torstai 30. heinäkuuta 2015

Lapsenkasvatusta omin neuvoin

Kun odotin esikoistani, odotukseni tulevaa vauvanhoitoa kohtaan olivat varsin optimistiset: saisinhan tarvittaessa kaiken mahdollisen avun ja neuvot niin neuvolasta kuin kokeneemmilta äideiltäkin.

Karu totuus paljastui kuitenkin jo hyvin pian pienokaisemme synnyttyä: ohjeita, vinkkejä ja käytäntöjä onkin pilvin pimein, ja ne ovat keskenään ristiriitaisia ja jopa täysin päinvastaisia! Imetyksen puolesta liputtajat neuvovat antamaan jatkuvasti nälkäiselle parikuiselle enemmän ja enemmän rintaa, vanha kansa puolestaan perunaa. Kantoliinan ja perhepedin avulla lapsesta sanotaan kasvavan itsenäinen, itsetuntoinen ja vahva persoona - vai oliko se sittenkin päinvastoin? Jos vauvalla on ilmavaivoja, neuvoo yksi antamaan siihen lääkettä, toinen jättämään imettävän äidin ruokavaliosta aineksia pois, ja kolmas unohtamaan koko imetyksen ja siirtymään korvikkeen käyttöön. Neljäs tietää kuitenkin sanoa, että kaikki korvikkeetkaan eivät välttämättä sovi kaikille vauvoille, ja kertoo kaverin kaveristaan, jonka vauva pystyi käyttämään ainoastaan yhtä tiettyä apteekista saatavaa korviketta ravintonaan.


Kaikkia ohjeita on täysin mahdoton noudattaa, joten pian sitä oppiikin luovimaan niiden välimaastossa, valiten sellaiset, jotka parhaiten sopivat omaan ajatus- ja arvomaailmaan. Ja samalla huomaan, että olen itse kehittynyt juuri tuollaiseksi neuvoja ja mielipiteitä jakavaksi konkariäidiksi. Raskaana olevat ja minua myöhemmin synnyttäneet ystävät ja nettikyselijät ovat jo saaneet osansa tästäkin vinkkipankista. Illan pimetessä sitä voi vain miettiä, että toivottavasti ei ole pahoittanut kenenkään mieltä - äitiys ja siinä onnistuminen kun ovat niin kovin arkoja asioita.

Toisaalta mieleen tulee silloin ne hetket, kun on itse saanut oivallisen neuvon, ja kunnon ahaa-elmämyksen omaan lastenhoitoonsa liittyen. Tuollaisissa tilanteissa olen ollut kiitollinen neuvojalle, vaikka oma typeryyteni olisikin paljastunut, ja itsetunto saanut pienen kolhun. Kenties tässä vinkkien jakamisessa onkin kyse juuri siitä. Sitä haluaa estää jotakuta muuta tekemästä samoja erheitä.


Hyviä esimerkkejä tällaisista ahaa-elämyksistä on useia, ja ainakin yksi niistä liittyy minulla imetykseen. Minun kotikuntani neuvolan imetysohjeistus oli mielestäni kohtalaisen hyvällä tasolla. Runsaasti sitä ei ollut, mutta perheneuvonnan "imetystunnilta" jäi mieleen jotain termejä, kuten tiheä imu, etu- ja takamaito sekä rintaraivarit. Myös neuvolan terkkamme oli perillä imetyksestä, ja kannusti siinä kiitettävästi pikkumiehen synnyttyä.

Juuri tämä hoitaja, joka oikeastaan on ammatiltaan sairaanhoitaja, takoi päähäni tuota tiheän imun käsitettä, eli sitä tosiasiaa, että vauva todella voi olla nälkäinen hyvinkin lyhyillä aikaväleillä, eikä se tosiaan johdu siitä, että rintamaito ei riitä. Sen sijaan vauva itse asiassa tilaileekin itselleen lisää maitoa - sanontatapa, joka minua edelleen hiukan huvittaa, kun kuvittelen pienen vastasyntyneen täyttävän tilauskaavaketta - ja tuo tilaaminen tapahtuu yksinkertaisesti rintojen jatkuvalla tyhjentämisellä.

Aivan heti en homman jujua hoksannut, sillä ensimmäiset viikot tuntuivat olevan jatkuvaa tiheää imua. Sitä iloitsi, kun sai merkitä vauvan unipäiväkirjaan yhtäjaksoisen kolmen-neljän tunnin unijakson, ja tätä jatkui varmaankin pari ensimmäistä kuukautta. Kolmen kuukauden ikään mennessä imetysvälit olivat jo aika vakiintuneet, ja vauvan nälkä oli joissain määrin ennustettavissa - ei silti tietenkään aivan täysin. Sitä tiesi, että päiväunien jälkeen imetetyn vauvan kanssa saattoi hyvin lähteä kahvilaan ja ehtiä syömään siellä vaikkapa wrapin ennen seuraavaa nälkää.


Sitten yllättäen, vain yhden päivän ajaksi, kaikki muuttuikin täysin. Huomasin jo aamulla, että jotain oli erilailla kuin ennen, kun en ehtinyt edes aamupalaani syödä, ennen kuin vauva jo vaati saada lisää rintaa. Asiasta oli ollut onneksi puhetta, ja neuvolan hoitaja oli tähdentänyt minulle, että lisämaitoa ei pidä antaa, vaan vain imettää niin usein, kun vauva sitä haluaa.

Ja se päivä olikin yhtä hullunmyllyä! Hyväksi onnekseni sekä minulla että miehelläni oli kotipäivä, ja sain keskittyä vain ja ainoastaan jatkuvaan imettämiseen. Kauhunsekaisin tuntein laskin kellosta imetysvälejä: puoli tuntia, vartti, korkeintaan kolme varttia. Aikaisemmin useita kertoja jopa kolmen tunnin päiväunia nukkunut vauva nukkuikin nyt vain kaksi kertaa koko päivänä, ja todellakin vain puolesta tunnista kolmeen varttiin.


Pelkäsin, että sama meno jatkuisi koko yön, tai vielä pahempaa, useita päiviä - mutta siinäkin minulla taisi käydä hyvä tuuri. Tuo päivää vaille kolmen kuukauden iässä tullut tiheän imun kausi kesti vain tuon yhden ainoan päivän. Noin vuorokausi sen jälkeen tapahtui uusi maidonnousu, ja maitoa tulikin jälleen yli tarpeiden. Kuka olisi uskonut, että tästäkin selvittiin ilman korviketta ja perunaa? Itse en olisi uskonut, ellen olisi saanut noin hyviä ohjeita etukäteen.

Vauvavuoden lähestyessä loppuaan olen katsellut menneisyyteen, ja havainnut kohtia, jotka ovat kehittäneet minua juuri tällaiseksi äidiksi, kuin olen nyt. Pienet asiat ovat vaikuttaneet suuriin linjoihin, ja ilman niitä äitiyteni olisi varmasti hyvin erilaista. Liittyminen tiettyihin neuvontaryhmiin Facebookissa on tuonut valtavasti tietoa paitsi vauvanhoitoon, myös kotiin ja omaan itseen liittyen.


Näin jälkikäteen ajateltuna nämä omiksi ottamani näkemykset taitavat kummuta niin sanotusta kiintymysvanhemmuudesta, vaikka tuota termiä en osaakaan itseäni kuvaillessa käyttää. Kestoilu ja kaikenlainen muu ekoilu ovat minulle tärkeitä asioita, kuten myös ruuan laadukkuus ja eettisyys. Imetystä pidin vain tapana ruokkia vauvaa, ja oletin sen tosiaan olevan vain vauvojen ruokailutapa. Nyttemmin olen oppinut, että imetys ja äidinmaito myös lohduttaa ja rauhoittaa, sen avulla voi nukuttaa ja jopa parantaa. Eikä se ole vain vauvojen etuoikeus, vaan yhä useammat taaperot ja sitäkin vanhemmat lapset nauttivat äidinmaitoa alkuperäispakkauksistaan. Oletin, että vauvaa pitää aina syöttää lusikalla, mutta nyt poikamme syö suurimman osan aterioistaan täysin itsenäisesti omin sormin. Kantovälineiden käyttöä en ollut edes tullut ajatelleeksi ennen kuin näin ystävälläni sellaisen, mutta nyt tiedän jo tasan tarkkaan, mitä eroa on rintarepulla ja kantorepulla, ja miksei lasta saa kantaa kasvot menosuuntaan päin. Alkuun häpeilin kertoa, että vauva otetaan välillä yöllä viereen nukkumaan, ja ettei päiväunia nukuta tiettyihin aikoihin omassa pinnasängyssä. Sittemmin lapsentahtisuus on saanut isomman jalansijan perheemme arjessa, ja olemme antaneet hyvällä omatunnolla pojan itse päättää, milloin on hyvä aika nukkua, syödä ja leikkiä.

Saatan mielipiteineni vaikuttaa jopa fanaattiselta ja turhantärkeältä, mutta en ole aivan niin täydellinen kuin annan ymmärtää. Olen näissäkin asioissa tarpeen tullen ollut valmis joustamaan. Täysimetykseni kesti vajaat viisi kuukautta täyden puolen vuoden sijaan, korviketta poikani sai ensimmäisen kerran tutustuessaan puuroihin seitsenkuisena. Kestovaippailu on 99-prosenttisesti täyskestoilua, mutta hoitoon ja pitkille reissuille löytyy myös kertakäyttöisiä. Ruokaa olisi kiva ostaa aina luomuna, mutta rahatilanteen vuoksi pitää välillä miettiä, onko varaa ostaa edes kotimaista. Rattaat ovat meillä myös käytössä, ja kotosalla ollessa kantoliinat lojuvat nätisti hyllyä somistamassa. En vain ole oppinut niiden kanssa tekemään kotitöitä, vaikka siten saattaisikin säästää vähäisiä hermojaan. Vauva nukutetaan ilman rintaa suoraan omaan sänkyynsä, joka kuitenkin vielä on samassa makuuhuoneessa. Ensimmäisestä kunnon itkusta tuo yksitoista kuukautta täyttävä pääsee kuitenkin vielä rinnalle, ja jää sitten nukkumaan perhepetiin ainakin osaksi yötä.


Tämä on meille sopiva elämäntyyli, jota en ole kopioinut suoraan oppaista tai joltain muulta perheeltä. Kai tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa, että jokainen saa olla omassa vanhemmuudessaan sellainen kuin itse parhaaksi näkee, ja tehdä lapsensa puolesta omat valintansa. Neuvomista en kiellä, sillä vauvavuoden aikana niitä huomioitavia asioita on vain niin paljon, ettei nuutunut vanhempi ehdi kaikesta ottaa itse selvää. Silloin ovat hyvät neuvot kohdillaan, kunhan niitä ei väkisin tuputeta käytettäviksi.

Lopuksi haluan mainita näitä Facebook-ryhmiä, joista on ollut minulle suurta apua vauva-arjessa:

  • Oma "mammaryhmäni", joka koostuu samaan aikaan synnyttäneistä äideistä
  • Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon (eli OMV), jossa käydään ostamisen ja myymisen lisäksi parhaat keskustelut niin vaipoista ja kantamisesta kuin vaikkapa ruuanlaitosta,vaatteiden ompelusta tai ekologisesta kodinhoidosta
  • Kantoliinat ja kantoreput - kysy ja keskustele
  • Imetyksen tuki ry, johon tutustuin valitettavan myöhään, vasta puolisen vuotta esikoisen syntymän jälkeen
  • Sormiruokailijat, josta sain ja saan edelleen loistavaa opastusta ja vertaistukea lapsen omatahtiseen ruokailuun