sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Erään kissan kuolema

Viimisin viikko on ollu kyllä ristiriitanen, toisaalta täynnä kivoja juttuja, mutta enimmäkseen ehkä surkeampia tapahtumia.


Surullisinta on tietysti se, että miesolennon kotona jo melkein 15 vuotta asustellu Rontti tuli niin huonokuntoseksi, että se täyty lopettaa keskiviikkona. Ehdin tuntea tuon kissan viitisen vuotta, ja siitä tuli rakas - vaikka koko miehen perhe piti sitä hyvällä tavalla kusipäänä.


Rontti oli rakas myös koko miesolennon perheelle, vaikkei sitä ehkä ääneen sanottu. Se oli oman tiensä kulkija, eikä varmasti välittäny, mitä mieltä siitä oltiin. Se tuli ja meni miten halus, eikä sitä haitannu ollenkaan, että sen takia jouduttiin heräämään keskellä yötä antamaan ruokaa, ko se tuli reissuiltansa.


Ilmeisesti Rontti oli myös aikamoinen kovis, mistä kertoo halkeama korvassa. Nuorempana se tuli usein kotiin verissäpäin, ja tottakai se toi myös lahjoja - yhtenä yönä jopa kolme erilaista jyrsijää kuulemma löyty sängyn vierestä! Haisevia yllätyksiä löyty myös, useimmiten sängystä. Liekö kostoa vai laiskuutta - eihän sitä aina jaksa ulos mennä tarpeilleen! Sen sai myös miesolennon sisko sekä veli kokea, ettei kannata mennä sänkyyn ennen ko tarkistaa, mitä on peiton alla...


Kaikkiaan Rontti oli hieno kissa, joka anto minun toisinaan ottaa ittensä syliin, vaikka se vihas yleisesti ottaen sylissä oloa tai kanniskelua paikasta toiseen. Se halus olla just siellä, mihin sitä ei haluttu oleilemaan. Meilä oli myös yhteisymmärrys sen takkujen leikkaamisen suhteen, ja usein sain leikattua pois takut, joitten kans anoppiki oli jo menettäny toivonsa.

Mörköstä ja Rontista ei löytyny yhtään yhteiskuvaa, vaikka Mörkö vierailiki joitain kertoja miesolennon kotipaikassa. Ehkäpä kuvia ei ole siksi, ettei vanha herra ja nuori bööna oikein viihtyny toistensa seurassa - vanhempi olis halunnu vain oleilla ja nukkua, nuorempi ois ollu kiinnostuneenpi leikkimään (tai tappelemaan, ehkä: en tiä, mitä se on, ko puolet pienempi narttu hyökkäilee isompansa päälle ja saa turpaansa...)

Tämmösen muodostelman Mörkö kuitekki teki pari päivää Rontin poismenon jälkeen, vaikkaki sitte ihan vahingossa:


Rontti sai arvosensa hautajaiset perheen kesken, ja vuodatettiin siinä kyynel jos toinenki. Kuten kunnon peijaisissa, käytiin kattomassa vainajaa, ja ehkä sanottiin mielissä ne viimiset sanat. Hautaanpanon jälkeen muisteltiin edesmennyttä ja maljat juotiin myös - hienostuneesti kossua kolalla (vai oliko se sittekki pepsiä?), vaikka ite en siihen voinu osallistuakaan



Hienot maahanpanijaiset siis kissa sai, vaikkei se sitä varmaan olis osannu oottaakaan. Ehkä joku pitää tällasta hössötystä jo liiallisena, mutta selvästi sillä oli koko perheelle paljonki merkitystä. Mulle tämä oli myös hieno kokemus, koska meidän perheessä menetetyt lemmikit ei ole sitte lapsuusaikojen saanu yhtä hienoa kohtelua.

Ehkä tämä riittää tällä kertaa. Ansaitsee Rontti nyt sentään oman kirjotuksensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti