Viimisiä viikkoja viedään

Aika menee niin pirun nopeasti, etten vieläkään voi uskoa, että jo seuraavien viikkojen aikana on ihan mahollista koska vaan päätyä synnyttämään tämä pieni potkupallo! Valmistelut alkaa kyllä olla jo tehtynä, mut silti on sellanen olo, että ne on vaan sitä kaukasta tulevaisuutta varten...

IKEA-reissusta selvitiin lopulta, vaikka aika karseaa sielä minustaki on käydä niiden sokkeloiden takia. Saatiin, mitä lähettiin hakeen, tosin kissa omasi heti miesolennon hyllyn päällisen omaan käyttöönsä...

Viime viikonloppuna vietettiin anopin 50-vuotis-juhlia, joihin tuo yläkuvan viehkeä neitonen opasti. Oli mukavaa, ko minun isä tyttöystävineen pääsi kans käymään, ja vietti muutaman yön täälä päin. Tämä oli nyt eka kerta, ko meidän vanhemmat tapas toisensa, mutta ilmeisesti sain luvan jäädä asuun tänne etelään vielä!

Noita "pakollisia" mahakuvia en ole hirveästi muistanu ottaa, vaikka varmaan tarttis tässä loppuvaiheessa koittaa sitä harrastaa, että jäis sitte muisto siitä ihan viimisestä masusta ennen synnytystä. Tässä on noissa juhlissa napattu peiliselfie kuitekki, aika korkealla tuo "MacGyver" sillon oleili! Nyt tuntuu, että masu on ehkä hiukan laskeutunu tuon kuvan jälkeen, eli ei tässä varmaan enää kauaa mene... Silti varasin vielä hieroja-ajan ens torstaille, katotaan, pääseekö sinne ikinä!

Hieronta tosiaan olis tässä vaiheessa tarpeeseen, koska tuo iskias-vaiva paukahti uudestaan pääle pari viikkoa sitte, oltuaan aikalaila hyvässä kunnossa jo jonku aikaa. Ekan viikon ajan olin ihan tuskanen jo pienen lepäilyn jälkeen, ja edelleen yöllä on hankala löytää sopiva asento nukkua. Nyt pystyn jo kyljellään nukkuun noin 3-4 tuntia, mutta sitte on pakko siirtyä sängystä sohvalle, johon olen tehny "masukolon". Tarkottaa siis, että otan yhen sohvatyynyn pois ja muotoilen pehmeämmistä tyynyistä siihen raon, johon saatan pistää mahan, ko nukun "mahallani".  Tämä on aiheuttanu sen, että niska-hartia seutu on jumittunu, ja sen lisäks myös "takajalat" on kipeät, koska pyrin seisomaan ja kävelemään, ettei selkään sattuis. Hommasin myös jumppapallon, jonka päälä vietän oikeastaan kaiken istuma-ajan kotona. Se auttaa selkään, mutta tuntuu, että takareidet kipeytyy siinä istuessa. Noh, toivottavasti nämä vaivat ainaki vähenis synnytyksen myötä...

 Novitan ja Pirkan karkkineulekisa julkistettiin, mutta en tiä, ehtiikö siihen osallistua, ko koko ajan on väsy. Tällä viikolla olen nimittäin ollu kaiken lisäks kipeänä, ja hemoglobiinin laskemisen takia varmaan entistä väsyneempi. Noh, jotain olen kuitekki suunnitellu; en tosin tiä, pitäskö kisakutsu ottaa ihan kirjaimellisesti, ko siinä haettiin Fazerin karkkipaperien innoittamaa neuletta...

Käsitöissä olen saanu aikaseks tuomosen taskusysteemin kylppäriin, tosin jouduin vaihtamaan sen paikan pois kaapin ovesta, koska ovea ei saanu tarpeeks auki... Nyt se on täyttyny kestositeistä ja kestoliivinsuojista, joita "pääsen" käyttämään tuon jännittävän karmivan synnytysepisodin jälkeen... Jee!

Hoitopöydälle tein ite parit korit, muuten olen hommannu valmiita koreja, lähinnä kestovaippoja varten, koska ne ei mahu kaappiin. Tokmannissa myytiin niinki laadukkaita koreja, että yhessä oli tekstit väärin päin... Noh, ehkä siitä tulee joku nurkkaan heitettävä koppa sitte...

Kirpparilta ostettu Mörkö-kortti oottaa pinnasängyn paikan yläpuolella tulokasta. Pitäähän se muksu opettaa tykkäämään Muumeista heti alkuunsa! Sängyn paikka tosin varmaan vielä muuttuu nyt, ko saatiin se kotiin ja mittailtua: tulee liian ahdas siinä mihin sitä alunperin suunniteltiin. Huomenna ollaan luvattu siivota viimein makkari, ja sen jälkeen kaikki onki ihan valmista.

Kaikki tekemäni kestovaippavillikset. Näitä on kiva väsätä, mutta täytyy himmata vähän, ko en halua tehä huonon mallisia, ja käytännön toimivuudenhan näkee vasta sitte, ko näitä muksulle pääsee kokeileen. Pitäs vielä hiukan noita huovutella varovasti ja käsitellä lanoliinilla, niin ne ois sitte käyttövalmiita.

Vaipat alkaa olla hommattuna - tai olen laskenu, että niitä pitäs olla tarpeeks ainaki päiväkestoiluun. Yöllä se on kuulemma hankalampaa, joten luultavasti tyydytään öisin käyttään kertisvaippoja, ainaki, kunnes päästään tästä hommasta jyvälle. Innostuin ostaan myös "kestovanulappuja" ja pieniä kestopesulappuja, ko Facen kirppisryhmässä oli niin kivoja. Meistä tuleeki kerralla oikein kunnon kestonatsiperhe! On ollu toisaalta ihan kiva viimein innostua tästä asiasta, ko alkuun se vaan ahdisti ja tuntu hankalalta. Aion pitää miesolennollekki "vaippakoulutuksen" lähiaikoina, etten joudu yksin noiden kans pakertaan!

Nyt tarttis kuitekki ruveta valmistautuun kaverille lähtöön - en ole vielä tälle aamule saanu ees puettua!

Lomailua osa 2

Lomakuulumisten toinen osa, vain viikkoa myöhässä!

Toinen lomaviikko kulu kieliä opetellessa, ko isän avopuolison veli puolisoineen tuli viikon ajaksi Tukholmasta asti vierailulle meän Lapin kotiin. Tämä puoliso ei ymmärtäny eikä puhunu sanaakaan suomea, joten ruottin ja enkun taidoille tuli siis käyttöä. Ei sillä, että olisin kummallakaan sujuvasti saanu sanottavani sanotuksi... Oli myös kiva kuunnella ja huomata pysyvänsä perässä siitä, mitä puhutaan.

 

Käytiin viimein kastamassa ne talviturkit omassa kotijärvessä, ja olihan se virkistävää Lapin parhaimmillaan lähes 30 asteen helteessä. Masuasukki ei pahemmin reagoinu järviveden viileyteen, päin vastoin se tais uinua koko episodin ajan...

Rannalla meidän seurueseen liitty yllättäen erittäin ihmisrakas kissa, jonka turkki oli niin pehmeä, että sitä olis voinu silitellä koko päivän. Se puski kaikkea, mikä liikku ja ei liikkunu, ja silittelyn loputtua meni terassin alle uinumaan. Tästä otuksesta oli tosi hankala ottaa lähikuvaa, koska se tuli niin lähelle heti ko huomas pienenki rapsutuksen mahdollisuuden.

Seuraava uintireissu tehtiin sedän mettämökille, jossa lähin naapuri on varmaan 10 kilsan päässä. Vieressä virtaa joki, johon en kuitenkaan itte uskaltanu mennä - jos järvivesiki oli vilposaa, niin mitenhän ois ollu joen laita? Muitten uidessa ja saunoessa napsin kuvia ja koitin pitää silmällä Pipsa-koiraa, joka myös kävi uimassa - tosin ei ihan täysin omasta vapaasta tahdostaan, vaan isän viemänä. Hyvin se kuitekki polski, ja tykkäs juosta pitkin mettiä vapaana.

Grillikoppi oli uusi tulokas, kuulemma viime kesänä rakennettu, ja sielä istuttiin sitte makkaroiden ja lihapullien kera tiiviissä kimpassa kaikki kuus. Koira sentään jätettiin ulos...

Olishan ne eväät voinu tässäki paistella - idyllisesti joen soljuessa taustalla... Mutta onko kelhään muula ko lappilaisela käsitystä siitä, miten paljon tuola korvessa on itikoita, mäkäräisiä ja paarmoja?!?! Ulkona ei todellakaan tehny mieli olla yhtään sen kauempaa, ko oli ihan pakko... Kotona oliki sitte nilkat ja pää ihan purtuna, mutta pakkohan se on myöntää, että kivaa silti oli.

Kolmas uintireissu tehtiin lauttaillen. Meän kylälä on talkoovoimin rakennettu, ponttoonien päälä kelluva lautta, jota saa käyttää kaikki, kunhan oma perämoottori löytyy. Mentiin sillä keskelle järveä (jossa tuuleskeli kyllä aika tavalla) ja sieltä rohkeammat hyppi uimaan. Mulla paleli jo vähän muutenki, joten jätin (taas) kastumisen väliin. Maisemat oli silti komeat, ja taivas ihan pilvetön.

 

Käytiin myös toiseen kertaan grillaamassa samalla viljelyskämpällä, jossa edellisviikollaki kävästiin, ja tällä kertaa kamera sai tallennettua poroemän ja vasan juoksun pois hämärien ihmisten lähettyviltä. Nähtiin enemmänki poroja, mikä nyt ei sinänsä ihmeellistä ole, mutta onhan se kiva vaihteeksi nähä näitä otuksia tuulilasin ulkopuoleltaki.

Tuolta palatessa pysähyttiin vielä sillan lähettyville, koska isä ja veli halus käydä pulahtamassa joessa. Enpä olis taaskaan menny sinne mistään hinnasta - sääskien määrä ynnättynä kylmään ja mutaseen veteen ei ole minun pala kakkua - mutta sainpa jälleen hienoja kuvia.

Viikkoon kuulu myös vanhan ystävän valmistujaisten juhliminen sekä yökyläily äitin luona, jossa katteltiin porukalla elokuva ja seuraavana päivänä syötiin hyvin. Hyvin tuli tietysti syötyä koko ajan muutenki, varmasi jo liianki hyvin. Äitin ihanasta koirasta en tietenkään tajunnu ottaa kuvia, mutta se oli sellanen jämtlanninpystykorva, joka oli niiiiin rauhallinen ja sulonen, että olisin ottanu sen kotia vaikka heti. Aamulla käytin sitä kävelylläki, eikä se kiskonu melkein ollenkaan, toisin ko isän Pipsa, joka muistuttaa lähinnä isoa jänistä, ko sen kans yrittää käydä lenkillä...

Aivan liian pian nämä kaks viikkoa kuitekki loppu, ja sunnuntain-maanantain välisenä yönä hurautettiin se reilu 800 kilsaa takasi kotiin. Ennen lähtöä moikattiin vielä pappaa, joka pitää mummolaa pystyssä reippaasti, sekä mummoa, joka on ollu kotikylän hautuumaalla jo pian vuoden. Ikävä jäi kotiin, mutta toivottavasti sinne päästään uudestaan jo pian, uuden matkalaisen kans!

Auringonlasku matkalla värjäsi taivaanrannan jopa minun makuun kauniin vaaleanpunaseksi, ja melkein täysi kuu valaisi sen jälkeen matkantekoa.

Kotona arki astu takas kuvioihin lepopäivän jälkeen tiistaina, ko miesolento lähti uusiin töihin. Mie olen ahkerasti virkkaillu mattoa, vaikka tämä helteinen keli onki väsyttäny ja ahistanu ihan liikaa. Nyt se on kuitekki viimein valmis, ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen!

Virheitä siitä löytyy, ja vaikkei niitä muut huomais, niin ittehän ne näkee aina. Purin kuitekki tuota jo niin monta kertaa muutekki, että noiden vähäpätösempien virheiden korjaamisen jälkeen olisin varmasti virkannu tämän jo kahteen kertaan. Purkamista tuli esimerkiksi epäsopivien raitavärien takia ja loppupuolella kupruun vetämisen takia.

Pelkäsin, että tästä tulis liian levoton näin monenkirjavana, mutta hyvin nuo värit pysyy kuosissa. En sentään mitään punasta ees yrittäny sotkea mukaan. Musta reunus tuntuu sitovan kirjavuuden hyvin samaan pakettiin, ja antaa jotenki viimeistellyn ilmeen tälle.

Tämä malli oli siitä hyvä, että noiden pylväsryhmien väliin tuli aina pari ketjusilmukkaa. Nämä "reikärivit" tasottaa ihmeen hyvin pientä kupruamista, mitä varmasti ei olis voinu estää, jos koko matto olis ollu pelkillä pylväillä virkattava. Kuteenahan mulla on ihan tavallista trikoomatonkudetta, eikä tuota onteloa, niinku ohjeessa on käytetty (linkki pdf-ohjeeseen tästä). Halkasijaks tälle tuli hulppeat 220 cm - mikä tosin saattaa pesussa kutistua jonku verran.

Lomailua

Kesä tuli, ko tultiin tänne pohjoseen, jossa viime viikolla oli monta paljon lämpimämpää päivää, ko "etelässä". Hiukan ehkä jo tuskasen kuuma on toisinaan, varsinki öisin, mutta eipä parane valittaa noiden tosi kylmien jaksojen jälkeen. Ehkä sitä sinne uimaanki vielä päästään...

Matka meni yllättävän hyvin, vaikka se reilut kymmenen tuntia kesti, ja pystyin itte ajamaan vain pari tuntia ennen ko selkäkipu ylty niin kovaksi, että ärsytti. Harmillisesti saavuttiin juuri ottaan kuvia Suomen keskipisteeseen tuon pahimman selkäsäryn aikoihin, ja näytän juuri niin ärsyyntyneeltä ko olen...

Perille päästiin illalla, jolloin porukat oli vielä synttärijuhlissa, ja me saatiin levähtää hetki niitä ootellessa. Tähän mennessä ollaan saatu aikaseksi kävelyllä käyntiä, lehmien ensiulkoilun seuraamista, kämpällä grillaamista, markkinoilla käyntiä, ja kissan ja koiran tutustumisen yrittämistä.

Elukat tulee melko hyvin jo toimeen, mutta kissa kyllä pitää etäisyyden tarpeeksi suurena. Koira tahtois kovasti leikkiä, mutta eipä tuo Mörkö ole kovin kiinnostunu siitä, paljolti koiran kovan innon takia. Koirale on vaan niin vaikea ymmärtää, että kissa kokee sen hyppimisen aika provosoivana ja pelottavana...

Aurinko saapu lauantaina, ko kävästiin Ruotsin puolella Pajalan markkinoilla, ja on paistellu nyt siitä asti. Noita siivekkäitä kavereitaki on löytyny vähän liianki kanssa, myös sisätiloista mukavasti keskelä yötä...

Tässä vielä katselmusta viime aikojen käsitöihin. Noita koreja virkkailin matonkudejämistä muutamanki, viemisiksi lähinnä, ko en niille itte tarkotusta keksiny. Tämä kori ootti kukkien kastelijaa parin kissakavein kans, jotka varmasti sai hyvän kodin miehen siskon lasten luota.

Matto suureni kerros kerrokselta virkaten aina lähtöpäivään asti. Tämän otoksen jälkeen ehti tulla vielä muutama kerros, mutta kovin hitaasti se tuntuu kasvavan... Homma jatkuu taas lomailun jälkeen, ehkä sitte saan jo pian virkata viimisen pitsisen kerroksen tuon pitkäveteisen mallin sijaan.

Mallina Kauhavan Kangasaitan Juhannusruusu, jonka ohjeeseen löytyy pdf-linkki täältä. Suurennan mattoa jatkamalla samanlaisia levennyksiä, ko ohjeessa, noin joka toinen tai joka kolmas kerros. Aika hyvin vielä on pysyny litteänä.

Yhet tämmöset vaavin tossut meni tuliaisina muutaman kuukauden ikäselle tyttöselle, jota nähtiin vanhempiensa kans Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kesäkuun viimisenä perjantaina. Sieltä ostin kolmiosasen Grimmin satukirjasarjan, jossa onki just hyviä satuja meidän pojalle... Eipä turhia pelkäile sitte!

Neuloin valmiiksi ne poitsun haalarihousutki, mutta niistä laitan kuvia myöhemmin, kunhan saan kotopuolessa napitki kiinnitettyä. Sen jälkeen olen virkannu veskiin rullatelineen Novitan ohjeen mukaan. Ohje vain on siitä huono, että siinä ei ole tuon kukkasen ohjetta ollenkaan, vaan se löyty erillisestä patalapun ohjeesta, joka puolestaan ei näy muille kuin Novitan klubijäsenille... Pitääpä laittaa siitä noottia eteenpäin.

Loppulangasta (jonka piti loppua jo tähän) tein vielä patalapun. Nämä menee jollekki onnekkaalle (tai onnettomalle) tuliaisina, koska värit ei todellakaan ole sellaset, joista mie tykkäisin.

Seuraavaksi olis työn alle otettava se uus versio rinnanlämmittimestä, mutta katotaan sitä sitte, jos sää viilenee...

Juhannuskuulumiset

Keskikesä muuttu sitte melkein talveksi, eikä vieläkään olla päästy kastamaan turkkeja järvessä (viimeks, ko piti mennä, tuliki kamala ukkonen). Juhannus meni anoppilassa, jossa vietettiin kaks yötä pihamökissä, ja myös Mörkö oli mukana. Se ei tosin erityisesti nauttinu, ko unohettiin ottaa sen valjaat mukaan ja kisu-raukka joutu oleileen pienessä kopperossa koko ajan - ilmeisesti meidän seurakaan ei riittäny pitämään sitä viihdytettynä. Lopulta hiukan ennen kotiin lähtöä huomattiin, että se oli kostoksi pissiny nojatuoliin ja vieläpä oikein kunnolla...

Ohjelmaan kuulu ehdottomasti grillausta, ja sillä tavoin valmistettiin tietysti kaikki ruuat, mitä syötiin. Perjantaina oleiltiin miesolennon kans kahestaan appivanhempien seurana, lauantaina miehen veljen vaimon synttärikahvittelujen jälkeen saatiin seuraks miehen siskon perhe. Päivä suju aika laiskasti ristikoita täytellessä ja syödessä (mistä muistutti illalla karsean turvonnu olo). Neuloskelin taas vauvan haalarihousuja eteenpäin kahden ihailijan tarkkaillessa, ja sain kuulla, että minun mahahan on jo aika iso (3-vuotias, joka selitti kaikille vähänki kiinnostuneille, että noista tulee housut sille vauvalle).

Illalla kävästiin miehen kans juhlimassa toistamiseen niitä synttäreitä, nyt kosteammissa tunnelmissa - joskin mie tyydyin karkkeihin, ruissipseihin ja valkosipulidippiin. Yömyöhälle ei oltu, vaan palattiin ihmisten aikaan, jotta miesolento pääsee saunaan. Loppuilta meni kuitekki sitte pitkään, ko suunniteltiin porukalla anopin syksymmällä tulevia synttärikemuja. MacGyver ei oikein tainnu tykätä unirytmin vaihdoksesta, ko siinä yhden aikaan se pyöri ko väkkärä tuola mahassa, eikä mikään ihme: tähän mennessä olen totuttanu sen siihen, että yheksän-kymmenen maissa nukahan sohvalle ja ryömin loppuyöksi sänkyyn herätäkseni kello 0600, viikonloppuna ehkä tunnin-pari myöhemmin. Muutekki sen liikkeet on alkanu tuntumaan entistä voimakkaammin, ja välillä jopa hiukan kivuliaasti, jos se oikein vääntää tietyssä kohtaa.

Aamulla olis saanu nukkua pitempäänki, mutta nousin "jo" yheksän maissa. Lapset oli tietysti talossa jo heräilleet varhain, ko varhain ne laitettiin nukkumaanki, ja anoppi-raukka niitten kans touhuili. Ilmeisesti sillä oli jääny unet muutekki vähälle, kiitos vieressä nukkuvan kuorsaajan (en tarkota ees koiraa tällä kertaa). Muutki heräili siitä sitte pikkuhiljaa, ja aamupalan jälkeen oli hyvä ruveta taas grillaamaan. Sen jälkeen tosin lähettiin kaikki kotejamme kohti, että appiksetki pääsee vähän lepäilemään juhannuksen jäljiltä.

Kotona päivä jatku vielä lisäoleilulla; erityisesti miesolento halus ottaa viimisestä vapaasta illasta kaiken laiskottelun vielä irti. Mie puolestani teetin ittelleni lisätöitä purkamalla tuota aiemmin mainittua haalaria varmaan kymmenkunta senttiä, ko mielestäni siitä tuli liian kapea. Ohjeen mukaan lahkeiden jälkeen piti vaihtaa puikoista 3,5 puikkoihin 3, mutta aika tiukaksi se minusta muuttu. Tarkistin myös Novitan sivuilta, oisko lehdessä mahollisesti virhe tässä kohtaa, mutta ei ollu - jatkoin siitä huolimatta sitte noilla paksummilla puikoilla. Sen sijaan löysin kyseiseen malliin toisen virheen, jota olin epäillykki alottaessa, mutta en vain ollu viittiny tarkistaa aikasemmin: palmikkokuvion selityksessä oli virhe, jonka takia minun housujen palmikot on vähän erilaiset ko piti. En sentään koko työtä ruvennu sen takia purkamaan, vaikka mielessä kävi seki...

Kuvattomuus johtuu tällä kertaa siitä, että ei vain jaksanu napsia niitä, ko ilma oli kurja ja kylmä, ja nyhjättiin aika paljon sisällä. Arki alko myös sadepäivällä, ja tuntuu, että koko mieliala on jotenki surkea. Tiskattua sain, ja pitänee tässä ruveta muutaki touhuileen vielä, ettei koko päivä mene reisille. Ulos pitäs myös uskaltautua, koska jääkaapissa ammottaa aukkoja, joiden täyttämistä ei voi vältellä...

Onneks parvekkeella oottaa taas uus puhdetyö, jonka alotin loppuviikosta: rupesin virkkaamaan matonkuteistani olkkariin uutta mattoa, ja sen väritys on aika pirteä - ei todellakaan yksvärinen! Onhan tuossa kova homma, mutta pikkuhiljaa se siitä etenee... Viikonlopun aikana ehti käsiki toipua paksun kuteen virkkaamisesta, joka puuduttaa kyllä kummasti. Ehkä ens kerralla tulee tästä, ja jostain muustaki sitte myös kuvia!

Erään kissan kuolema

Viimisin viikko on ollu kyllä ristiriitanen, toisaalta täynnä kivoja juttuja, mutta enimmäkseen ehkä surkeampia tapahtumia.

Surullisinta on tietysti se, että miesolennon kotona jo melkein 15 vuotta asustellu Rontti tuli niin huonokuntoseksi, että se täyty lopettaa keskiviikkona. Ehdin tuntea tuon kissan viitisen vuotta, ja siitä tuli rakas - vaikka koko miehen perhe piti sitä hyvällä tavalla kusipäänä.

Rontti oli rakas myös koko miesolennon perheelle, vaikkei sitä ehkä ääneen sanottu. Se oli oman tiensä kulkija, eikä varmasti välittäny, mitä mieltä siitä oltiin. Se tuli ja meni miten halus, eikä sitä haitannu ollenkaan, että sen takia jouduttiin heräämään keskellä yötä antamaan ruokaa, ko se tuli reissuiltansa.

Ilmeisesti Rontti oli myös aikamoinen kovis, mistä kertoo halkeama korvassa. Nuorempana se tuli usein kotiin verissäpäin, ja tottakai se toi myös lahjoja - yhtenä yönä jopa kolme erilaista jyrsijää kuulemma löyty sängyn vierestä! Haisevia yllätyksiä löyty myös, useimmiten sängystä. Liekö kostoa vai laiskuutta - eihän sitä aina jaksa ulos mennä tarpeilleen! Sen sai myös miesolennon sisko sekä veli kokea, ettei kannata mennä sänkyyn ennen ko tarkistaa, mitä on peiton alla...

Kaikkiaan Rontti oli hieno kissa, joka anto minun toisinaan ottaa ittensä syliin, vaikka se vihas yleisesti ottaen sylissä oloa tai kanniskelua paikasta toiseen. Se halus olla just siellä, mihin sitä ei haluttu oleilemaan. Meilä oli myös yhteisymmärrys sen takkujen leikkaamisen suhteen, ja usein sain leikattua pois takut, joitten kans anoppiki oli jo menettäny toivonsa.

Mörköstä ja Rontista ei löytyny yhtään yhteiskuvaa, vaikka Mörkö vierailiki joitain kertoja miesolennon kotipaikassa. Ehkäpä kuvia ei ole siksi, ettei vanha herra ja nuori bööna oikein viihtyny toistensa seurassa - vanhempi olis halunnu vain oleilla ja nukkua, nuorempi ois ollu kiinnostuneenpi leikkimään (tai tappelemaan, ehkä: en tiä, mitä se on, ko puolet pienempi narttu hyökkäilee isompansa päälle ja saa turpaansa...)

Tämmösen muodostelman Mörkö kuitekki teki pari päivää Rontin poismenon jälkeen, vaikkaki sitte ihan vahingossa:

 

Rontti sai arvosensa hautajaiset perheen kesken, ja vuodatettiin siinä kyynel jos toinenki. Kuten kunnon peijaisissa, käytiin kattomassa vainajaa, ja ehkä sanottiin mielissä ne viimiset sanat. Hautaanpanon jälkeen muisteltiin edesmennyttä ja maljat juotiin myös - hienostuneesti kossua kolalla (vai oliko se sittekki pepsiä?), vaikka ite en siihen voinu osallistuakaan

Hienot maahanpanijaiset siis kissa sai, vaikkei se sitä varmaan olis osannu oottaakaan. Ehkä joku pitää tällasta hössötystä jo liiallisena, mutta selvästi sillä oli koko perheelle paljonki merkitystä. Mulle tämä oli myös hieno kokemus, koska meidän perheessä menetetyt lemmikit ei ole sitte lapsuusaikojen saanu yhtä hienoa kohtelua.

Ehkä tämä riittää tällä kertaa. Ansaitsee Rontti nyt sentään oman kirjotuksensa.