keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kässykuulumiset

Minun piti oikeastaan jo lähteä tuone ulos nauttimaan tästä ihanasta auringonpaisteesta (toivoen, että olis jo vähän lämpimämpi keli), mutta päätinki istua vielä hetken kertomassa muun muassa käsityökuulumisistani. Kuten niin tavallista viime aikoina, kameraa en ole saanu kaivettua ulos pussistaan ollenkaan, ja nytki tein sen hätäpäissäni just äsken: pitäähän sitä nyt jotain olla kuvattuna, ettei tämä menis pelkäksi lässytykseksi!


Niinku pari postausta sitte mainittinki, niin yksi oma vauvaneule on tällä hetkellä puikoilla, ja se on tuollainen raidallinen haalari. Malli on Novitalta, mutta lanka on Dropsin alpakkaa, jota hamstrailin loppuvuodesta Neulojien yössä ja Tampereen Kädentaitomessuilla. Raidotus on mallia "suunnitellaan kun tehdään", ja ainaki pitäs vielä tummanvihreä lanka tuohon soppaan lisätä.

Vauvakuulumisista sen verran, että nyt on edetty ekaan lääkärikäyntiin asti, ja olen kuulemma oikein hyvässä ja pirteässä kunnossa. Mikä on tietysti kiva kuulla. Oli myös kiva, ettei hoitaja tai lääkäri ruvennu saarnaamaan tästä minun ruokavaliosta, joka Finelin laskurin avulla arvioituna on edelleen aika vähähiilarinen - hiilareita tuli laskurin mukaan noin 100 g päivässä, vaikka kuvittelin sen olevan jo paljon enemmän, ja lisäks kaikki vitamiini- ja kivennäisaineluvutki oli hyvällä mallilla.


Toinen vauvaneule on tuollanen konttineuleinen versio, joka tullee lahjaksi eräälle kesällä syntyvälle pikkuselle. Tätä olen nyt eniten tehny viime aikoina, koska tuo konttineule on samalla helppoa, mutta kuitekki ajatusta vaativaa. Lankana on Novitan Pretty Baby, ja tuo kyseinen malli taitaa olla jostain vanhasta Moda-lehdestä, eri langalla toki.


Olen myös virkkaillu - en tosin ihan viime päivinä - ja nyt on semmonen 2,5 metriä tuota pitsiä tehtynä, toista reunaa myöten valmiina! Sehän tulee tietysti siihen pussilakanaan, joka on niin ahkerasti ollu mulla mielessä viime kesästä asti... Noh, tällä hetkellä en tosin vois ees tuota hirveästi tehä, koska taustakangas puuttuu, ja sen pitäs olla tuplaleveää, mustaa lakanakangasta, jota ei tunnu ihan joka kaupasta löytyvän. Kangastukusta löyty, mutta oli tilapäisesti loppu - tähän asti! Tässä samalapa huomasin, että sitä on nyt tullu. Eli tilausta sinne seuraavaks...


Tuon pitsin malli on ihan omasta päästä, enkä tiä, tehdäänkö tuo kuvio oikeasti ihan noin. Mutta tarpeeksi hyvältä se mulle näyttää! Nyt pitäs toivoa, että tuo höskä kutistuis kastellessa tasan 20 senttiä pituudesta, niin ei tarvi sitä sitte ommellessa alkaa leikkeleen...


Kissa on ollu hyvänä seurana - tai joskus jopa pahana - ko touhuilen täälä yksikseni. Se tykkää erityisesti makoilla pöydällä, ko aurinko paistaa sen pyllyyn. Olis tässä toisaalta hinku tehä jotain kämpän ulkopuolellaki, mutta eipä nuita vaihtoehtoja oikein tässä tarpeeks lähellä ole. Sitä lähihoitajahommaa olen miettiny, ja todennu, että ehkä en kumminkaan siihen sovellu. Luin jostain kuvaavan artikkelin kolmesta lähihoitajasta, ja tajusin, että se vaatii aikamoista sitoutumista ja kiinnostusta. Jotenki sain sellasen kuvan, että ainaki näille haastatelluille se on enenmmänki kutsumus ko ammatti, ja vaikkei asia näin oliskaan ihan joka ikisen lähihoitajan kohdalla, niin ei siihen varmastikaan kannata lähteä linjalla "no mie vähän kokeilen, millasta tää on". Muutekki tuntuu, että sille alalle on melkein mahdoton päästä nyt opiskelemaan, joten en kyllä ymmärrä, miksi minua niin kovasti sinne koitettiin saada sielä nuorten uravalmennuksessa...

Laitoin hakemusta yhteen osa-aikaseen kesätyöhön, mutta pitäs varmaan ruveta oikein miettimään, mitä paikkoja tässä kävely/pyörämatkan päässä olis tarjolla. Ja mihin tällä selälä pystyy... Siitäpä puheen ollen, nyt on aika nousta istumasta, koska muuten en varmaan ikinä pääse enää ylös. Aurinkoisia päiviä kaikille!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa...

Keväällä niitä taitaa olla oikein parvittain liikkeellä - nimittäin siivouskärpäsiä. Minua on purru sellanen yksilö, joka saa syyllistettyä minut ihan joka ikisestä siivousta vaativasta kohteesta, muttei kuitenkaan tarjoa mitään energiaa tehä asialle jotain. Olen siis väkisin koittanu saada paikkoja pikkuhiljaa katottua kuntoon, ja miesolennon kanssa ollaan saatu jo kunnon kinoja aikaseksi tästä "puhdistuksesta". Se on nimittäin huono heittämään mitään pois, edes rikkinäisiä tavaroita, kun taas mulle tulee toisinaan tarve kantaa nurkista säkkikaupalla tavaraa kirpparille, lahjotettavaks tai roskiin.

Suurin, mistä nyt olen "eronnu" on kangaspuut, jotka oli mulla viimeks pystyssä edellisessä kämpässä - herranjumala! - yli kolme vuotta sitten. Ostin ne aikoinaan toimintakeskukselta, jossa olin oppisopiuksella, ja taisin maksaa 50 euroa + kuljetuskulut. Koska ne ei ollu missään huippukunnossa, ja melkein hävetti luovuttaa niitä kellekään kudontataitoselle, niin päätin antaa ne ilmaseksi Facen kirppariryhmässä, kunhan vaan joku noutaa ne itte pois. Lopulta sain vaihtokauppana suklaalevyn, ja puut lähti ilmeisesti innokkaalle käsityöharrastajalle. Toivottavasti niillä on vielä pitkä elämä jäljellä kodissa, jossa niitä käytetään!

Yhessä saatiin siivottua kirjahyllyt, joihin on kyllä kertyny tavaraa... Kirjoja siis lähinnä. Aika vähän kirpparitavaraa sieltä löyty, mutta saatiinpahan ainaki järjestykseen ne!

Tänään iskin sitte minun käsityökätköjen kimppuun - pitäähän neki joskus selvittää. Olen käyny läpi yhen kaapin ja osan hyllyä, ja mulla on nyt jo melkein jätesäkillinen menossa Molokin suuhun. Isoimman siivun tuosta roinasta varmaan vie ne monet keskeneräset työt, joita olen vuosikausia pantannu ja tunkenu aina uuteen talteen, kunnes nyt tajusin, että en mie niitä ikinä aio tehä valmiiksi. Olen myös säästelly jotain postikortin kokosia kangastilkkuja, jotka on vielä suurin osa kaiken lisäks yksvärisiä - mikä järki siinäki on ollu??  En pidä tilkkutöistä sitte yhtään! Kirpparilaatikkoonki onneks löyty jotain, ja näyttää, että kyllä me taas saadaan pöytä täytettyä, ko sellanen varataan. Tällä kertaa aion ihan oikeasti viä loput sitte lahjotuksena johonki, ettei ne jää varastoon pyörimään!


Minun pitäs itse asiassa olla tälläki hetkellä jatkamassa sen hyllyn siivousta, mutta tulin välipalalle, ja samallahan tässä päivittelee tänne kuulumiset... Mistä päästäänki siihen, miten vaikeaa se siivouksen alottaminen voikaan olla! Ihan aamusta ei viitti, ko on just syöny aamupalan, ja pitää vähän aikaa antaa sen laskettua. Heräishän ne naapuritki, jos heti ennen seittemää alkas... Sitte sitä melkein jo alottaa, kunnes huomaa, että olis kiva kuunnella jotain musiikkia siinä samalla. Eihän sitä nyt pelkkää radiota... Pitää äkkiä tehä joku kiva soittolista koneella, että on sitte varmasti just hyvää musaa. Ja samallahan sitä äkkiä vilkasee, mitä ihmisille kuulu Facebookissa, ja täytyyhän siitä siivouspäivästäki sinne saada päivitys (tosin tällä kertaa jätin väliin!). Toisinaan vielä näitten kaikkien lisäksi pitää tehä kirjallinen suunnitelma, että mistä sitä siivousta alotetaan ja millä aikataululla pitäs tulla valmista. Nämä kaikki siis vain siksi, ettei sitä siivousta tarttis ihan vielä alottaa! Ei ihme, etten saa koskaan mitään aikaseksi...


Muuten kuuluu aika arkisia asioita. On ollu tosi vaikea keksiä, mitä tekisin ruuaksi, koska en vieläkään haluais sortua pasta-riisilinjalle. Perunaa olen vääntäny niin monessa muodossa, ko olen osannu, mutta onhan se aika yksipuolista. Lisäksi miesolento valittaa, ko se ei laihdu... Sanoin kyllä, että sopii tehä itte ruokansa, jos haluaa laihtua, mie en jaksa tehä kahta eri versiota! Olen tehny erilaisia uusia kokeiluita, mutta tähän mennessä mikään ei ole oikein ollu menestys, siis omasta mielestäni ainakaan. Eilen tein veneperunoita (vähän niinku itte tehtyjä ranskalaisia, joskin isompia siivuja) ja tonnikalakastiketta. Aika outo yhdistelmä, loppujen lopuks. Tonnikalaosastolla päätin taas kokeilla jotain erilaista, ja ostin currymajoneesikastikkeessa uitettua tonnikalaa. Ja sehän siitä seuras, että nyt tuntuu, että jääkaappi ja koko keittiö haisee sille currylle! Maku oli ihan ok, mutta en tiä, saako sitä syötyä toista päivää... Miksi pitääki tehä aina niin isot annokset??

Nyt on kulunu varmaan ainaki tunti "ruokataukoa", joten kai tästä pitäs lähteä jatkamaan. Olis sitte ees jotain tehtynä, ko tuo raskaan työn raataja tulee kotiin...

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pulla on uunissa. Kettu kuittaa.

Vaikka kaikki kolme tämän blogin lukijaa  sen jo varmaan tietääki, niin erittelen nyt hiukan tätä minun pitkän hiljaisuuden syitä.

Suunnitelmissa se on ollu (ehkä enemmän ko kukaan haluaa tietää), ja nyt se viimein onnistu! Jo viikko uuden vuoden jälkeen tikku näytti kahta viivaa, mutta eihän sitä toki heti haluttu kaikille julkistaa. Nyt on kuitekki jo eka ultraki takana ja enimmät sukulaiset ja kaveritki jo tietää. Menossa on 13. viikko, ja jo syyskuussa meilä pitäs olla ihan oma itkevä kakkakone kotona!



Toivon kuitekki, etten rupea hössöttämään tästä ihan liikaa tänne nettiin; onhan noita raskausblogeja jo muutama... Eikä mulla mikään hössötysolo ees ole, vaan päinvastoin olen ottanu tämän tosi rauhallisesti ja jotenki rationaalisesti. Okei, olen raskaana, en voi ryypätä enkä polttaa (mitä en varmaan muutenkaan tekis), väsyttää ja turvottaa, ja jos en syö säännöllisesti, alkaa oksettaa. Näihin pitää vaan tottua, niinku siihenki, että joudun pian väkisin nukkumaan pelkästään kyljelläni, vaikka tuo ainainen hermosärky ei siitä todellakaan tykkää. Joo, jossain vaiheessa joudun synnyttämään, sehän nyt on väistämätöntä, mutta se on myöhemmän ajan murhe. En tosiaankaan leiju pilvissä ja suunnittele pää höttösenä, millasia vaatteita ja millasia rattaita ja ja ja... Oikeastaan tämä on ollu päinvastoin aika kamalaa tähän mennessä. Monet on sanonu, että kolmen ekan kuukauden jälkeen pitäs koittaa jotenki auvoinen aika, mutta näinköhän... Ainaki tuo särky koittaa pitää kaikein auvoisuuden loitolla.

Yks asia alko, toinen tuli päätökseensä. Nimittäin laihdutushan loppu ko seinään; eihän sitä suositella raskaana oleville, enkä varmasti olis pystynykään koko hommaan enää. Olen tammikuun lopulta asti syöny jälleen hiilaripitosta ruokaa, ja vähentäny samalla rasvasen ruuan syömistä. Tarkotus ei ollu ihan näin hurjasti muuttaa tuota vhh-ruokavaliota, mutta en vaan pysty enää syömään monia siihen sopivia ruokia.

Raskautta suunniteltaessa mulla oli tarkotus lisätä vain yksi täysjyväleipäviipale päivässä syömisiini, ja muuten pitää paletin ihan samana. Pian huomasin kuitekki, että rasvasen ruuan ajatteluki ällöttää, ja aloin himoitseen leipää. Aiemmin söin pari-kolme kertaa päivässä, mutta nyt täytyy syödä 3-4 tunnin välein, tai tulee paha olo. Aamupalan olen pitäny samana ko ennenki, mutta muuten ruokavalio on muuttunu oikeastaan täysin. Pari-kolme leipäviipaletta, toki täysrasvaa ja kasviksia päälle, perunaa pääruuan lisukkeena, jonku verran tulee syötyä myös sokeriherkkuja, hedelmiä, ym... Tämä tahti on aiheuttanu painonnousua nelisen kiloa siitä, mihin pääsin, mutta toisaalta painon myös odotetaan nousevan raskauden aikana. Viikottaista nousua on onneks keskimäärin vain 350 g, eli aika rauhallista se vielä on.

Tämä taska saa vielä oottaa aikaansa... 30 kiloa oli vuoden tavote helmikuuhun mennessä; parhaimmillaan pääsin -27 kiloon. Miesolento antanee kuitekki olosuhteet huomioon ottaen luvan leimaan sitte, ko se on mahollista.

Eilen kokeilin tehä kasvis-jauhelihalaatikkoa pitkästä aikaa, ja testata, saisinko jo syötyä tuota vhh-ruokaa. Aika huonosti se meni alas, ja hajuki hiukan ällötti. Palanpainikkeeksi oli pakko napata vielä leipä, koska maha tuntu olevan sekasin jo pienen annoksen jäljiltä. Lähinnä tein kokeilun miesolennon takia, joka seki on huomannu omien kilojen lisääntyneen, ko en enää tee yhteiseksi ruuaksi vähäiilarista. Ei se niistä pöperöistä tykkää, mutta on toki tyytyväinen, ko paino niillä putoaa. Voi kuitekki olla, että se joutuu nyt sijaiskärsimään, koska tuntuu, etten mie pysty palaamaan aiempaan ruokalistaan.

Muuten ei olekaan sitte mitään ihmeempää kerrottavaa, pääasiassa siksi, että oleilen nyt ronskisti ihan vaan kotona. Harjottelua oli tarkotus alottaa tässä kuussa, mutta lopulta päätin jättää sen väliin. Osasyynä oli toki tuo selästä johtuva hermokipu, joka ei varmasti olis ainakaan parantunu harkassa, mutta toisena syynä oli myös turhautuminen työnantajaan, joka ei vastannu hyvissä ajoin puhelimeensa, mistä syystä sopimusta ei sitte saatu aikoinansa kirjotettua. Olenhan mie myös ollu tosi väsyny viime aikoina, mikä tuntuu ihan oudolta: käyn kävelylenkillä puoli tuntia-tunnin, ja tuntuu, ko olisin tehny täyden työpäivän! Mulla jopa hieman hävettää aamusin, ko miesolento lähtee uuteen työhönsä, ja jään lojumaan tänne... Koitan kuitekki reippaasti tehä kaikki kotityöt vastapainoksi; mitä sitte jos siinä välissä nukun jonku tunnin..?

Väsymyksen laadusta kertonee seki, että yhteen väliin en jaksanu tehä ollenkaan käsitöitä, ja nytki huomattavan vähän. Tosin siihenki vaikuttaa se, etten pysty välillä istumaan ollenkaan säryn takia, ja seisaaltaan tekeminen tuntuu paitsi hölmöltä, myös rasittavalta. Alotin yhen vauvaneuleen Teneriffalla; raidallisen haalarin alpakkalangasta. Se oli sen jälkeen pitkään tauolla, koska jotenki yhdistin sen siihen lomalla tosi pahana alkaneeseen raskauspahoinvointiin, ja pelkkä keskeneräsen työn näkeminen sai mahassa kiertämään... Jännästi se psyyke vaikuttaa! Olen virkkaillu jotain kokeeksi, ja jatkanu Siskon mysteerihuivia, johon viimein taas tulee uusia osia. Ehkä tämä blogin päivittelyki taas tihenee tästä...