Järkyttävää kyllä, se iskiaskipu jaksaa edelleen vaivata minua, eikä tunnu katoavan millään. Vaikka siihen on jo tottunu (tietää suunnilleen, missä asennoissa olla, yms), niin silti se on toisinaan ajaa minut hulluksi. Se on jotenki tosi ennalta-arvaamaton: luulet tietäväs, mikä asento on hyvä/huono, ja sitte yhtäkkiä se onki päinvastoin!
Parhaiten huomasin tämän, ko ollaan nyt pitkästä aikaa käyty pari kertaa salilla ja uimassa (uimahallissa). Salilla oletin heti, että soutulaite on tuole hermosäryle nou nou, ja eka kerrala tyydyinki lämmitteleen kuntopyörällä. Mutta se oliki ihan kamalaa! Jalka meinas koko ajan puutua ja alaselkä alko kramppaamaan sen oletetun tulehduksen kohalta: ei hyvä!
Seuraavalla kerrala meninki sitte soutulaitteeseen eka, ja - yllätys yllätys - se oliki parempi tuota särkyä ajatellen, ko pyörä! Tätä ihmettelen siksi, että soutulaitteessa kuitekki ollaan aika kippurassa asennossa, ja se särkevä hermo (joka yltää varpaista päähän) joutuu venymään, mikä aiheuttaa yleensä säryn. Ergo: Ärsyttävän arvaamaton vaiva!
Muuten olen salilla keskittyny keski- ja ylävartaloon. Me käydään sielä kerran viikossa, joten muu liikunta saa luvan huolehtia muista paikoista... Olen ruvennu nostelemaan painomääriä, koska haluaisin vahvemmat hartiaseudun lihakset, sekä tietysti selkä ja vatsa sais olla kans paremmin tukevat. Lisäksi toivoisin, että jos mulle jää laihdutuksesta kamalat allit käsivarsiin, niin ehkä kunnon hauikset täyttäis ne!
Uimassa käydään aina salin jälkeen, koska jälkimmäinen on uimahallilla. Harmittaa vain se, etten osaa mitään oikeaa uintitekniikkaa, vaan uin sillä perinteisellä, niskan tuhoavalla tyylillä, jonka olen lapsena oppinu. Olis kiva tehä seki oikein, mutta lieneekö olemassa uimakouluja aikuisille?
Tällä viikolla olen erityisesti tehostanu liikkumista. Päätin, että jos kerran joidenki lähteiden mukaan liikunnan pitäs auttaa iskiasvaivoihin, niin koitan sitte joka päivä tehä ees jotain, ja kattoa, onko se totta.
Tiistaina kävin minun mittapuulla tosi varhain aamulenkillä (lähin siinä 7 aikaan). Oli tarkotus lähteä jo ennen kuutta (heräsin, ko miesolento lähti harjotteluunsa), mutta jumituin lataamaan musiikkia ämpeekolmoseen - pitäähän sitä nyt lenkkimusaa olla! Harmittavasti soittimesta loppuki akku muutaman biisin jälkeen, vaikka laturi oliki näyttäny täyttä. Onneks puhelimessaki oli musaa mukana! Aamukävely oli kiva, koska liikkeellä ei ollu paljoakaan porukkaa. Toistuu!
Eilen vedin Tapout XT-harjoitusohjelmaan kuuluvan Competition Core-harjotuksen. Nimensä mukaan siis keskivartalon lihaksia reenattiin taistelukuntoon! ...just. Hampaitten kiristystä, valitusta, eikä itkukaan ollu kaukana, ko koitin epätoivon vimmalla pyrkiä asentoihin, joihin vielä kesälä pystyin mainiosti. Nyt monessa paikkaa tuli vastaan tuo iän ikunen särky. Koitin kuitekki niin pitkälle ko pystyin, ja ehkä sitä särki hiukan vähemmän treenin jälkeen...
En ole tehny tuota Tapouttia todellakaan sen ohjelman mukasesti (noin tunti per päivä, 6 päivää viikossa), vaan ihan sillon tällön vaan. Uskottelen ittelleni, ettei minusta ole orjallisesti seuraamaan rutiinia, josta en pahemmin pidä. Vois tosin koittaa tehä tästä lähin harjotuksen vaikka joka toinen päivä, tai silleen...
Tänään kävin taas vuorostaan kävelyllä, tuossa aamupäivällä. Oli tosi nostalgista kuunnella vanhoja tuttuja biisejä (minun musamaku on jämähtäny jonnekki lukion lopulle), ja eksyä paikkoihin, joita ei tunne.
Yhtäkkiä korviin tulvi Sentencedin Killing me, killing you-biisin pianointro Ville Laihialan äänen kera, ja samalla huomasin, että jotain outoa tapahtuu nyt... Taivaalta tipahteli jotain valkosta, kevyttä hiutaletta - lunta! Yhdistettynä tuohon biisiin, ja etenki sen surulliseen videoon, tuli miljoonia muistoja mieleen. Samalla päädyin vielä jollekki metsätielle, joka muistutti minua kotikylän Pahikosta, jonne mentiin aina retkille. Oli pakko kiivetä kallion päälle ja nostalgisoida - mikä loppu tosin lyhyeen, ko tajusin, miten paljon porukkaa siinä metsätiellä oikeastaan liikkukaan. Kaipaus tuli Lappiin, ja sen rauhaan, jossa oikeasti ensilumiki saa sataa ihan rauhassa maahan...
Kävelin sitte vielä jonkin aikaa löytäen uusia reittejä, joista kaikkia en ehtiny tutkia ees. Jääpähän jotain ens kertaan... Totesin kuitekki, että ehkä sellanen kunnon korpi olis kuitekki paras paikka asua. Täälä on ehkä hiukan liian monta taloa liian pienellä alueella, eikä tämäkään mikään suurkaupunki ole.
Kameraa ei tuola reissula tietenkään ollu mukana, joten saatte tyytyä kännykän surkean huonoon kuvanlaatuun!
Lunta noissa kuvissa ei pahemmin näy, koska sitä tuli alkuun tosi vähän. Nyt tupruttelee jo kunnolla, ja puut näyttää oikeinki talvisilta. Sitä en tosin ymmärrä, miks aina pitää tuulla niin kylmästi tuolla! Pakkasetki kestäis paljon paremmin, jos olis tyyntä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti