Lapsenkasvatusta omin neuvoin

Kun odotin esikoistani, odotukseni tulevaa vauvanhoitoa kohtaan olivat varsin optimistiset: saisinhan tarvittaessa kaiken mahdollisen avun ja neuvot niin neuvolasta kuin kokeneemmilta äideiltäkin.

Karu totuus paljastui kuitenkin jo hyvin pian pienokaisemme synnyttyä: ohjeita, vinkkejä ja käytäntöjä onkin pilvin pimein, ja ne ovat keskenään ristiriitaisia ja jopa täysin päinvastaisia! Imetyksen puolesta liputtajat neuvovat antamaan jatkuvasti nälkäiselle parikuiselle enemmän ja enemmän rintaa, vanha kansa puolestaan perunaa. Kantoliinan ja perhepedin avulla lapsesta sanotaan kasvavan itsenäinen, itsetuntoinen ja vahva persoona - vai oliko se sittenkin päinvastoin? Jos vauvalla on ilmavaivoja, neuvoo yksi antamaan siihen lääkettä, toinen jättämään imettävän äidin ruokavaliosta aineksia pois, ja kolmas unohtamaan koko imetyksen ja siirtymään korvikkeen käyttöön. Neljäs tietää kuitenkin sanoa, että kaikki korvikkeetkaan eivät välttämättä sovi kaikille vauvoille, ja kertoo kaverin kaveristaan, jonka vauva pystyi käyttämään ainoastaan yhtä tiettyä apteekista saatavaa korviketta ravintonaan.

Kaikkia ohjeita on täysin mahdoton noudattaa, joten pian sitä oppiikin luovimaan niiden välimaastossa, valiten sellaiset, jotka parhaiten sopivat omaan ajatus- ja arvomaailmaan. Ja samalla huomaan, että olen itse kehittynyt juuri tuollaiseksi neuvoja ja mielipiteitä jakavaksi konkariäidiksi. Raskaana olevat ja minua myöhemmin synnyttäneet ystävät ja nettikyselijät ovat jo saaneet osansa tästäkin vinkkipankista. Illan pimetessä sitä voi vain miettiä, että toivottavasti ei ole pahoittanut kenenkään mieltä - äitiys ja siinä onnistuminen kun ovat niin kovin arkoja asioita.

Toisaalta mieleen tulee silloin ne hetket, kun on itse saanut oivallisen neuvon, ja kunnon ahaa-elmämyksen omaan lastenhoitoonsa liittyen. Tuollaisissa tilanteissa olen ollut kiitollinen neuvojalle, vaikka oma typeryyteni olisikin paljastunut, ja itsetunto saanut pienen kolhun. Kenties tässä vinkkien jakamisessa onkin kyse juuri siitä. Sitä haluaa estää jotakuta muuta tekemästä samoja erheitä.

Hyviä esimerkkejä tällaisista ahaa-elämyksistä on useia, ja ainakin yksi niistä liittyy minulla imetykseen. Minun kotikuntani neuvolan imetysohjeistus oli mielestäni kohtalaisen hyvällä tasolla. Runsaasti sitä ei ollut, mutta perheneuvonnan "imetystunnilta" jäi mieleen jotain termejä, kuten tiheä imu, etu- ja takamaito sekä rintaraivarit. Myös neuvolan terkkamme oli perillä imetyksestä, ja kannusti siinä kiitettävästi pikkumiehen synnyttyä.

Juuri tämä hoitaja, joka oikeastaan on ammatiltaan sairaanhoitaja, takoi päähäni tuota tiheän imun käsitettä, eli sitä tosiasiaa, että vauva todella voi olla nälkäinen hyvinkin lyhyillä aikaväleillä, eikä se tosiaan johdu siitä, että rintamaito ei riitä. Sen sijaan vauva itse asiassa tilaileekin itselleen lisää maitoa - sanontatapa, joka minua edelleen hiukan huvittaa, kun kuvittelen pienen vastasyntyneen täyttävän tilauskaavaketta - ja tuo tilaaminen tapahtuu yksinkertaisesti rintojen jatkuvalla tyhjentämisellä.

Aivan heti en homman jujua hoksannut, sillä ensimmäiset viikot tuntuivat olevan jatkuvaa tiheää imua. Sitä iloitsi, kun sai merkitä vauvan unipäiväkirjaan yhtäjaksoisen kolmen-neljän tunnin unijakson, ja tätä jatkui varmaankin pari ensimmäistä kuukautta. Kolmen kuukauden ikään mennessä imetysvälit olivat jo aika vakiintuneet, ja vauvan nälkä oli joissain määrin ennustettavissa - ei silti tietenkään aivan täysin. Sitä tiesi, että päiväunien jälkeen imetetyn vauvan kanssa saattoi hyvin lähteä kahvilaan ja ehtiä syömään siellä vaikkapa wrapin ennen seuraavaa nälkää.

Sitten yllättäen, vain yhden päivän ajaksi, kaikki muuttuikin täysin. Huomasin jo aamulla, että jotain oli erilailla kuin ennen, kun en ehtinyt edes aamupalaani syödä, ennen kuin vauva jo vaati saada lisää rintaa. Asiasta oli ollut onneksi puhetta, ja neuvolan hoitaja oli tähdentänyt minulle, että lisämaitoa ei pidä antaa, vaan vain imettää niin usein, kun vauva sitä haluaa.

Ja se päivä olikin yhtä hullunmyllyä! Hyväksi onnekseni sekä minulla että miehelläni oli kotipäivä, ja sain keskittyä vain ja ainoastaan jatkuvaan imettämiseen. Kauhunsekaisin tuntein laskin kellosta imetysvälejä: puoli tuntia, vartti, korkeintaan kolme varttia. Aikaisemmin useita kertoja jopa kolmen tunnin päiväunia nukkunut vauva nukkuikin nyt vain kaksi kertaa koko päivänä, ja todellakin vain puolesta tunnista kolmeen varttiin.

Pelkäsin, että sama meno jatkuisi koko yön, tai vielä pahempaa, useita päiviä - mutta siinäkin minulla taisi käydä hyvä tuuri. Tuo päivää vaille kolmen kuukauden iässä tullut tiheän imun kausi kesti vain tuon yhden ainoan päivän. Noin vuorokausi sen jälkeen tapahtui uusi maidonnousu, ja maitoa tulikin jälleen yli tarpeiden. Kuka olisi uskonut, että tästäkin selvittiin ilman korviketta ja perunaa? Itse en olisi uskonut, ellen olisi saanut noin hyviä ohjeita etukäteen.

Vauvavuoden lähestyessä loppuaan olen katsellut menneisyyteen, ja havainnut kohtia, jotka ovat kehittäneet minua juuri tällaiseksi äidiksi, kuin olen nyt. Pienet asiat ovat vaikuttaneet suuriin linjoihin, ja ilman niitä äitiyteni olisi varmasti hyvin erilaista. Liittyminen tiettyihin neuvontaryhmiin Facebookissa on tuonut valtavasti tietoa paitsi vauvanhoitoon, myös kotiin ja omaan itseen liittyen.

Näin jälkikäteen ajateltuna nämä omiksi ottamani näkemykset taitavat kummuta niin sanotusta kiintymysvanhemmuudesta, vaikka tuota termiä en osaakaan itseäni kuvaillessa käyttää. Kestoilu ja kaikenlainen muu ekoilu ovat minulle tärkeitä asioita, kuten myös ruuan laadukkuus ja eettisyys. Imetystä pidin vain tapana ruokkia vauvaa, ja oletin sen tosiaan olevan vain vauvojen ruokailutapa. Nyttemmin olen oppinut, että imetys ja äidinmaito myös lohduttaa ja rauhoittaa, sen avulla voi nukuttaa ja jopa parantaa. Eikä se ole vain vauvojen etuoikeus, vaan yhä useammat taaperot ja sitäkin vanhemmat lapset nauttivat äidinmaitoa alkuperäispakkauksistaan. Oletin, että vauvaa pitää aina syöttää lusikalla, mutta nyt poikamme syö suurimman osan aterioistaan täysin itsenäisesti omin sormin. Kantovälineiden käyttöä en ollut edes tullut ajatelleeksi ennen kuin näin ystävälläni sellaisen, mutta nyt tiedän jo tasan tarkkaan, mitä eroa on rintarepulla ja kantorepulla, ja miksei lasta saa kantaa kasvot menosuuntaan päin. Alkuun häpeilin kertoa, että vauva otetaan välillä yöllä viereen nukkumaan, ja ettei päiväunia nukuta tiettyihin aikoihin omassa pinnasängyssä. Sittemmin lapsentahtisuus on saanut isomman jalansijan perheemme arjessa, ja olemme antaneet hyvällä omatunnolla pojan itse päättää, milloin on hyvä aika nukkua, syödä ja leikkiä.

Saatan mielipiteineni vaikuttaa jopa fanaattiselta ja turhantärkeältä, mutta en ole aivan niin täydellinen kuin annan ymmärtää. Olen näissäkin asioissa tarpeen tullen ollut valmis joustamaan. Täysimetykseni kesti vajaat viisi kuukautta täyden puolen vuoden sijaan, korviketta poikani sai ensimmäisen kerran tutustuessaan puuroihin seitsenkuisena. Kestovaippailu on 99-prosenttisesti täyskestoilua, mutta hoitoon ja pitkille reissuille löytyy myös kertakäyttöisiä. Ruokaa olisi kiva ostaa aina luomuna, mutta rahatilanteen vuoksi pitää välillä miettiä, onko varaa ostaa edes kotimaista. Rattaat ovat meillä myös käytössä, ja kotosalla ollessa kantoliinat lojuvat nätisti hyllyä somistamassa. En vain ole oppinut niiden kanssa tekemään kotitöitä, vaikka siten saattaisikin säästää vähäisiä hermojaan. Vauva nukutetaan ilman rintaa suoraan omaan sänkyynsä, joka kuitenkin vielä on samassa makuuhuoneessa. Ensimmäisestä kunnon itkusta tuo yksitoista kuukautta täyttävä pääsee kuitenkin vielä rinnalle, ja jää sitten nukkumaan perhepetiin ainakin osaksi yötä.

Tämä on meille sopiva elämäntyyli, jota en ole kopioinut suoraan oppaista tai joltain muulta perheeltä. Kai tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa, että jokainen saa olla omassa vanhemmuudessaan sellainen kuin itse parhaaksi näkee, ja tehdä lapsensa puolesta omat valintansa. Neuvomista en kiellä, sillä vauvavuoden aikana niitä huomioitavia asioita on vain niin paljon, ettei nuutunut vanhempi ehdi kaikesta ottaa itse selvää. Silloin ovat hyvät neuvot kohdillaan, kunhan niitä ei väkisin tuputeta käytettäviksi.

Lopuksi haluan mainita näitä Facebook-ryhmiä, joista on ollut minulle suurta apua vauva-arjessa:

• Oma "mammaryhmäni", joka koostuu samaan aikaan synnyttäneistä äideistä
• Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon (eli OMV), jossa käydään ostamisen ja myymisen lisäksi parhaat keskustelut niin vaipoista ja kantamisesta kuin vaikkapa ruuanlaitosta,vaatteiden ompelusta tai ekologisesta kodinhoidosta
• Kantoliinat ja kantoreput - kysy ja keskustele
• Imetyksen tuki ry, johon tutustuin valitettavan myöhään, vasta puolisen vuotta esikoisen syntymän jälkeen
• Sormiruokailijat, josta sain ja saan edelleen loistavaa opastusta ja vertaistukea lapsen omatahtiseen ruokailuun

Kantamisesta

Mielessä on ollu kirjottaa tänne omia kokemuksia vauvan kantamisesta, ja nyt ehdin sen viimein tekemään. Lisää ajatuksia tulee varmaan Aarnon kasvaessa, nyt on puoli vuotta kantokokemusta takana!

Tästä se kaikki lähti. Aarno oli kuvanottohetkellä kolmisen viikkoa vanha, ja katosi kokonaan trikoisen liinan alle. Alotin ummikkona Tricot Slen-trikooliinalla, jolla mittaa on 5,5 m, ja sidontana on kietaisuristi II. Näitä molempia suositeltiin alottejille, ja hyvin onnistu!

Trikoista liinaa suositellaan sidottavaksi niin, että lapsen päällä on kolme kerrosta liinaa tukemassa. Siksipä en muita sidontoja edes kokeillu tällä. Kannoin melko vähän muutaman ensimmäisen kuukauden aikana, lähinnä sillon tällön kävelyllä ja kahvilareissuilla. Sillon en vielä tienny asiasta nimeltä ergonominen kantaminen, ja siksipä joululomalle junalla lähtiessä Aarno olikin asemalla odotellessa kasvot menosuuntaan liinassa - asento, jota ei suositella oikeastaan millään kantovälineellä. Kauaa tuossa ei kuitenkaan raukka joutunu roikkumaan, ja nyt äiti on astetta viisaampi.

Seuraava hankinta oli vuorossa, ko trikooliina alko löystyä käytössä, ja tämä tuli eteen Aarnon painaessa noin 7 kiloa. Halusin kudotun liinan, koska haen aina ja kaikessa mahollisimman monipuolisia ratkaisuja. Pitkä, tukeva kudottu liina mahollistaa kantamisen niin vauvan kuin taaperon kanssa, ja käytettävissä on lukuisia eri sidontoja. Yhellä liinalla siis pärjää teoriassa, eikä tarvitse lisäosia, kuten joissain kantorepuissa. Tällä kuvan liinalla on pituutta 4,6 metriä (koko 6) ja se on Little Frog-merkkinen puuvillaliina.

Kudotulla liinalla käytän paljon kietaisuristi I-sidontaa, joka on kaikista tukevin kävelyillä tai jos Aarno nukkuu päikkärit kyläillessä liinakyydissä. Se on myös ergonomisin, koska se antaa lapselle sivuttaista tukea, mikä on tärkeää, ko selkä ei vielä kestä omillaan. Olen myös kokeillu tuplaristiä, joka on kätevä siitä, että sen voi sitoa valmiiksi ja nostaa lapsen kyytiin vaikka autosta. Siitä ei ole kummemmin vielä kantokokemusta, koska kokeilu oli lähinnä sidonnan opettelua.

Kantaahan ne isätkin! Meillä miesolento on kantanu Aarnoa joitain kertoja kävelylenkeillä, niin trikoisella kuin tällä kudotullakin. Liina riittää juuri sopivasti, koska ollaan samaa kokoluokkaa, tosin miehellä on ehkä enemmän ympärysmittaa. Hankalaa miesolennon kantamisesta tekee se, ettei se pysty sitomaan itte, vaan mie teen sen. Silloin on vaikea arvioida, onko liina tarpeeksi kireällä, ja minkä takia vaikkapa hartiat väsyy. Ehkä siksi miesolento kantaaki vähemmän.

Kudottu liina mahdollisti myös lonkalla kantamisen, mikä on oiva vaihtoehto kasvot menosuuntaan kantamiselle, koska lonkalta lapsi näkee ympärilleen. Käytän lonkalla kantamiseen lonkkaristi-sidontaa, mutta siihen tuo 6-koon liina on hiukan liian pitkä. Niinpä hankin vielä toisen kudotun liinan, Haikarankehdon Inka-värityksellä 3,2 metriä pitkän, eli 3-koon puuvillaliinan. Minun kokoselle se sopii juuri hyvin lonkkaristisidontaan.

Lonkalle sitasen pojan silloin, ko on sen hereilläoloaika ja pitäs saada jotain tehtyä. Saatan syödä itte, juoda teetä tai vaikka tiskata. Kovin helppoa kodinhoito ei minusta vauvan kanssa ole, joten koitan kyllä useimmiten tehä hommat ilman liinakyytiläistä. Joskus se vaan ei ole mahollista, jos Aarno ei suostu muualla olemaan ko sylissä. Ja liinakyydissä tietysti viihdyttää liinailukoru, jollasen olen värkänny itte.

Koska tällä lyhyellä liinalla eli lyhärillä ei voi tehä kietaisuristisidontaa, niin opettelin sitte tällasen lenkkiristisidonnan. Siinä käytetään apuna irtonaista kantoliinarengasta, jollaset tilasin netistä. Edestä näyttää hyvin paljon kietaisuristiltä, mutta takakuva hahmottaa parhaiten, mistä on kyse.

Tässä sidonnassa ei siis käytetä solmuja, vaan liinan hännät vedetään selkäpuolella renkaasta läpi. Tätä käytän oikeastaan vain silloin, ko ei ole pitempää liinaa mukana vaikkapa ostoskeskusreissulla. Sidonta on tukeva, mutta kaupassa käveleskellessä sitä sai kyllä välillä kiristellä. Myöskään sivuttaistukea ei ole niin hyvin, joten varsinkaan tässä vaiheessa en käytä tätä pitkiä aikoja.

Onnistuu se soseen syöttäminenki liinassa, jos tarvii! Kätevä tapa syöttää kahvilassa tai kylästellessä, varsinki vielä, ko vauvaa ei saa istuttaa syöttötuoliin. Tarkotus olis kyllä opetella sormiruokailua pian, joten sitte liinasyönti ei enää onnistu...

Kaikkiaan olen tykänny tästä kantamisesta, vaikka selkävaivoja onki ollu taustalla. Ergonominen kantaminen ei kuitenkaan kuormita selkää samalla tavalla ko kanniskelu käsissä. Liinailu on tällä hetkellä helpoin tapa lähteä kävelylle ja lähikauppaan, koska vaunuvarasto on niin monen oven takana, enkä millään jaksais kantaa sieltä sekä vauvaa että ostoksia kämppään. Senpä takia käytän useimmiten liinaa kävelyillä, ja Aarno tykkää myös nukkua siinä.

Talven ihmemaassa

Bloggailu on selkeästi harventunu viime aikoina, eikä ihme. Isäni sanoja lainaten, Aarno on minun työpaikka, ja se tosissaan vaatii saman ajan, tai jopa enemmän, ko töissä käyminen! Mitenhän sitä pärjäis, jos näitä olis useampi??

Lomailtiin joulun ja uuden vuoden aikoihin Lapin kotona, jossa tuli vietettyä yheensä 3 viikkoa; koko perhe, kissaki mukaan lukien! Vanhemmille tämä lomailu oli mukava, koska pojalle löyty lämpimiä sylejä ja nauravia naamoja ihmeteltäväksi, mutta oli se myös aika raskasta aikaa. Ennen pohjosen junaan astumista Aarno nukku jo parhaimmillaan 8 tuntia ennen ensimmäistä yösyöttöä, mutta loman aikana alko ilmavaivat vaivata aina vain enemmän, ja nyt on viimiset pari viikkoa varmaan menty taas parilla yösyötöllä + parilla-kolmella paukuttelun aiheuttamalla yöherätykseltä. Alan varmaan muistuttaa päivä päivältä enemmän zombia, vaikka tuntuuki, että päivisinki jaksaa silti touhuta jollain ihme-energialla.

Vauvan ensimmäinen joulu meni kotiporukan kanssa, iso-pappaki kävi jouluruualla. Aattona käytiin tietysti joulusaunassa, ja se oliki Aarnon ensimmäinen kerta! Hyvin tuntu viihtyvän, joi tissimaitoa ja kakki mulle käteen... Joulun pyhien jälkeen koitti arki, ja kotiporukoitten töihin lähtö. Isä ehti olla töissä 2,5 tuntia, ko sattuki sitte rysäyttään tukkirekkansa nurin, ja irronneen solisluun takia sai pikasen leikkauskutsun ja parin kuukauden sairasloman. Hyvä puoli tässä oli tietysti se, että vaari ehti nähä Aarnoa paljon enemmän ko muuten ois ollu mahollista! Pakkaset oli hurjia, eikä mummolaan ostettuja hienoja vaunuja ehitty montaa kertaa sen takia käyttää, mutta minun ja miesolennon tehdessä lumitöitä sai vaariki pitkästä aikaa kokeilla vaunuttelua.

Vuosi vaihtu pienellä porukalla; Aarno nukutettiin tietysti nukkumaanmenoaikaan, ja sen jälkeen tämäki mamma uskalsi korkata pari olutta. Raketteja ammuttiin, mutta kaikkiaan tuo mystinen 00:00 tais mennä ohi melkein huomaamatta. Poika ei ammuskeluun heränny, ja ilmeisesti muutekki meidän "melukoulutus" on onnistunu, koska se herää päikkäreiltäki sitte, jos tuleeki hiljasta... Isä sen sijaan vietti uuden vuoden keskussairaalan heräämössä!

Lomailuun kuulu tietysti myös kylästely, vaikka enimmäkseen pyydettiinki, että tapaamishaluset ihmiset tulis käymään meillä kotona. On se aina helpompaa niin päin, ko kuluttaa kaikki lomapäivät eri paikoissa vieraillen pienen vauvan kans. Näin pitkästä aikaa lukioaikasia kavereitaki, tais olla koko porukka koolla! Harmikseni se päivä oli just tämmösen vähemmän nukutun yön jälkeinen, joten olin varmaan puolikuolleen olonen. Mutta kiva oli nähä taas!

Matka takasi kotia koitti ihan liian pian, vaikka alkuun tuntuki, että siihen on ikuisuus. Junalle saattamaan tuli iso porukka, joka ei olis millään halunnu päästää pikkumiestä lähteen. Kotimatka suju paremmin ko menomatka, jolloin Aarno ei meinannu millään nukahtaa junaan, vaan taistelin sen kans 1,5 tuntia... Lähtö pohjoseen sattu just typerästi puolen yön maille, jolloin yöunet olis tietysti normaalisti ollu jo käynnissä. Kotiin päin lähtiessä juna starttas puoli seittemän aikaan, joten saatiin poika hyvin väsytettyä ennen nukkumaanmenoa. Käytiin myös Railerissa pullakaffeilla, jotka saatiin korvauksena siitä, ettei hytin alapedissä ollukaan turvaverkkoa lupauksesta huolimatta. Kuulemma sellasta ei ees pitäs saada vanhan mallisissa vaunuissa, vaikka meillä menomatkalla sellanen oliki! Outoa... Siitä huolimatta matkattiin turvallisesti, vanhemmat enimmäkseen vähemmän nukkuen, ja tänään Aarno täytti neljä kuukautta!

Flanelletista yövaippa

Aiemmin kerroin käyttäväni vauvan yövaippana lisäimuilla terästettyä vaippaharsoa, mutta sellaiset alkoivat jo jokin aika sitten käydä liian pieniksi tuhtien imulärpäkkeiden kanssa varustettuna. Niinpä oli aika joko ruveta ostamaan ihan oikeita yövaippoja, tai sitten tehdä niitä itse. Valitsin näiden välimuodon, ja tuunasin valmiista vaipoista hieman tuhdimmat paketit. Tässä vinkit, kuinka tein Imse Vimsen isoista flanelleteista taskulliset yövaipat - ompelukoneella. Saumurilla jälki olisi varmasti parempaa, mutta sellaista en omista! Samalla periaatteella voi tuunata myös pienemmät, vastasyntyneen flanelletit.

Omat flanellettini olivat käytettynä ostettuja, joten ne olivat moneen kertaan pestyjä, ja siksi kutistuneita. Aloitin ottamalla kaavat vaipasta isolle paperille, venytellen kunnolla kuminauhojen kohdalta. Näin sain selville, että vaipan päälle ja sisälle tarvitsisin kangasta noin 46 x 46 cm kokoisen palan saumavaroineen.

Vaipan päälle halusin kuviollisen joustofroteen, sisäpuolelle coolmaxin, josta tulisi myös samalla tasku. Sisimmäiseksi ajattelin vielä ommella kiinteän imun, joka olisi kaksinkertaista bambujoustofroteeta ja ihoa vasten coolmaxpintainen. Kankaat ostin uutena, joten ne kävivät ensin pesukoneessa vauvapyykin kanssa kutistumisen takia.

Kankaita leikatessa lisäsin summassa sentin saumavarat. Vaipan muotoiset palat leikkasin siis kuviofroteesta ja coolmaxista.

Ihan ensimmäiseksi leikkasin pesulapun takaa irti ja ompelin pätkän kuminauhaa flanelletin taakse keskelle. Myöhemmin huomasin, että tuhtien kankaiden takia tämä kuminauha ei pääse joistamaan kovin paljoa, mutta onpahan sekin mukana!

Koska flanelletissa on kiinni kiinteä imu edessä, olisi taskun suun oltava etupuolella - näin imun saa vedettyä ulos kuivattaessa. Leikkasin coolmaxista edestä saumavaran, eli noin sentin suiron pois hiukan imua leveämmältä alueelta. Tämän pätkän huolittelin tiheällä siksakilla - vaikkei coolmax purkaannukaan.

Coolmaxin ompelin kiinni flanelletin sisäpuolelle nurja puoli (sileämpi) flanellettia vasten. Ompelin flanelletin saumurireunan päältä - tämän vaiheen olisi voinut tehdä myös harsien, jos ei halua ylimääräistä saumaa valmiiseen vaippaan. Aloitin ja lopetin taskun suulle.

Halusin vaippaan tarrakiinnityksen, jota varten ostin Aplix-tarranauhaa 50 mm leveänä. Pehmeästä nauhasta leikkasin hieman flanelletin etuläppää lyhyemmän palan ja ompelin sen joustofroteiseen kappaleeseen.

Sitten ompelin joustofroteen coolmaxiin, joka siis oli jo kiinnitettynä flanellettiin. Ompelin nämä oikeat puolet vastakkain, aloittaen ja lopettaen taas taskun suulle. Ompelin siten, että sauma tuli ihan flanelletin reunan viereen, varoen kuitenkaan ompelemasta flanelletin päältä.

Käänsin vaipan ympäri taskun kautta niin, että flanelletti jäi kankaiden väliin.

Saumasin koko vaipan reunan vielä, jotta kankaat pysyvät nätisti.

Taskun kohdalta ompelin joustofroteen flanelletin reunaan kiinni.

Jotta joustofrotee ei venyisi käytössä piloille, ompelin vielä tarranauhan ylä- ja alareunan kiinni flanellettiin niin pitkältä matkalta kuin vapaavarrella mahtui ompelemaan - tässä kohtaa pitää muistaa vetää imu pois taskusta ja katsoa, ettei coolmax tartu mukaan myös!

Tarranauhan vastakappaleille katsoin sopivat kohdat vaipan takaläpistä, ja leikkasin nauhan kovapintaisesta puolesta sopivan muotoiset kappaleet. Pesun ajaksi tarrat on hyvä kiinnittää, joten leikkasin vielä pehmeästä nauhasta samanmuotoiset vastakappaleet.

Ompelin tarrat paikalleen - tässä ei haittaa, vaikka ompelee kaikkien kankaiden läpi.

Seuraavaksi hahmottelin paperille sisälle tulevan lisäimun. Tähän voi käyttää vaikka mainoslehtistä... Lisäimun mitoitin siten, että se on hiukan kapeampi ja lyhyempi kuin vaippa lainkaan vaippaa venyttämättä. Leikkasin imun osat kaksinkertaisesta bambujoustofroteesta ja coolmaxista lisäten noin sentin saumavarat.

Kappaleet ompelin yhteen siten, että coolmaxin ja froteen oikeat puolet tulivat vastakkain. Jätin suoran reunan ompelematta...

... ja käänsin imukappaleen sen kautta ympäri.

Tikkasin imun reunan muutaman millin päästä, jotta coolmax pysyisi aina ihoa vasten - kankaat rupesivat hiukan vetämään (saumuri olisi ollut tässä täydellinen!), mutta ei se ole käyttöä haitannut.

Ompelin imun suoran reunan vaipan takaosaan hiukan sinne lisätyn kuminauhan alapuolelle, noin puolen sentin päästä imun reunasta ja coolmax coolmaxia vasten, kuten yläkuvassa. Tässä vaiheessa huomasin, että tarrat olisivat voineet olla hiukan lyhyemmät - nyt imu tulee melkein niiden kohdalle jo.

Käänsin imun ja tikkasin yläreunan kahdesta kohtaa - parin millin ja noin sentin päästä reunasta. Näin saumavara jäi tikkien sisäpuolelle.

Vastaavia vaippoja tein yhteensä neljä, kaikki eri kuoseilla! Käytössä nämä ovat hiukan jäykkiä ja läpät ovat leveämmät kuin käyttämissäni "oikeissa" yövaipoissa, mutta toimivat hyvin. Taskuun lisään yleensä imun tai pari, ja vaipat ovat pitäneet loistavasti jopa 12 tuntia kestävien yöunien ajan. Harkitsin myös tuon flanelletin oman imun tuunaamista tuhdimmaksi, mutta toisaalta vaippa kuivuu nopeammin, kun siinä ei ole montaa kerrosta kangasta, vaan lisäimut ovat irrallisia.

Coolmaxista jääneistä tilkuista ompelin Tuttimaakarilta ostettuihin märkäpintaisiin liivinsuojiini sisukset, ja froteetilkuista voisi vielä tehdä vaikkapa pesulappuja...

Uhmatöitä

Täälä arki jatkuu miltei jo rutiininomasesti, puuhastellen ja poikaa hoitaen. Sen nimeksi muuten tuli Aarno ja nyt se vielä nukkuu, joten koitan kirjottaa nopeasti. Käsitöitä olen koittanu tehä ehkä vähän uhmamielellä - minähän en ole sellanen äiti, jonka kaikki aika menee lastenhoitoon! Sen sijaan neuloskelenki lapselle kaikenlaista... Olen jopa hieman "innostunu" ompelukoneen kanssa oleilemisesta, tosin eniten siinä innostaa ne valmiit tuotokset, ei niinkään sen koneen kanssa taistelu (jota se välillä on).

Muutama vuosi sitte, ko olin vielä Kankaanpään opiston oppisopimusopiskelijana, kuvioin kankaankuviointikurssilla mustaan kankaaseen ihanan kissakuvion, muutaman erilaisen ja eri kokosen kappaleen. Yhestä kappaleesta tuli pieni kauppakassi (niitä vaikkapa apteekin pikkuostoksia varten, joista yleensä annetaan sellanen minipussi, jolla ei tee yhtään mitään sen jälkeen, ko ostokset on tuotu kotiin). Olen joskus jo sen ommellu pussiks, mutta nyt sain siihen jopa kahvat. Samalla kuvioilla sain tekastua myös neuletöille kuljetuskassin - tässä kuutamo on keltanen, ostoskassissa valkonen.

Tässä neulekassissa on sisällä vuori ja kaks taskua; toinen litteä ohjelappusia varten, ja toinen leveämpi tarratasku pikkutilpehöörille, kuten neulemerkeille tai apupuikoille.

Ompelin kassin kahvat noin 10 sentin päähän sen suusta, jotta sinne mahtuu pulleammatki työt, mutta vasta sen valmistuttua tajusin, että kahvoilla on toinenki kätevä käyttötarkotus:

Käännetään kahvat kassin suun yli vastakkaiselle puolelle...

...ja kassin suu käännetään kahvojen päälle - näin kassi pysyy auki ja tukevasti pystyssä, ko lanka juoksee sieltä!

Ja mikäs se tämä on? Se on yks työ, josta ajattelin repästä ohjeenki tänne, kunhan kerkiän. Kuviaki siitä pitäs saada käytössä, ja ylipäätään kokeilla myös itte, toimiiko se! Palaamme siihen myöhemmin.

Olenhan mie saanu muutaki jo aikaseksi; yhen pipon neuloin Aarnolle, vaihoin muutamaan vaippaan uudet tarrat, viimeistelin TAYS:iin lahjotettavaksi yhen pienen sukkaparin (näitä ois tarkotus tehä lisääki, ko ehtii, ja pistää sitte kerralla enemmän menemään). Vinkkinä niille, joilla ylimäärästä aikaa ja lankaa on: Facebookin ryhmässä TAYS:siin villasukkia kerätään vastasyntyneille lahjotussukkia, eli ei muuta ko puikot heilumaan! Vauvansukkiahan on helppo tehä myös ilman sitä kuuluisan hankalaa kantapäätä!

Tässä välissä olen ehtiny myös menettää neitsyyteni - nimittäin pakettiautomaatista lähettämisessä! Se oli oikein jännä tapahtuma, pistin kirppisostoksen menemään onnelliselle ostajalle. Samaisesta automaatista hain tänään Royalkestojen paketin, jossa tuli - uskokaa tai älkää - vaippakankaita! Olenko siis hurahtanu ompelemiseen niin kovasti, että alan ommella itte vaipatki? No en sentään ihan. Vihaan kuminauhojen ompelua, joten jo sen operaation ajatteleminen saa minut kieltäytymään kokonaisen vaipan ompelusta. Sen verran kuitekki meinaan tehä, että tuunaan hieman noita Imse Vimsen isompia (M/L) flanellettivaippoja ompelemalla päälle joustofroteen (niin ihania kuoseja!!), sisäpuolelle Coolmax-taskun, ja ihan päällimmäiseksi lisäimun bambujoustofroteesta Coolmax-pinnalla. Ehkäpä tuunailen myös sitä noiden kiinteää imua, mutta kokeilen eka näin. Tarkotus olis siis tehä neljä uutta yövaippaa. Yhen hommasin kirpparilta käytettynä sen aiemmin mainitun lisäksi, mutta totesin, että on ne vaan niin kalliita, että ei budjetti riitä useampaan. Kone siis surraamaan!

Nyt taidan ruveta tuota ohjetta naputtelemaan, vaikken sitä kumminkaan kerkiä tehä - eiköhän tuo Aarno kohta tuosta nouse jo kiljumaan...