Kantorepun ompeluprojekti

Olen joskus vannonut, etten ole mikään ompeluihminen ollenkaan. Noh, nyt on pakko myöntää, että ehkä siihen on jonkinmoinen kipinä syttynyt, ja tuloksena ahkeroinnista on tällä kertaa ihka oikea kantoreppu! Enpä olisi ikinä uskonut moiseen projektiin lähteväni, mutta Siksaksis-blogissa oli niin pirun hyvä ohje, ja haluan tehdä eräästä kauniista kantoliinasta The Repun.

Tämä ensimmäinen reppu, jota en nyt kehtaa pelkästään harjoitukseksi kutsua, on tehty Haikarankehdon Inka-liinasta, joka osoittautui liian lyhyeksi tarpeisiimme.

Kakki alkoi tietenkin kaavoista. Ohjeessa on suurpiirteinen kaavakuva noin-mittoineen, mutta halusin onnistua kerralla. Siksipä pyysin ystävältäni kahvittelun lomassa taaperokoon Tulaa hyppysiini, ja otin siitä kriittiset mitat ylös. Tulaa olin kokeillut aiemmin kantoväline-esittelyssä, ja se oli tuntunut mukavalta. Lisäksi sitä kehuttiin pitkäikäisemmäksi, jos ottaisin moisen käyttöön nyt, kun taaperoni on reilun vuoden iässä.

Näillä mitoilla piirsin ensin mittakaavassa pienoiskaavat, ja sitten ne ihan oikeat. Kantoliinan saksiminen hirvitti alkuun, mutta pakkohan siitä oli aloittaa!

Vanhoista lehdistä saa teippailemalla kierrätyskaavapaperia - harmi vain, että tähän sattui kuva teurastamolta...

Olkaimiin tarvitsisin pehmikkeet, lantiovyöhön tukevamman sisuksen. Sain Facebook-ryhmästä vinkin, että olkaimiin voi käyttää puolitettua äitiyspakkauksen patjaa, jollainen tietysti löytyi meiltä kaapista. Vyön sisukseksi kävisi retkipatja, joka on vaahtomuovia tukevampi, ja sellainen löytyi edullisesti Tokmannista. Olkaimiin ei lisäksi tarvitsisi vanulevyä, sillä patjan paksuus puolitettunakin on pari senttiä.
















Leikkasin olkainpehmusteet yläpäästä parikymmentä senttiä lyhyemmiksi kuin kankaat, alapäästä noin 5 cm lyhyemmiksi. Yläpäähän halusin samantyyppisen lisäkiristysmahdollisuuden kuin monissa kaupallisissa repuissa, joten yläpäähän jäisi valmiina noin 10 cm pehmikkeetöntä olkainta.

Ompelin yhteen kankaiset olkainkappaleet jättäen yläreunan avonaiseksi. Hankalin vaihe taisi olla vaahtomuovikappaleiden lisääminen olkaimia kääntäessä, ja raidallisen kankaan kanssa asettelu edes suunnilleen suoraan tuntui mahdottomalta.

Seuraavaksi oli aika ommella olkaimen päälle remmi solkineen. Molempia näistä voi kierrättää loppuunkuluneista repuista, mutta koin helpommaksi ja nopeammaksi ostaa ne uutena Shelbyn verkkokaupasta. Se on muuten suomalainen! Ainoa, mitä en sieltä löytänyt, oli kaksoisliukusolki, jollaisen ansiosta esimerksiksi Tulassa on pitempi rintaremmin korkeuden säätömahdollisuus, joten päätin kokeilla tuolla kolmireikäisellä versiolla. Ja koska olen aina kaikessa lista-ihminen, tein havainnollisen kuvan siitä, kuinka remmin ompelisin, miten pitkä sen tulisi olla ja mihin kohtaan pitää muistaa mikäkin solki lisätä. Kaikki remmien päät poltin, myös ne, jotka jäivät piiloon.

Remmin ompeluun, kuten muihin päällitikkauksiin, käytin karhulankaa. Vanha ompelukoneraukkani kärsi kovasti tästä projektista, ja lensipä käyttäjältäkin useampi ärräpää ommellessa. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että hallitus on antanut luvan uuden koneen hankintaan, sillä markettikone ei toista reppua taida suostua ompelemaan.

Orava-pehmolelu suostui keskeneräiseen reppuun, jotta sain sovitettua olkainten solkien ja ompeleiden kohdat.

Aloitin ompelemalla rintaremmin lukot kapeampaan remmiin ja edelleen liukusolkiin. Sitten ompelin tikapuusoljen leveämmän remmin yläpäähän, neulasin remmin olkaimeen, lisäilin liukusoljen lisäksi nyörinpidikkeen unihuppua varten, ja ompelin merkitsemistäni kohdista kiinni siten, että tikapuusolki jäi pehmikkeen yläreunan kohdille.

Urhea pikku-koneeni!

Seuraavaksi kävin paneelikappaleiden kimppuun. Ompelin ensiksi peppupussia varten laskokset, joista taisi tulla hiukan leveämmät, kuin taapero-Tulassa. Sain vinkin, että siinä pussukka voisi olla syvempikin. Tikkasin nämä kohdat vielä karhulangalla päältä siten, että saumavarat kääntyivät vastakkaisiin suuntiin etu- ja takakappaleissa.

Paneelin jalanteille tein pehmikkeet myös vaahtomuovipatjasta. Tällä kertaa huomasin, että sitähän voi leikata ihan hyvin saksilla; olkainpehmikkeet nirhasin miltei tylsällä mattopuukolla... Leikkasin taas patjakappaleen puoliksi, eli myös näiden pehmikkeiden paksuudeksi tuli pari senttiä. Harsin pehmikkeet paneelin takakappaleeseen, saumavarojen kulmaan. Sivusaumaan olisi voinut olla pitempikin matka, kuten myöhemmässä vaiheessa huomasin.

Ompelin leveämmästä remmistä pienet vastakappaleet olkahihnoille, näihin kiinnitin tikapuusoljet. Kiristäminen tässä repussa tapahtuisi siis päinvastaiseen suuntaan kuin Tulassa - jälleen sain vinkin, että kiristäminen lapsi selkäkyydissä olisi helpompaa, kun saisi vetää kainalon alta poispäin, eikä olkahihnoista alaspäin.

Neulasin paneelikappaleet oikeat puolet vastakkain, lisäsin väliin olkaimet ja olkahihnojen vastakappaleet, ja ompelin sivusaumat sekä olkainten kohdat yhteen. Yläreunan jätin auki, jotta voisin myöhemmin kokeilla unituen kokoa, mutta olisihan sen tässäkin vaiheessa jo voinut väliin lisätä.

Käänsin paneelin, sitä varten alaosa jätettiin ompelematta, ja tein tikkaukset pehmikkeiden viereen sekä olkahihnan vastakappaleiden kohdalle.

Seuraavaksi oli lantiovyön vuoro. Neulasin kankaiset kappaleet yhteen siten, että levein remmi oli välissä molemmissa päissä, reilulla saumavaralla. Merkitsin yläreunan keskikohtaan paneelin leveyden, ja ompelin lantiovyökappaleet siten, että aloitin ja lopetin siitä, mihin paneeli tulisi. Tälle kohtaa jäi kääntöaukko. Käännettyäni kappaleen tikkasin remminkohdat molemmilta puolilta, ja lisäsin lantiovyön lukon, vaikkei sitä olisi tarvinnut vielä, sillä lukossa oli molemmin puolin säätömahdollisuus, eikä sitä siis tarvinnut ommella kiinni.

Retkipatjasta leikkasin kaavan mukaan molemmista päistä noin 7 cm lyhyemmän lantiovyökappaleen, jonka vielä päätin vuorata molemmin puolin vanulevyllä. Vanulevyn harsin kaarevaan sivuun kiinni, jotta pakettia olisi helpompi käsitellä.

Laitoin retkipatjakappaleen lantiovyön sisälle ja asettelin paneelin sille tarkoitettuun aukkoon. Harsin senkin kiinni, koska ompelukone todennäköisesti nikottelisi muuten aikatavalla. Sain kokeilla vielä uudestaan, sillä ensimmäisellä ompelulla paneeli jäi liian ylös. Kun se viimein onnistui, ompelin samantien kaksi tikkiä, ettei mitään menisi enää vikaan.

Seuraavaksi leikkelin sopivan unitukikappaleen, joka oli yksinkertaisena samaa kangasta. Tähän kappaleeseem ompelin sivuihin nauhakujat nyöriä varten, ja nyöri tulisi siis paneelin yläreunasta asti kiinni, jottei tukea kiskoessa sen yläreuna kärsisi. Asettelin tuen paneelin yläreunojen väliin ja tikkasin samalla paneelin yläosan reunat jalanteiltä alkaen.

Tikkasin myös olkahihnojen kiinnityskohdat, joissa oli reilusti saumavaraa juuri tätä varten.

Ja arvatkaa mitä - sitten reppu oli valmis! Tässä teksti soljuu nätisti ja työvaiheet etenevät ripeästi, mutta olihan niitä mutkiakin matkassa... Pysähdytään sitä ennen vielä ihailemaan tuotosta!

Ompelukoneeni siis ei todellakaan tykännyt näin paksuista materiaaleista ja langasta, ja vaikka tikkaukset päälle päin näyttävät näteiltä (ne, jotka ovat suorassa), niin nurjalta jälki on aika karmeaa katseltavaa. Onneksi nurjaa nyt ei tarvitse katsella, eikä tikin rumuudella nyt käyttöönkään ole haittoja... Tässä nurjia ja oikeita. Lopulta päätin jättää peruuttelut sikseen, ja päätellä langat solmien. Niitä päitä kyllä kertyikin!

Sitten käyttökokemuksiin. Nappasin pojan heti reppuun kun hän heräsi, ja hän rauhoittui kyllä heti siihen - liinaa sitoessa hän alkuun kiukuttelee enemmän tai vähemmän. Sisävaatteissa ollessamme sain kiristellä kaikki säädöt tiukimmilleen, ja silti olisi voinut olla kireämmällä. Totesinkin, että seuraavaan reppuun teen lyhyemmät olkaimet. Ei tässäkään versiossa vikaa ole, sitä vain ei voi käyttää kukaan minua pienempi ihminen!

Sitten oli aika todelliselle koitokselle. Matka postille viemään isompaa kirjettä (vaippakauppoja tietenkin), mikä tarkoitti yhteen suuntaan noin puolen tunnin kävelyä. Koitos osoittautui kuitenkin kovaksi ainoastaan tottumattomille reisilleni; reppu tuntui mukavalta eikä hartioita ruvennut särkemään ollenkaan, kuten halpis-kantoliinani kanssa käy. Ainoa korjauksen aihe tähän reppuun oli rintaremmin korkeus; se oli nyt aivan liian korkealla, ja jouduin lisäämään irtonaisen kiristysremmin, jotta sain kiristyksen mieluisaan kohtaan. Onneksi tämä on pieni homma korjata.

Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen jo tähän ensimmäiseen versioon, ja reppu 2.0:aan tulevat muutokset ovat melko pieniä; olkainten pituus oli tärkein, kenties teen niistä myös kaarevat. Lisäksi päätin, että tilaan ulkomailta niitä kaksoisliukusolkia, jotta saan rintaremmin korkeussäätöön enemmän varaa. Olkoonkin, että toimitus maksaa enemmän kuin itse tuote!