näitä on kiva väsätä, mutta täytyy himmata vähän, ko en halua tehä huonon mallisia, ja käytännön toimivuudenhan näkee vasta sitte, ko näitä muksulle pääsee kokeileen. Pitäs vielä hiukan noita huovutella varovasti ja käsitellä lanoliinilla, niin ne ois sitte käyttövalmiita.

Vaipat alkaa olla hommattuna - tai olen laskenu, että niitä pitäs olla tarpeeks ainaki päiväkestoiluun. Yöllä se on kuulemma hankalampaa, joten luultavasti tyydytään öisin käyttään kertisvaippoja, ainaki, kunnes päästään tästä hommasta jyvälle. Innostuin ostaan myös "kestovanulappuja" ja pieniä kestopesulappuja, ko Facen kirppisryhmässä oli niin kivoja. Meistä tuleeki kerralla oikein kunnon kestonatsiperhe! On ollu toisaalta ihan kiva viimein innostua tästä asiasta, ko alkuun se vaan ahdisti ja tuntu hankalalta. Aion pitää miesolennollekki "vaippakoulutuksen" lähiaikoina, etten joudu yksin noiden kans pakertaan!

Nyt tarttis kuitekki ruveta valmistautuun kaverille lähtöön - en ole vielä tälle aamule saanu ees puettua!

Lomailua

Kesä tuli, ko tultiin tänne pohjoseen, jossa viime viikolla oli monta paljon lämpimämpää päivää, ko "etelässä". Hiukan ehkä jo tuskasen kuuma on toisinaan, varsinki öisin, mutta eipä parane valittaa noiden tosi kylmien jaksojen jälkeen. Ehkä sitä sinne uimaanki vielä päästään...

Matka meni yllättävän hyvin, vaikka se reilut kymmenen tuntia kesti, ja pystyin itte ajamaan vain pari tuntia ennen ko selkäkipu ylty niin kovaksi, että ärsytti. Harmillisesti saavuttiin juuri ottaan kuvia Suomen keskipisteeseen tuon pahimman selkäsäryn aikoihin, ja näytän juuri niin ärsyyntyneeltä ko olen...

Perille päästiin illalla, jolloin porukat oli vielä synttärijuhlissa, ja me saatiin levähtää hetki niitä ootellessa. Tähän mennessä ollaan saatu aikaseksi kävelyllä käyntiä, lehmien ensiulkoilun seuraamista, kämpällä grillaamista, markkinoilla käyntiä, ja kissan ja koiran tutustumisen yrittämistä.

Elukat tulee melko hyvin jo toimeen, mutta kissa kyllä pitää etäisyyden tarpeeksi suurena. Koira tahtois kovasti leikkiä, mutta eipä tuo Mörkö ole kovin kiinnostunu siitä, paljolti koiran kovan innon takia. Koirale on vaan niin vaikea ymmärtää, että kissa kokee sen hyppimisen aika provosoivana ja pelottavana...

Aurinko saapu lauantaina, ko kävästiin Ruotsin puolella Pajalan markkinoilla, ja on paistellu nyt siitä asti. Noita siivekkäitä kavereitaki on löytyny vähän liianki kanssa, myös sisätiloista mukavasti keskelä yötä...

Tässä vielä katselmusta viime aikojen käsitöihin. Noita koreja virkkailin matonkudejämistä muutamanki, viemisiksi lähinnä, ko en niille itte tarkotusta keksiny. Tämä kori ootti kukkien kastelijaa parin kissakavein kans, jotka varmasti sai hyvän kodin miehen siskon lasten luota.

Matto suureni kerros kerrokselta virkaten aina lähtöpäivään asti. Tämän otoksen jälkeen ehti tulla vielä muutama kerros, mutta kovin hitaasti se tuntuu kasvavan... Homma jatkuu taas lomailun jälkeen, ehkä sitte saan jo pian virkata viimisen pitsisen kerroksen tuon pitkäveteisen mallin sijaan.

Mallina Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu, jonka ohjeeseen löytyy pdf-linkki täältä. Suurennan mattoa jatkamalla samanlaisia levennyksiä, ko ohjeessa, noin joka toinen tai joka kolmas kerros. Aika hyvin vielä on pysyny litteänä.

Yhet tämmöset vaavin tossut meni tuliaisina muutaman kuukauden ikäselle tyttöselle, jota nähtiin vanhempiensa kans Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kesäkuun viimisenä perjantaina. Sieltä ostin kolmiosasen Grimmin satukirjasarjan, jossa onki just hyviä satuja meidän pojalle... Eipä turhia pelkäile sitte!

Neuloin valmiiksi ne poitsun haalarihousutki, mutta niistä laitan kuvia myöhemmin, kunhan saan kotopuolessa napitki kiinnitettyä. Sen jälkeen olen virkannu veskiin rullatelineen Novitan ohjeen mukaan. Ohje vain on siitä huono, että siinä ei ole tuon kukkasen ohjetta ollenkaan, vaan se löyty erillisestä patalapun ohjeesta, joka puolestaan ei näy muille kuin Novitan klubijäsenille... Pitääpä laittaa siitä noottia eteenpäin.

Loppulangasta (jonka piti loppua jo tähän) tein vielä patalapun. Nämä menee jollekki onnekkaalle (tai onnettomalle) tuliaisina, koska värit ei todellakaan ole sellaset, joista mie tykkäisin.

Seuraavaksi olis työn alle otettava se uus versio rinnanlämmittimestä, mutta katotaan sitä sitte, jos sää viilenee...

Helpotusta selkäkipuihin?

Otanpa nyt taas kerran tämän selkäkivun esille, vaikka se varmasi jo kyllästyttääki kaikkia (believe me: kyllästyttää täälläki, mutta sen kanssa on pakko elää).

Onhan tämä siis jo helpottanu jonku verran, ihan oikeasti. Ehkä osteopaatin koulimisesta on apua, ehkä ne sen antamat jumppa- ja venyttelyneuvot puree. Mutta nyt löysin vielä uuden näkökulman katottuani Yle Fem-kanavalta ihan lyhyen dokkarin nimeltä Selkävaivat. Ihme, että edes hoksasin sellasen ohjelmalistalta. Tästä päivästä laskettuna sen voi kattoa vielä 26 päivää Yle Areenasta - tästä näin - ja suosittelen kaikille, jotka jonkulaisista selkäkivuista joskus kärsii.

Ohjelmassa otettiin koehenkilöiksi seitsemän selkävaivaista ihmistä, joille lääkärit oli ainaki useimmalle antanu selkähoito-ohjeeksi, ettei sitä sais rasittaa eikä kuormittaa lainkaan. Paria henkilöä haastateltiin lähemmin, ja ne kerto, ettei työnteko ole sujunu entiseen tapaan kipujen alettua, ja ainaki toinen oli pitkällä sairaslomalla. Toisella näistä oli myös todettu välilevytyrä, eli pullistuma. Kaikki nämä henkilöt käytti jonkulaisia "vippaskonsteja", joitten avulla selän kuormitus (ja siten kipu) pysy aisoissa. Näistä esimerkkejä mullekki niin tuttu polvien taivutus nostettaessa jotain matalalta, koiran opettaminen hyppäämään käsivartta vasten, että saa hihnan kiinnitettyä ja kipeän puolen jalan nostaminen käsin autoon.

Näitä koehenkilöitä kiellettiin kokeilun ajan (en muista, miten pitkä aika se oli, mutta pitkähkö) käyttämästä mitään näitä vippaskonsteja. Eli vaikka selkään kuinka sattuis, sitä pitää käyttää, koska käyttämättömänä selän lihakset vain jumiutuu entistä enemmän. Haastatellun lääkärin mukaan useimmat selkäkivut (lukuunottamatta nyt vaikka onnettomuuden aiheuttamia) johtuu nimenomaan lihaksiston heikkoudesta, jota vain pahentaa selän varominen.

Toki tämä lekuri totes, että "liian raskaiden" taakkojen nostaminen kannattaa tehdä polvia koukistamalla ja jaloilla nostamalla, mutta esimerkiksi kynän poimiminen lattialta hoituu suorilta jaloilta taivuttamalla. Selkävaivasen täytys tehdä asioita, joita se ei usko pystyvänsä tekemään, kuten harrastamaan normaalia liikuntaa.

Mietin tätä omaa vaivaani, joka siis alko sillon, ko olin siivoojana viime kesänä. Tajusin, että kuvittelin töissä, että nimenomaan ergonomista on kumartua polvia koukistaen aina kun vaan on mahdollista, ja ainaki tuon dokkarin mukaan olisin siis itte pikkuhiljaa tuhonnu selkäni olemalla käyttämättä sitä tarpeeksi. Kyyristyin kyykkyyn aina, kun vaihdoin lastaan pesurättiä, vaihdoin roskikseen pussia, poimin roskia lattialta, yms. Vaivan alettua aloin varoa selän kuormitusta entistä enemmän, ja nytpä olenki jäykkä ko lankku: ennen sain suorilta jaloilta kevyesti sormet varpaisiin, nyt saa haaveilla, että ne ulottuis edes pohkeen puolelle.

Päätin siis, että kokeilen nyt tuota dokkarin neuvoa. Eilisestä asti olen sitä pyrkiny noudattamaan, mutta voi olla, että tuloksia näkyy vasta aikojen päästä. Sen ainaki huomasin, että myös reisi- ja pohjelihakset on ihan jumissa, ja vaikken ihan suorilta jaloilta voikaan mitään poimia lattialta, niin aikamoinen venytys siitä aiheutu, vaikka pikkusen polvia joutuki taivuttamaan. Nyt sidon kengännauhat ilman tukea, puen sukat kumarassa enkä ihmeellisesti yhellä kädellä selkä suorana, nousen sängystä tai tuolilta ilman käsivoimaa, koitan nousta autosta ilman tukea (en tiä vielä, miten hyvin se tulee onnistumaan), ja niin edelleen.

Entäs ne koehenkilöt sitte? Kokeilujakson loputtua viis seitsemästä totes selkävaivojen helpottaneen tai loppuneen. Niistä kahdesta muusta ainaki toinen oli käyttäny joitain vippaskonsteja edelleen, eli ei ollu sitoutunu tarpeeksi noudattamaan ohjeita. Tämä välilevytyrän omaava nainen oli ottanu kokeilun ihan tosissaan, ja kerto pystyvänsä pian palaamaan töihin. Se pysty pitkän ajan jälkeen käymään metsäretkellä kummpipojan kanssa, ja pikkupoika totes kummitädin olevan paljon lepposampi ko aikasemmin.

Tajusin myös, että tätähän ne lääkärit oli mullekki koittanu sanoa, ne kaks, joitten luona selän takia kävin. Mutta ei se riitä, että sanotaan, että jatka normaaleja arkirutiineja ja normaalia liikuntaa. Pitäis nimenomaan sanoa, että älä varo käyttämästä sitä selkää, äläkä käytä mitään ihme konsteja kivun välttämiseksi. Myöskään fysioterapeutti ei neuvonu missään vaiheessa olemaan välittämättä kivusta, vaan aina, ko valitin jonku liikkeen sattuvan, se pyrki kehittämään jotain muuta. Katotaan, mihin tässä näillä vinkeillä joutuu. Ainakaan eilinen kokeilu ei ole vielä tuntunu entistä pahemmalta - hyvä suunta!

Ei kurjuutta kummempaa!

Kuulumisten kanssa on ollu taas vähän niin ja näin - kuuluuko mulle oikeastaan mitään? Jalan/selän hermosärky on vieny energiaa, ja lisäksi nyt tuli päälle vielä nuha. Korvat on välillä niin lukossa, että pelkäsin jo korvatulehusta...

Olen tosiaan hoidattanu itteäni nyt siellä osteopaatilla, mikä on ollu kyllä ihan erilaista ko fysioterapia. Neljä kertaa olen käyny, ja nyt on "treenijakso" pari viikkoa, jonka jälkeen katotaan, onko särky ruvennu hellittään.

En ollu aikasemmin kuullukaan koko osteopatiasta, enkä siis oikein tienny oottaa mitään, ko eka kerran sinne menin. Tämä oli mukava, ehkä keski-ikää lähestyvä nainen, joka tuntu tietävän, mitä tekee. Ihan hyvä, koska alun selkähieronnan jälkeen se niksautteli nikamia siihen malliin, että pelkäsin jonku jo menevän sijoiltaan! Se hierontaki tuntu ihan oudolta, ei ollenkaan samalta, ko hierojalla, vaan osteopaatti käytti sormenpäitä ja välillä paino kivuliaita kohtia peukaloilla. Mulla oli varmaan lihakset niin jumissa, että se tuntu eka kerralla melkein kamalalta. Sitte lopuks kinesiteettiteippiä selkään ja kotiin. Samana iltana tuliki yllättäen ihan hyvä olo, ja pystyin jopa istumaan ihan mukavasti. Yösäryt ei kuitenkaan loppunu, eikä ne vieläkään ole hellittäny.

Pari seuraavaa kertaa meni samalla tapaa, kolmannella kerralla kokeiltiin akupunktiota ja sen yhteydessä sähköhoitoa. Kuulostaa kamalalta, mutta todellisuudessa mulle tökättiin 4-5 neulaa kankkuun ja niihin johdettiin pieni määrä sähköä. Koska paikkana oli juurikin alaselän ja takapuolen välimaasto, niin ei sitä paljoa oikeastaan tuntenu. Välitöntä apua en kuitenkaan huomannu tuosta olevan, ja siksipä kävin vielä kerran eilen. Parannusta on kuulemma tapahtunu, ja nyt sain sellasen jumppausohjeen, jota pitäs tehä muutaman kerran päivässä, kolme kertaa puoli minuuttia. Ei mitään hurjaa, mutta toivottavasti siitä olis apua. Alkaa jo pikkuhiljaa pänniä, ko mikään ei meinaa auttaa...

Kuvia olen ottanu tämän kuun aikana ehkä jonku kymmenen, niistäki suurin osa tuosta kissasta. Vois päätellä, että me ollaan muuttamassa, mutta ei... Laatikot on miesolennon roinalaatikoita, joita se kuulemma tarvii, jos se haluaa nostaa tietokoneen näytön ja näppiksen korkeammalle, että se voi käyttää konetta seisoen. Olen kyllä sanonu, ettei noita voi loputtomiin olkkarin lattialla säilyttää, mutta se osaa olla itsepäinen...

Eilen käytiin kattomassa uusi Kummeli-raina miesolennon ja appivanhempien kanssa Vammalan Biossa. Ihan katteltava, mutta ymmärrän kyllä aika hyvin, miksi monet ei ole ihan tajunnu sitä. Olihan se aika sekava, koska se koostu neljästä eri kokonaisuudesta, jotka jotenki liitty toisiinsa, mutta päättelin, ettei siitä kannatakaan mitään erikoisempaa draaman kaarta ruveta ettimään. Naurattihan se, mutta ehkä ei niin paljon, että tahtosin heti nähdä sen uudestaan. Miesolento tykkäs, tämä oli toinen kerta sille, ko se kyseisen leffan näki. Kuulemma parempi, ko ne kaks edellistä.

Tässäpä tämä, toivottavasti tämä elämä tästä helpottais, jotta sais vähän ilosempia tekstejä aikaseksi tännekki!

Please heal me, I can't sleep...

...thought I was unbreakable, but this is killing me. In Flames - Delight and Anger

Tuntuupa taas hankalalta saada jotain aikaseksi! Salainen sukkaprojekti on nyt puserrettu loppuun, mikä on toisaalta kyllä helpotus. Toivottavasti tekijät tykkää työn jäljestä!

Muuten ei sitte kuulukaan melkein muuta ko kurjuutta. Etelänmatkan jälkeen on ollu melkosta matalalentoa; iskiaskipu ei ole todellakaan hellittäny, vaan päin vastoin viime lauantaina se pamahti entistä pahemmaksi. Siksipä onki tuntunu, että viiminen viikko on kestäny ainaki kuukauden. Yöllä särkee ihan pirusti koko vasemman jalan hermoa, ja on pakko kerran tai pariki nousta ylös ja haahuilla ympäriinsä, että se rauhottuis. Olen sortunu ottaan särkylääkkeen yöks, parasetamolia vaan, ettei maha mene sekasin, mutta seki riittää vain juuri ja juuri. Aamut on sitte vielä hirveämpiä, ko menee ainaki puoli tuntia siihen, että saan jalan rauhottuun ja pystyn edes harkitteen aamupalan tekemistä; melkein yhtä paha on, jos satun nukahtaan päikkäreille tai muuten lojumaan liian pitkän aikaa paikallaan.

Nyt tuo särky on yllättävän rauhallinen, ja pystyn oikeasti tällä hetkellä istumaan ilman kipuja, mikä on ollu viimisen viikon aikana vain kaukanen haave! En kuitenkaan vielä uskalla juhlistaa säryn heikkenemistä, koska arvelen kuitekki ens yönä herääväni taas siihen saatanalliseen vihlontaan...

Kuvia ei luonnollisestikaan ole tullu otettua, koska en ole saanu oikeasti mitään muutakaan aikaseksi. Hyvä jos tiskit olen hoitanu kerran, ja pyykit saanu pestyä. Onneks miesolento on ollu ymmärtäväinen, vaikka olenki ollu kyllä aikamoinen ämmä - noin suoraan sanottuna. Siivous on ollu haaveena jo pitemmän aikaa; katotaan, missä vaiheessa sen pystyis hoitamaan...

Ulkona olen yrittäny käydä joka päivä, vaikka nyt jalkaa särkee myös kävellessä (ja maatessa ja istuessa ja seisoessa ja kontatessa...). Lähinnä olen hoitanu kauppa- tai apteekkireissuja, sun muuta. Toissapäivänä käytiin miesolennon kans yhessä, ja todettiin, että tuo yks leipomo on asetettu kyllä juuri meitä houkuttelemaan siihen kylille menevän tien varteen! Niinhän siinä kävi, että säryistä v***uuntuneena menin ja ostin laskiaispullan. Oli muuten ensimmäinen pulla varmaan vuoteen!

Yllättävää kyllä, en saanu mitään makuorgasmia tuosta sokeripommista, vaikka hyväähän se silti oli. Tiän kyllä, että lihoin varmaan samantien kilon, mutta jotenki tuo laihdutusprojekti ei ole jaksanu kiinnostaa ihan yhtä paljon ko ennen tätä kokoaikasta särkyhelvettiä... Olen viimeajat syöny vähän mitä sattuu, ja toivonu vain, ettei hirveästi ainakaan tulis takas. Pudotettu kilomäärä on pysytelly 25 paremmalla puolella, vaikka parhaimmillaan se on ollu pari kiloa enemmänki. Miesolento kyllä sano, että ei sen palkintotatuoinnin ottamisen tarvi haaveeksi jäädä, ko noinki paljon on lähteny, vaikka tavote oliki saada 30 kiloa pois vuodessa...

Noh, pitänee tästä ruveta hoitamaan samalla nuo laskut pois, ko on kerran virtaa ja kone päällä. Valittelemisiin!